Biologie & angoisse

Viime maanantaina alkoivat luennot. En ollut ilmoittautunut mihinkään, koska systeemi ei sitä mahdollistanut, mutta menin silti katsomaan. Klo 8-12 bakteerien virulenssia ja patogeneesiä yliopistollisen sairaalan mikrobiologian instituutissa (jännä paikka), välissä lounas, ja 13-17 virusten patogeneesia ja emergenttejä viruksia yliopistolla. Molemmat kurssit vaikuttivat erittäin kiinnostavilta. Tutustuin myös tsekkityttöön, joka on tämän kevään vaihtarina tekemässä biologian maisteriopintoja, juuri kuten minäkin, joskin sikäli onnellisemmassa asemassa, että hänet on kirjattu oikeaan tiedekuntaan.

Tiistai ja keskiviikko olivat aamupäivien osalta identtisiä: heräsin kohtuuaikaisin huonosti nukutun yön jälkeen, ja vietin aamupäivän stressaten kurssi-ilmoittautumisongelmiani, tuijottaen inboxia vastausten toivossa, ja katsoen Stargate Atlantista, mikä ei poistanut ahdistusta. Liikkeelle lähdin paljon myöhemmin kuin olin suunnitellut. Tiistaina kävin sentään hoitamassa juoksevia asioita. Postissa menestys oli ennätysmäisen huono: en ymmärtänyt minulta kysyttyjä asioita ranskaksi enkä englanniksi. Ulkomaalaisvirastossa sujui paremmin. Minulla oli kaikki tarvittavat paperit, joten oleskelulupahakemuksen pitäisi olla ojennuksessa.

Molempina päivinä oli iltapäivällä ranskaa. Paikallinen ranskan kielikeskus neuvoi kokeilemaan mahdollisimman montaa kurssia, ja valitsemaan niistä lopulliset. Kaikki kolme kokeilemaani vaikuttivat ihan kiinnostavilta. Lopulliset valinnat riippuvat myös siitä, miten biotieteiden kurssien suhteen käy.

Keskiviikkoiltana alkoi yliopistoliikunnan kiipeilykurssi. Se on nimikkeellä ”perfectionnement”, eli jatko/tekniikkakurssi. Tuntui hassulta kiivetä ohjatussa ryhmässä, kun edellisestä kerrasta on vuosikausia. Kiipesimme tunnin köysiseinällä, toisen boulderseinällä erilaisia ohjaajan antamia harjoituksia tehden. Köysikiipeilyn osalta koin lievän kulttuurishokin, kun kävi ilmi, että paikallisella peruskurssilla opetellaan varmistamaan solmu+sulkkari-yhdistelmällä. Parini ei ollut ikinä nähnytkään ATC:tä. Liidaaminen pelotti normaaliakin enemmän.

Illalla olisi ollut vaihtarijärjestön ”aperitiivi” eli jonkinmoiset bileet, mutta päätin palata kotiin nukkumaan, koska olin aika väsynyt. Tämä oli suuri virhe. Ilman ennakkovaroitusta kämppään pelmahti lauma yhden kämppiksen kavereita, jotka lastasivat jääkaapin täyteen kaljaa, virittivät stereot ja laittoivat musan täysille. Möly ja huuto jatkui ainakin kahteen asti. Olen niin kiltti ja ujo, etten uskaltanut tehdä muuta kuin kyhjöttää huoneessani unettomana ja onnettomana. Sentään minulle seuraavana päivänä vakuuteltiin, ettei tällaisia bileitä ole kuin pari kertaa lukukaudessa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s