2.1. Pyrähdys Cwm Dwrissa

Confined Space Category 2Lauantai oli viimeinen päivämme Walesissa. Jotta noviisimme saisivat taatusti täyden elämyksen, päätimme vielä ennen lähtöä kuskata heidät Cwm Dwriin. Aikaa oli rajallisesti, ja onnistuimmekin pääsemään liikkeelle kohtalaisen aikaisin. Miri pujahti ensimmäisenä aina yhtä hilpeään betoniputkeen noin klo 10.30. Ekaa kertaa ikinä meillä oli mukana myös köysi, tai siis hyvin palvellut 8 mm handline. Sen sai näppärästi kiinni puupalkkiin viimeisen betoniputkilon jälkeen, ja siitä oli paljon apua alaskiipeilyssä. Minä seurasin viimeisenä kahden säkin kanssa.

Josakin kohdassa ratakiskokiipeilyn, ekojen könyjen ja SAS Chamberin jälkeen, ennen kaikkein ahtainta paikkaa, onnistuin itse kehittämään jonkun ahtausahdistuksen. En ikinä erityisesti pidä viimeisenä etenemisestä, ja pahinta se on ryöminnöissä, jos edellämenijät ovat selvästi minua hitaampia. Varoituskylttikammiossa vaihdoimme siis järjestystä, ja möngin viimeiset ahtaikot edeltä.

Suuressa ja tilavassa Jamassa totesin, että nyt olisi ahdistuksen sijaan pahoinvointi, ja puolittain arvoin, pitäisikö pysähtyä virtakohtaan antamaan ylen. Äyh. Mitähän hittoa tämäkin, oliko samaa kuin eilen vai muuten vain jännityspaha? Kaikesta huolimatta jatkoimme vielä vähän edemmäs puhtaanvalkeita muotoja ihastellen. Hieman ennen Cwm Dwr Boulder Chokea käännyimme ympäri ja palasimmme takaisin. Vedin jälleen letkaa ryöminnässä, paremmin fiiliksin.

Kammiossa ennen uloskiipeilyä vaihdoimme järjestystä. Miri meni ensin, sitten aloittelijamme, joilla oli pituus- ja leveyshaasteita tuubissa, ja viimeisenä minä köyttä keräillen. Solmun aukominen aivan jäätävää vettä valuvan betoniputken alla oli jokseenkin hilpeää puuhaa.

Tällä kertaa ei lyhyttä (2,5h) reissua seurannut tavanomainen roinan kuivumaan ripustelu, vaan laitoimme märimmät vermeet hetkeksi kuivaushuoneeseen tasan sen ajaksi, että pakkasimme kaiken muun pois. Viiden ihmisen kamppeiden ja mutaisten luolakamojen sekä ruokavaraston sullominen autoon oli jokseenkin eeppinen suoritus, mutta riittävästi tunkemalla se lopulta onnistui. Koska tyhjää tilaa vielä vähän jossain esimerkiksi jalkatiloissa, ihmisten syleissä ja hanskalokerossa oli, ajoimme pikku-Tescoon haalimaan lisää evästä. Sen jälkeen oli aika sanoa kymriksi hyvästit ja suunnata kohti Englantia.

Aurinko laski varhain, joten motarinpätkältä Englantiin selvittyämme päädyimme pienille ja pimeille teille johonkin kumpuilevan maaseudun keskele. Sieltä löytyi Priddyn kylä, ja sen laidalta Wessex Caving Clubin maja, meidän majoituksemme Mendipien luola-alueella. Tämä oli minullekin ensimmäinen kerta seudulla, jollei lasketa vuoden 1990 perhematkaa Cheddarin turistiluolaan.

Ensivaikutelma Wessexistä oli, että saman oloinen kuin SWCC, mutta selvästi pienempi, ihan kotoisa, suurimpana puutoksena hyvin pieni kuivaushuone, jonne roinamme eivät oikein sopineet, kun se oli jo täynnä kamppeita. Majalla oli melko paljon porukkaa, ja lisää ilmaantui illan mittaan, mukaanlukien Mirin paikalliskontakti Duncan, jonka kanssa kävimme illallisella luolaajien suosimassa Hunter’s Inn –pubissa, ja punoimme luolasuunnitelmia seuraavalle päivälle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s