6.8. Vaihtoehtokävely

IMG_6916Garylla oli sunnuntaiksi kävelyretkisuunnitelma: kaksi autokuntaa lähtisi seuraamaan samaa pitkää polkua vuorenharjanteilla Espanjan ja Ranskan rajalla polun kummastakin päästä. Puolivälissä kohdatessaan tiimit vaihtaisivat autojen avaimia ja jatkaisivat eteenpäin poistuen lopuksi toistensa autoilla. What could possibly go wrong?

Garyn autokunta ajeli pakullaan toiseen suuntaan, minä, Lilo, Evan ja Jill Daven kyydillä toiseen, ylemmäs ja ylemmäs, ohi Larraun kylän, ylös sumuun ja pilviin. Kun rajasolassa nousimme autosta, lämpötila oli noin kahdeksan astetta ja näkyvyyttä ehkä viisi metriä. Täällä olisi tarvinnut hanskat, pipon ja sadevaatteet vetistä viimaa vastaan; minulla ja Lilolla ei ollut riittäviä varusteita, eikä tässä säässä jyrkillä rinteillä kävely muutenkaan tuntunut hyvältä ajatukselta. Tietenkään kellään meistä ei myöskään ollut kännykässä kenttää. Palasimme autoon ja ajoimme alarinteeseen kunnes pystyimme soittamaan Garylle ja ilmoittamaan, että meidän tiimillemme kävelysää oli vähän liian jännittävä. Kuulemma heidän päässään paistoi aurinko ja näkyvyyttä oli kilometritolkulla. Kiva heille, mutta me emme silti lähtisi tähän leikkiin tänään.

Daven auto kaipasi tankkausta, joten ajoimme Tardetsiin bensa-asemalle ja kahville miettimään jatkoa. Istuskelimme mukavasti kahvia lipittäen kylän aukiolla kunnes viimein yhteistuumin päätimme lähteä toteuttamaan Lilon ehdottamaa B-suunnitelmaa, riippusiltakävelyä Holzarten kanjonin liepeillä. Subarun nokka siis taas kohti Larrauta, ja auto parkkiin varsin täydelle parkkikselle lähellä Logibarin kuppilaa.

IMG_6929Polku kohti riippusiltaa oli jyrkästi nouseva ja täynnä enimmäkseen hitaasti liikkuvia ihmisiä, joita ohittelimme. Itse silta oli todella näkemisen arvoinen, korkealla kanjonin metsäisten laitojen yllä. Pidimme lounastauon sen kieppeillä, ja sitten lähdimme ylittämään hauskasti huojuvaa siltaa. Hilpeä Indiana Jones -meinki; ei suositella korkeita paikkoja pelkääville!

Sillan jälkeen polku alkoi taas nousta, ja väkimassa katosi. Suurin osa ihmisistä kävelee vain sillalle ja takaisin, vaikka sen luota lähtee myös kaksi pidempää, noin 15 km mittaista lenkkiä. Osa porukastamme oli aiemmin tehnyt oikealle haarautuvan retken ja kertoi sen olevan vähän tylsä. Lähdimme sen sijaan vasemmalle, kohti hassun nimistä Olhadübin siltaa. Alkuosa tästäkin reitistä oli epäkiinnostava: seurasimme leveää metsätyökoneiden tietä, eikä keskeltä metsikköä ollut näköalaa mihinkään suuntaan.

IMG_6960Reitin kauimmaisessa pisteessä ylitimme Olhadübin kanjonin, tai ennemminkin puron, pientä siltaa pitkin, ja jätimme metsätien. Siirryimme kapealle vuoripolulle, joka pian muuttui näyttäväksi ja paljon kiintoisammaksi. Se seuraili jylhien vuorikukkuloiden rinteitä, oikealla ylämäki, vasemmalla vaihtelevan jyrkkä pudotus alas kanjonilaaksoon. Polku oli välillä mutainen ja kivikkoinen, joten se myös tarjosi liikkumiselle pieniä haasteita. Ihailimme maisemaa ja valtavia hanhikorppikotkia, jotka istuskelivat ylärinteessä ja kallionkielekkeillä. Sääkin oli varsin jees, ei liian kuuma, mutta hyvällä näkyvyydellä. Pilvet kelluivat tiiviisti vuorten huippujen tasalla, juuri siellä, mihin meidän oli alunperin pitänyt mennä. Olimme selvästi tehneet oikean ratkaisun.

Reitin korkein kohta oli noin 1000 metrissä, missä melkein osuimme pilviin. Siellä hämmentävän kyltin ”Juustoa 200 metriä tuohon suuntaan”. Suunta oli takaisinpäin, missä emme olleet nähneet mitään merkkiä elämästä. Emme lähteneet selvittämään, missä täällä autiolla vuorenrinteellä olisi ollut juustoa tarjolla, joten se jäi ikuiseksi mysteeriksi.

Nousu ylimpään kohtaan oli ollut pitkä ja enimmäkseen loiva, ehkä kolme neljäsosaa koko reitin vaakasuuntaisista kilometreistä. Lasku siis oli vastaavasti jyrkkä, vuorotellen mäkipolkua ja portaita. Polvet olivat kovilla. Parkkipaikalle saavuttuamme havaitsimme, että sielläkin oli juustomainos: ”Juustoa 1,5h tuohon suuntaan / 2,5h tähän suuntaan”. Saa olla aika kova juustonhimo kyllä että lähtee kyseistä mäkeä ylös sen perässä.

Päivän päätteeksi nautimme Logibarissa juomat ja letut ja palasimme leiriin. Uskomatonta kyllä, päivän läpiretkeläiset Gareth D. ja Richard palasivat myös sinne hyvissä ajoin ennen iltapalaveria: he olivat juosset SC3:sta EDF-tunneliin alle 9 tunnissa. Toisen ääripään ennätyksen saivat nimiinsä Dobsonit ja Brian, jotka olivat palanneet leiriin aamuyöllä 18 tunnin eeppisen vaelluksen jälkeen. Kaikkien yhteinen kokemus retkestä oli, että se oli pitkä ja kylmä. Garet ja Richard olivat vieläpä epähuomiossa päätyneet kamat päällä uimaan johonkin kaulasyvyiseen ahtaaseen sumppuun. Onneksi loppupuolen lohkaremaraton lämmittää, jottei kukaan onnistunut päätymään hypotermiaan saakka.

Kuten tavallista, ihmisiä kokoontui istumaan iltaa naapurini Quillyn pöydän ympärille oluen ja viinin kera. Tänä iltana sattui tarjolla olemaan myös portviiniä. Nam. Se maistui, vaikka sainkin kritiikkiä muovimukistani. Ei vaan ollut kauheasti valinnanvaraa, kun astiavalikoimana oli yksi muki, yksi kulho, lusikkahaarukka ja mini-Trangian kahdeksan desin kattila. Ei ollut ihan yksi tai kaksi kertaa kun viikon aikana ehdin kadehtia autolla tulleita, joilta löytyi kaikki mahdollinen pallogrillistä mikroaaltouuniin, sekä tietysti täydet astiastot, pöydät ja mukavat selkänojalliset tuolit. Mutta pärjäsi sitä vähemmälläkin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s