Ensikertalaistemme ensimmäinen luolaretki oli luonnollisesti OFD II / Top Entrancen ympäristöön, mihin kaikki muutkin täällä harrastuksensa aloittaneet suomalaiset ovat ensimmäisen retkensä tehneet. Pääsimme liikkeelle vähän ennen puoltapäivää, massiivisen luola-aamiaisen ja loputtomalta tuntuneen varustesäädön jälkeen. Kävely yläsisäänkäynnille ylös tuttua mäkeä tapahtui varmaankin kovimmassa tuulessa missä olen sen ikinä suorittanut.
Noin 12.20 astuimme luukusta sisään kahden pidemmälle suunnanneen, kokeneemman tiimin jälkeen. Edellisestä kerrastani OFD:ssä oli yllättävän kauan – viimeksi taisin käydä luolassa keväällä 2014. Tämä selvästi kyllä kostautui, koska suunnistukseni oli ihan surkeaa.
Retken alkupuoli oli toki selkeä paitsi retkeä vetäneelle Mirille myös minulle. Läpi Brickyardin (joka sai uuden nimen “Saapasjumi”) pienten lohkareikkokiipeilyjen Gnome Passageen, missä ihastelimme luolatonttuja ja Edwardsin haaran jälkeen oikeasta seinästä virtaavaa vesiputousta, sitten jälkiämme takaisin Wedding Cakelle ja Corkscrewn’ aloittelijoille haasteellisen alaskiipeilyn kautta Salubrious Streamiin. Pikku purossa oli sateisesta säästä johtuen melko paljon vettä, mutta ei se hankala edelleenkään ollut. Kiipeily- ja poikkaripaikoissa Miri opasti ensikertalaisia – itse olin siinä hommassa aivan surkea, kun en oikein itse osaa ikinä sanoa, miten olen mistäkin mennyt.
Tridentin ja Judgen paikkeilla kävimme katsomassa kyseisiä muotoja sekä Swamp Creekin “kouria”, ja pidimme evästauon Tridentin juurella. Siitä matka jatkui vielä vähän eteenpäin, President’s Leapin traversen luo, mutta emme tällä kertaa menneet siitä yli, koska aika alkoi jo olla puolivälissä.
Paluumatka sujui jälkiämme takaisin Gnomeen asti, josta sisäänkäynnille päätimme mennä eri reittiä. Se piti vain ensin löytää. Onneksi Mirillä oli kunnollinen käsitys siitä, mistä pikkutraversejen alku löytyy, koska oma kuvani oli kyllä aivan metsässä. Muistin yksittäisiä kohtia, mutta en niiden oikeaa sijaintia, paikat yhdistyivät päässäni ihan miten sattuu. Löysimme kuitenkin lopulta oikean käytävän, joka vei meidät traversejen yli Big Chamber Near the Entranceen.
Osa porukasta oli vielä energistä, joten jakauduimme, Miri yhden kanssa ulos, minä muiden kanssa kohti Mini-Columnsia. Paitsi että minä en löytänyt reittiä sinne, vaan päädyimme vahingossa Speedy Caverin yläosaan. Ainakin matkan varrella oli pari hauskaa ahdasta kohtaa, ja näimme ihan kivoja muotojakin. Vähän jäi kyllä ärsyttämään. Jälkeenpäin tarkistin luolakartasta, ja totesin, ettemme todellakaan olleet kaukana, vaan minkäs teet, aika alkoi olla loppu, ja suunta vei vain suorinta tietä ulos.
Kaiken kaikkiaan ensikertalaiset vaikuttivat retkeen tyytyväisiltä, vaikka se ei ihan vastannut ennakko-odotuksia: kävelyä ja ryömintää oli vähemmän ja kiipeilyä enemmän kuin he olivat odottaneet.
Päinvastoin kuin yleensä, illan varustesäätöä ja suihkua ei seurannut luolamuonan kokkaus, koska oli uudenvuoden aatto. Harvey apujoukkoineen oli järkännyt meille käsittämättömän vuoren ruokaa. Oli massiivisin luolaillallinen ikinä! Söin ihan liikaa – ja sitten oli vielä pudding.
Vuoden vaihtumista odoteltiin muun muassa tanssien (tädit, minä ja Harvey), ja puoliltaöin poksautettiin party popperseja (ja skumppa), laulettiin Auld Lang Syne, ja sitten kaikki halailivat, mikä oli hippasen huolestuttavaa. Väsymys oli sellainen, että keskiyön mentyä ei enää huvittanut kauaa heilua, vaan kaaduin petiin, ja nukahdin pian alakerran bilemölystä huolimatta.
Lohkareikko 