2.1. Ylempi Paahtoleipäteline

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMaanantaina Tor lähti reippaasti jo kymmenen maissa Dan-yr-Ogofiin videokuvausretkelle Andyn ja Antonian kanssa. Minä, Dare ja Taina puolestamme valitsimme rauhassa asiaa mietiskeltyämme kohteeksi vanhan tutun OFD1:n eli Alasisäänkäynnin, mistä lähdimme etsimään uusia asioita aivan sisäänkäynnin lähistöltä.

Sää oli huimasti parempi kuin eilen: aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta kun marssimme rinnettä alas majalta luukulle. Tikkaat koloon kavuttuamme seurasimme helppoa, tuttua reittiä syvemmälle luolaan, mutta vain Toast Rackin (eli ”paahtoleipätelineen”) nimellä tunnettujen metalliportaiden luokse. Niiden jälkeen, hieman ylämäkeen, on vasemmalla nurkassa valuvaa kiveä, jonka päältä lähtee käytävä. Sinne pääsee kiipeämään joten kuten, mutta köysi oli kiva käsiotteeksi, koska muita otteita ei juuri ollut.

Ylhäältä lähti konttauskokoinen käytävä, Upper Toast Rack Seriesin alku. Tämä oli minulle aivan vierasta maastoa. Singahdin letkan edelle sitä tutkailemaan. Konttitunnelia jatkui jokusen kymmentä metriä, kunnes se muuttui todella mutaiseksi ja märäksi. Oikea reitti ei kuitenkaan ollut ahtaaseen märkään koloon, vaan ylös kattoon, aivan selkäni takaa. Lyhyen (alle 2m) kiipeilyn päältä lähti kaksi suuntaa, joista sattumalta valitsimme oikein, eli lähdimme aiempaan kulkusuuntaan nähden vasemmalle.

Toisen tasonvaihdon jälkeen tupsahdimme kohtalaisen kokoiseen kammioon, josta oli useita jatkosuuntia. Suoraa edessämme ollut tunneli kapeni heti kulkukelvottomaksi. Alarinteeseen sen sijaan vei matalaksi käyvä leveä tila, josta puhalsi huima ilmavirta. Täällä päin pitikin olla Ogof Pant Canol, reikä pinnalle, joka on liian ahdas ihmisen kulkea, ja meidän ja sen välissä jonkinlainen maanalainen järvi (luovasti nimeltään ”The Lake”). Alasviettävä, jatkuvasti madaltuva ja lopulta ahtaaseen vesilätäkköön päätyvä ryömintä oli aika luotaantyöntävä, mutta koska minulla sattui olemaan hyvä menofiilis ja olimme ennalta kuulleet, että tie järvelle vie ahtaan, mutta ei erityisen hankalan ahtaikon kautta, päätin mennä läpi. Se osoittautuikin vähemmän kamalaksi kuin miltä näytti: heti lätäkön jälkeen tila avautui lähes käveltävän korkuiseksi. Sieltä löytyi myös kirkasvetinen pieni järvi, joka Daren tehokkaammalla lampulla paljastui oikein kauniiksi. Sen perällä oli luolamuotojakin. Emme kuitenkaan lähteneet kahlaamaan veteen tai etsimään jatkoa, vaan käännyimme takaisin päin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAEdellisestä isosta kammiosta testasimme vielä ylärinteen suunnan, mistä löytyi jänniä luolanähtävyyksiä, kuten aivan tiilen näköisiä raitoja sileässä seinässä, ja mustia kulmikkaita kivenlohkareita peittävää valkeaa kalsiittia. Taina halusi niistä kuvia, joten kulutimme jonkin aikaa tässä tilassa.

Paluumatkalla katsastimme edellisestä risteyksestä vaihtoehtoisen suunnan. Se johti yllättäen Ykkösen valtaväylän kattoon! Kolo oli ehkä viiden metrin korkeudella, ja ihan tyhjän päällä, joten alas ei olisi menemistä ilman köyttä. Hetken harkitsimme laskeutumista, mutta totesimme sen turhan säädöksi. Nakkasimme alas Snickersin paikan merkiksi, ja minä ja Taina palasimme pääkäytävään, missä ei tarvinut kulkea montaakaan metriä edemmäs kun löysimme patukan. Se oli kyllä ollut ihan turha muutenkin; katosta loisti kirkkaana Daren lamppu. Enpä ollut koskaan aiemmin kiinnittänyt kyseiseen koloon lainkaan huomiota. Hilpeää, miten läheltä sisäänkäyntiäkin voi tarkemmalla tarkastelulla löytää kaikkea ihan uutta.

Lopuksi piti vielä käydä tarkistamassa veden taso päävirrassa eli Stepillä. Edellispäivän sateesta huolimatta virta ei ollut korkealla, vaan helposti kuljettavissa. Kahlailimme virrassa, könysimme sivukäytävissä, ja kuvasimme katosta tippuvaa vettä kunnes kylmyys ajoi ulos. Kokonaisuudessaan retkelle tuli kestoa kolmisen tuntia, vaikka kuljimme hädin tuskin 150 metrin päähän sisäänkäynniltä.

Kuten aina OFD1-retkillä, raskain osuus oli mäki ylös takaisin majalle. Ilta oli jo pimennyt ja maa routainen, joten kuuma ei sentään tullut. Majalla DYO-porukka oli jo palannut, ja Toria lukuunottamatta myös poistunut. Maja oli lähes täysin tyhjä, paikalla lisäksemme enää kaksi vakio-SWCC:läistä. Väenpaljouden jälkeen se tuntui helpottavalta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s