6.12. Itsenäisyyspäivä kahdella luolalla ja kaivannolla (Goatchurch, Sidcot & Cutler’s Green)

OLYMPUS DIGITAL CAMERAHuonosti nukutun yön jäljiltä aamulla väsytti edelleen, mutta luolameno silti innosti! Kohteeksi olimme valinneet suositun aloittelijaluolan nimeltä Goatchurch, ja sen jälkeen jos vielä huvittaisi toisen aivan vieressä sijaitsevan pikkuluolan, Sidcot Swalletin. Matkaan mukaan lähti neljä suomalaista sekä Richard.

Luolien parkkipaikka löytyi varsin helposti, samoin niiden luo johtava polku, ja sisäänkäynnit oli peräti varustettu kyltein, joissa oli luolan nimi ja luolapelastuksen puhelinnumero. Polku oli kaunis, läpi lehtometsän ja yli pienen puron. Kaiken kaikkiaan erittäin miellyttävä lähestyminen.

Menimme Goatchurchiin ylemmästä eli pääsisäänkäynnistä. Sisäänmenokäytävä oli hyvän kokoinen tunneli, läpimitaltaan ehkä kolmisen metriä, ja sen sileäksi ja liukkaaksi hioutunut lattia kertoi selkeästi luolan suosiosta. Isosta käytävästä siirryttiin vähän pienempään alas viettävään könyyn, joka jatkui vaakasuuntaisena vasemmalle. Siitä lähti sivulle useita pienempiä käytäviä. Niistä jokin olisi kiintoisasti nimetty Bloody Tight eli ”pirun tiukka”. Kuljimme käytävää sen päähän asti, missä näkyi alemman sisäänkäynnin läpi päivänvalo. Sieltä lähti myös jyrkästi alas vievä liukas kiipeily, jonka epäilimme olevan Coal Chute. Osa tiimistä lähti laskeutumaan siitä köyden kanssa, loppuporukka suuntasi takaisin etsimään sitä tiukkaa koloa.

Suunnilleen karttaan täsmäävässä kohdassa ollut sivukolo johdatti meidät alemman tason käytävään kuten pitikin, mutta mitään kovin ahdasta siellä ei kyllä ollut. Köysiporukka tuli meitä vastaan saman tien. Karttaa hetken tuijoteltuamme aloimme epäillä tulkintojamme kolojen identiteeteistä, mutta olimme joka tapauksessa nyt siellä, missä halusimmekin olla, syvemmällä tasolla. Matka siis jatkui yhä alemmas.

Alemman tason iso käytävä johti Boulder Chamberiin, kohtalaisen kookkaaseen tilaan, jonka perältä pienellä hakemisella löytyi The Slide, luisu vieläkin alemmas, yli ison litteän sileän kiven. Vastassamme oli viimeinen isompi kammio, Water Chamber, missä kaikki singahtivat etsimään oikeasta seinästä änkiötä nimeltä Hellish Tight (eli siis ”helvetin tiukka”). Erilaisia könykoloja löytyikin, mutta ne johtivat joko takaisin samaan kammioon tai kutistuivat kulkukelvottomiksi. Mistä luolan pohjalle oikein pääsisi?

Palasin takaisin liukumäen alle, ja tajusin, että siitä alaviistoon jatkui aivan ilmeinen iso käytävä, helppo pääväylä, jota kukaan ei vain ollut vielä tarkistanut, kun kaikki etsivät sitä pienempää versiota. Minä ja Richard lähdimme siis sinne. Kuljimme ohi kaivannon tikkaineen, ja löysimme sileän ryömintäputken, The Drainpipen, joka on eräs luolan tunnetuimpia maamerkkejä, eikä suotta–siinä oli varsin hilpeä ryömiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERARyömintäputken perällä olevasta pikku kammiosta olisi päässyt vieläkin pidemmälle läpi ahtaiden hankalien mönkiöiden, mutta me päätimme jättää ne väliin, ja palasimme kertomaan muille, että Drainpipe kannattaisi käydä suorittamassa. Muiden suunnatessa sinne me jatkoimme Hellish Tightin etsintää. Löysimmekin yhden mahdollisen ehdokkaan, joka näytti minunkin mitoilleni todella tiukalta. Sen sijaan että yrittäisin sulloa itseni siihen päätin käydä katsomassa reittiä alapuolelta eli kaivannon liepeiltä. Siitä suunnasta löysinkin vähemmän mahdottomalta näyttävän änkiöputken. Jukka ilmaantui sen yläpäähän, ja tunki sen läpi ongelmitta. Totesin, että minä kans, palasin ylös, ja pujahdin putkilon läpi mukavasti jalat edellä alamäkeen. Hellish Tight suoritettu, luultavasti. Minulle ja Jukalle se oli ihan OK, mutta isompien asianharrastajien mielestä se näytti riittävän ahtaalta vastatakseen nimeään.

Kaikkien kokeiltua haluamiaan könyjä käännyimme kohti pintaa. Matkalla yritimme vielä varmistaa eri tasojen ja poikkikäytävien nimiä, ja lopulta totesimme, että ensimmäiset arvauksemme olivat osuneet oikeaan. Bloody Tightissa oli ylimääräinen sivuluiska, joka oli aika tiukka, mutta myös täysin tarpeeton, ja sen ja Coal Chuten välissä oli helpoin reitti alatasolle, mukavasti käveltävä Midget’s Steps.

Ylimmän tason käytävästä Pasi ja Richard livahtivat ulos alemmasta sisäänkäynnistä eli Tradesmanista, me muut palasimme yläsisäänkäynnille, missä vietimme tovin kuvaten lepakkoja. Ulos luolasta astuimme noin kolmen maanalaisen tunnin jälkeen.

Kello lähestyi kolmea, ja puoli seiskalta piti olla Wessexillä valmiina lähtöön kohti kaivamishommia. Ihan Goatchurchin vieressä oleva Sidcot kuitenkin kiehtoi. Päätimme tehdä sinne lyhyen visiitin, enintään noin tunnin mittaisen.

Sidcot on luonteeltaan huomattavasti ahtaampi kuin Goatchurch: heti alusta alkaen tarjolla oli alaspäin viettävää lohkareiden välissä luikertelua. Lopulta päädyimme litteän änkiön, Tie Pressin, läpi hieman suurempaan Boulder Chamberiin, ja siitä Water Chamberiin (joka luolassa täällä tuntuu olevan tämän nimiset tilat), jonka lattiassa oli hassu sileä kolo alas. Tämä oli pahamaineinen Lobster Pot, joka on helppo laskeutua, mutta hankala kiivetä ylös.

Päätimme varmuuden vuoksi suorittaa kolon köyden kanssa–ja nimenomaan vain suorittaa ja poistua, koska aikaa oli rajallisesti. Kokeilin ekana, ja kuten oli luvattu, alas luisui nopsasti, kun taas ylöspääsy oli hirveä ähellys. Ei ollut jalkaotteita, eikä alapuolelleen edes nähnyt, eikä myöskään ollut tilaa juuri kääntyillä. Lopulta jotenkin punkesin itseni pois Potista ilman että kenenkään piti kiskoa köydellä. Muiden suoritukset näyttivät keskimäärin vähemmän räpellykseltä kuin miltä omani oli tuntunut.

Kello lähestyi uhkaavasti neljää, joten palasimme ripeästi pinnalle. Olimmekin siellä jo 16:10–tämä luola ei tosiaankaan ole kovin suuri! Olimme siis hyvin aikataulussa. Palasimme Wessexille syömään ja valmistautumaan seuraavaan seikkailuun.

Kuten luvattua, Miri ja Duncan saapuivat poimimaan meidät majalta noin puoli seitsemältä. Ajoimme heidän perässään automaattiportin takana oleville kartanon maille, missä sijaitsee Culter’s Green Sinkholesin aktiivinen kaivanto. Se kuulemma sai alkunsa, kun kartanon karppilampi katosi maan syvyyksiin, samoin kuin veden perään kipattu sementti.

Varusteiden vaihto pimeässä ja kylmässä viimassa oli ikävää, mutta lyhyen kävelyn päässä odottanut kaivanto oli todellakin sen arvoinen! Syvään (ehkä noin kymmenmetriseen) ja isoon (läpimitaltaan ainakin viisimetriseen) kuiluun veivät kiikkerät tikkaat, ja pohjalta lähti lähes käveltävän kokoinen käytävä, jonka päässä kaivuutoiminta parhaillaan tapahtui. Pääsimme vuorotellen kokeilemaan eri rooleja kaivuuhommassa. Yksi oli kaivajana ja kuopi hakulla, kuokalla, lapiolla tai sorkkaraudalla mutaa irti seinästä ja ämpäriin, kun muut muodostivat ketjun, joka toimitti ämpäreitä kohti pintaa. Osan matkasta ämpärit taittoivat myös kaapelia pitkin hilattuna.

Mudan roudailu ympäriinsä oli aika raskasta ja vähän tylsää, mutta varsinainen kaivaminen oli mahtavaa! Löysin peräti mudan seasta yllättävän ilmataskun, jopa niin ison, että sinne sai tungettua koko sorkkaraudan. Ei mikään suuri läpimurto, mutta löytämisen iloa siitäkin irtosi.

Parin tunnin ahkeran kaivuutyön päätteeksi otettiin vielä Suomi-tiimin poseerauskuva lipun kanssa itsepäisyyspäivän kunniaksi (Läpi harmaan kiven–tai ainakin ruskean mudan!) ja siirryttiin nauttimaan hyvin ansaitut tuopit ja illallinen paikallisten luolaajien kantakapakkaan, Hunter’s Inniin. Kinkku-sienipasta maistui mainiosti, ja varsin tymäkkä paikallinen farmisiideri nousi tehokkaasti päähän.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s