4.1. Köysileikkejä The Navessa

Keskiviikon luolasuunnitelma oli  kunnianhimoinen: OFD2:n Crevasselta alas lähtevä Pendulum Passage -niminen tunneli, josta kukaan meistä ei tiennyt mitään. Tosin se oli lähinnä Daren, Duncanin ja Torin projekti. Minä, Miri ja Taina lähestyisimme käytävää toisesta suunnasta, The Naven köysiosuuksien kautta, vailla aikomusta jatkaa kovin pitkälle Pendulumiin. Olisi kuitenkin olennaisen tärkeää, että riggaisimme köysiosuudet päädyssämme, koska se olisi toiselle kolmikolle näppärin reitti ulos.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eka tiimi meni sisään puoliltapäivin, meidän kolmikkomme noin tuntia myöhemmin. Alkuosa retkestä oli tasan sama kuin minun ja Daren sunnuntain pikkuretkellä: Yläsisäänkäynnistä sisään ja alas The Naven kuilun partaalle. Siellä kaivoimme säkeistämme köysitoimintavarusteet, ja totesimme, että oikeastaan kukaan meistä ei muista juuri mitään riggaamisesta. Aika pitkän aikaa köyttä hypisteltyämme ja maailman menoa mietittyämme Miri rohkeimpana tarttui toimeen, ja askarteli erittäin vakuuttavan köysiankkurin pätevällä lähestymislinjalla, jotta pääsimme laskeutumaan mukavan suoraviivaisen 12-metrisen kuilun.

Naven kuilun pohjalla minä ja Miri olimme käyneet kerran, aivan ensimmäisellä SRT-retkellämme. Jotain kehitystä noista ajoista lienee tapahtunut, koska nykyään köysittely tuntuu pelkästään kivalta ja helpolta. Köyden alta alkoivat kaikille uudet maisemat. Kartassa oli P12-köysikuilun merkinnän jälkeen ”C2, C2, P6”, eli kaksi 2 metriä korkeaa kiipeilyä ja yksi 6-metrinen köysiosuus (ilman tietoa ovatko ne ylös vai alas). Kiipeiltävää lohkareikkoa löytyikin kulman takaa, ensin ylös ilman hankaluuksia, sitten alas vähän ikävämpänä. Seinässä oli paikat köysiankkurille, eli siis reiät, joihin voisi ruuvata oman metalliroinansa. Edessä- ja alhaallapäin kiilteli valmis kiinteä ankkuripultti, mutta ensin pitäisi selvitä kiipeilystä. Onneksi Mirillä oli ylimääräinen 8-metrinen köydenpätkä. Taina viritti sen meille oikein kauniilla alpine butterfly + ysisolmu-ankkurilla, ja eteni seuraavien pulttien luo.

Kolmas ankkuripiste oli hankalin: kaksi valmista ja uudenkiiltävää pulttia oli asennettu niin ylös ja kauas kielekkeen reunasta, että Tainan oli vaikea ylettää niihin. Siispä vaihdoimme paikkaa, ja minä joitakin strategisia senttejä pidempänä (ja täysin riggaustaidottomana) pääsin koittamaan onneani. Yletin hyvin pultteihin, ja muiden ystävällisellä avustuksella sain aikaan ihan nätin Y-ankkurin. Ikävä kyllä tähän ”6 metrin” köysiosuuteen varaamamme 10-metrinen köysi ei yltänyt lähellekään kuilun pohjaa. Yritykset säätää ankkuria mahdollisimman tiukaksi eivät riittäneet. Laskeuduin köyden päähän toteamaan, että maahan oli vielä useita metrejä, ja nousin takaisin ylös raapimaan päätäni. Vaihtoehtoja pohdittuamme totesimme lopulta, että ainoa tapa saada köysi pohjalle saakka olisi käyttää vain yhtä pulttia turvallisemman kahden pisteen kiinnityksen asemesta. Purin kauniin Y-ankkurini, löin köyden ysillä yhteen pulttiin, ja voilà: viimeinkin köydellä pääsi seuraavan kammion pohjalle. Ei tämä kyllä niin millään ollut vain kuuden metrin pätkä!

Laskeuduimme ihastelemaan seuraavaa kammiota. Se oli komea: yksi seinistä oli täynnä suuria valkeita tippukiviä. Kurkkasimme myös nurkan taa, mutta jatkossa tarjolla oli ahdas suikero, joka ei näyttänyt kutsuvalta. Olimme olleet maan alla jo nelisen tuntia. Jatkaako, vaiko kääntyä? Kuvittelimme kuulevamme puhetta edempää. Voisivatko ekan tiimin jäsenet olla jo tulossa vastaan, vai tekikö kohiseva päävirran vesi tepposia, kuten usein maan alla käy?

Lopulta päätimme, että emme jatkaisi enää kauemmas, vaan kääntyisimme takaisin. Paluumatka oli selkeä ja nopsa: köysien säätämiseen oli mennyt tuntikaupalla aikaa, mutta nousemiseen ei varmaan kulunut kuin vartti. Swamp Creekissä kohtasimme pari satunnaista SWCC:läistä. Ehkä olimmekin kuulleet heidän äänensä.

Majalla ehdimme säätää vermeet kuivumaan, peseytyä, juoda teetä, sekä huolestua luolassa olevista kavereista. Heidän piti olla ulkona klo 20 mennessä, ja kello alkoi olla jo uhkaavan lähellä. Tiirailimme ikkunoista pimeään toivoen näkevämme otsalamppujen valot. Viimein, noin 19.50, sankarit lopulta saapuivat. Heillä oli ollut ilmeisen eeppinen retki, täynnä haastavia kiipeilyjä sekä hurjia poikkareita virran yllä (Daren retkikuvaus englanniksi). Olimme epäilleet, että luovia köysiratkaisujamme moitittaisiin, mutta itse asiassa saimme vain kehuja. Oli kuulemma ollut ihanaa päästä köysiin kaikkien kohtaloa uhmaavien temppujen jälkeen. Kaikilla kuudella oli siis ollut onnistunut ja kiintoisa luolapäivä!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s