5.12. Menomatka Mendipiin

Aamun kysymys oli, miksi näitä reissuja varten tulee aina varattua niin pirun varhaiset lennot. Kun halusin tapani mukaan olla kentällä hyvissä ajoin, oli herätys tällä kertaa kello 4:15 ja bussipysäkille lähtö 4:50. Olinkin perillä kaksi ja puoli tuntia ennen lennon lähtöä. Ehdin kaikessa rauhassa odotella kahvilassa ja portilla. Muuta porukkaa vaan ei näkynyt. Portilta kuulutettiin, että koneeseen nousu alkaa kymmenen minuutin kuluttua – eikä vieläkään muita! Viimein, kun ensimmäiset matkustajat olivat jo jonottamassa sisään, Jukka ilmestyi, ja hetkeä myöhemmin myös Mika ja Pasi. Suomen luolaseuran joulukuinen iskujoukko Mendipille oli koossa.

Lento oli erittäin miellyttävä, koska kone oli hieno uutuuttaan kiiltävä Airbus A350 viihdeasemineen ja maisemakameroineen. Olin ajatellut nukkua, mutta innostuin leffavalikoimasta ja käytinkin aikani katsoen Pacific Rimiä. Mainio robottimättö! Perillä selvisimme kohtalaisen näppärästi autovuokraamolle. Siellä huvituin ihan liikaa siitä, että Sixtillä oli näytillä sama satunnainen joulueläin kuin viime vuonna, paitsi että nyt sillä oli sarvet.

Autoilun alussa kohtasimme lieviä reitinlöytöhaasteita, koska Mikan GPS ei halunnut pysyä kartalta. Lopulta kuitenkin osuimme M3-moottoritielle kohti länttä, jolta varsin pian poikettiin pienemmille teille. Lounaspaikaksi osui Pophamin pienkonekentän vieressä oleva ”diner”, hassu yhdistelmä brittiä ja amerikkalaista. Sentään sieltä sai pakollisen fish & chipsin.Stonehenge-Selfie

Koska kellään ei ollut erityinen kiire perille, päätimme turismoida matkan varrella olevassa Stonehengessä. £17,5 oli aika suolainen hinta kivien katselusta, mutta kerrankos sitä; viimeksi olin ollut täällä vuonna 1994. Vierailijakeskuksen museo oli sopivan pieni väsyneessäkin mielentilassa katsottavaksi. Ukona oli melko koleaa, joten onneksi päänähtävyyden luo pääsi bussikyydillä. Täytyy todeta, että esihistorialliset kehäkivet taisivat tehdä minuun isomman vaikutuksen lapsena, mutta olivat ne toki edelleen hämmentäviä ja kiehtovia.

Ihmeteltyämme nähtävyyttä tarpeeksi otimme suunnan kohti Priddyä. Wellsin ohitse ajettuamme GPS tarjosi meille pikkutietä nimeltä Old Bristol Road, josta paikalliskontaktimme Miri oli meitä nimenomaan varoitellut. Mika päätti kuitenkin ottaa riskin ja lähteä kokeilemaan. Oli se kyllä melko kapea tie. Onneksi vastaantulevaa liikennettä oli vähän, ja nekin kaikki levikkeiden kohdilla. Priddyssä haimme Wessex Cave Clubin avaimen ja jatkoimme kohti majaa. Ajoimme tosin ensin sen ohi, kun emme pimeässä huomanneet kivimuurissa olevaa nimikylttiä.

Pudotimme tavaramme talolle ja jatkoimme ruokakaupoille. Sieltä palattuamme Miri ja Duncan odottivatkin jo meitä, Duncan valmiina viemään innokkaita luolaan. Itse olin tässä vaiheessa, noin klo 19 Brittilän aikaa eli oltuani hereillä noin 17 tuntia, jo niin väsynyt, että päätin jättää ilta-Swildon’sin väliin. Sen sijaan istuin majalla vaihtamassa kuulumisia Mirin kanssa. Kun vielä klo 22:20 ei retkeläisiä näkynyt takaisin, vaikka heidän oli pitänyt palata kymmeneen mennessä, lähdimme kävelemään heitä vastaan. Emme ehtineet kovin kauas kun väsyneen, mutta tyytyväisen tiimin valot ilmestyivät näkyviin. Retki oli ollut ilmeisen mainio, ja hieman harmitti, että en ollut sinne lähtenyt, mutta minkäs teet. Ehkä se oli kuitenkin järkevämpi valinta.

Istuimme vielä hetken iltaa majan olohuoneessa Mirin ja Duncanin oratuomenmarjaginiä maistellen. Kesän PSM-retkeltä tuttu Richardkin ilmaantui iltamyöhällä seuraksemme. Nukkumaanmeno venyi tyhmän myöhälle, mutta epätoivoisesta väsymyksesta huolimatta uni ei oikein tahtonut tulla.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s