1.1.17 Kertaamassa OFD2:ssa

Uudenvuodenpäivän aamuna olo oli vähän vajaakuntoinen, ja opastettu massaretki Columnseille ei houkutellut. Tor ja Taina sen sijaan päätyivät lähtemään siihen suuntaan. Minä ja Dare päätimme suorittaa keskenämme helpon kalibrointiretken Top Entrancelle eli Yläsisäänkäynnille, joka myös OFD2:n nimellä tunnetaan.

Ylämäki Kakkoselle oli harvinaisen tympeä, koska sää oli mallia ”räntää vaakatasossa ja järkyttävä tuuli”. Ylös kuitenkin lopulta selvisimme, ja saman tien luukusta sisään ja luolaan, missä oli paljon lämpimämpää ja kuivempaa. Yläsisäänkäynnin ympäristö on aina yhtä tuttu. Kuljimme vauhdikkaasti läpi Brickyardin lohkareikon, alas Corkscrewn lohkareiden välistä, ja Salubrious Streamin puroa aina Tridentin ja Judgen näyttävien luolamuotojen luo. Niiden naapurissa kävimme katsastamassa pultit The Naven köysikuilussa, johon voisi ehkä laittaa köyden.

Jatkoimme aloittelijaretkiltä tuttua kiertoreittiä, takaisin Salubriousiin, sieltä yli Maypole Inletin inhottavan kuilun. Melkein aina, kun olen näissä luolan osissa pyörinyt, suuri osa keskittymisestäni on mennyt parista kuilunylityksestä stressaamiseen, joten reittituntemuksessani on parantamisen varaa. Daren edellisestä reissusta tänne taas oli puolitoista vuotta. Meiltä meni hetki löytää tiemme konttaustunnelien läpi Cross Riftin pitkään, suoraan käytävään ja Shatter Pillarin hassulle lohkarepylväälle, ja jotenkin seuraavan peruskierroksen kohteen, Selenite Tunnelin paikallistaminen osoittautui hankalaksi. Etenimme pitkiä pätkiä suuntiin, jotka johtivat umpikujiin tai ikävän näköisiin kiipeilyihin, jotka tuntuivat olevan liian kaukana. Olimme hitusen hämmentyneitä ja pyörimme ympäriinsä ihmettelemässä tovin, kunnes lopulta palasimme jälkiämme takaisin Shatter Pillarille. Siellä Dare tajusi meidän olleen menossa väärään suuntaan, kohti Midnight Passagea, eli poispäin sisäänkäynniltä. Itse olin tässä vaiheessa niin auttamattoman sekaisin suunnista, etten varmaan olisi edelleenkään tiennyt, mihin päin lähteä.

Lopulta siis kuitenkin löysimme Seleniteen, ja sieltä kammoamalleni President’s Leapin kuilulle, jonka tällä kertaa ohitin harvinaisen rauhallisin mielin, jee. Aina Salubrious Streamiin asti meno oli tuntunut aika vaivattomalta, mutta ylävirtaan ja sitten ylämäkeen kohti pintaa matkatessamme iski väsähdys. Ulos toki lopulta könysimme, noin kahden tunnin luolailun jälkeen, mutta olo oli kuin retki olisi kestänyt neljä kertaa niin kauan. Sentään ulkona ei enää satanut.

Majalla oli paljon vähemmän väkeä kuin aamupäivällä, koska ihmiset olivat jo lähteneet kohti kotejaan. Bileiden asemesta illalla oli tarjolla teetä, luolaruokamättöä, perinteistä Long Common Roomissa istuskelua sekä voimien keräilyä seuraavia koitoksia varten.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s