7.12. Tikaskiipeilyä ja tiukkoja paikkoja (GB & Eastwater)

Viime Mendipin reissulla kokemani GB oli luola, johon ehdottomasti halusin viedä porukan tälläkin retkellä: se on yksi alueen näyttävimmistä luolista. Torstaiaamuna saimme säädettyä sinne vaaditun luvan ja avaimet, kiitos majalle asettuneen Tony Seddonin. Otimme mukaan lainatikkaat ja apuköyden, jotta voisimme kokeilla, pääsisimmekö luolan perällä Ladder Dig Extensions -nimiseen osioon, jossa en viimeksi käynyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAParkkipaikka löytyi helposti minun ja täällä joskus kuusi vuotta sitten olleen Richardin muistikuvien sekä Pasin kartanluvun avulla. Sisäänkäyntikin oli helppo paikantaa: halki niityn ja alas puiden siimekseen painanteeseen, missä odotti tuttu betonitönö. Vaikein osuus oli saada sen kenkkuileva lukko auki.

Sisäänmenokäytävä oli viime kerralta tuttu, ja lepakoitakin oli yhtä paljon. Kuljimme ohi Devil’s Elbowiin vievien tikkaiden ja möngimme läpi pakollisen lätäkköryöminnän seuraavaan isompaan tunneliin. Sen pari kiipeilyä eivät taitavaa tiimiämme hidastaneet. Pian saavuimmekin suureen pääkäytävään, jossa joki kohisi ja tilaa riitti. Viimeksi poikkesimme joesta tutkimaan kuivia, ylempiä sivukäytäviä, mutta nyt tavoitteemme oli joen päädyssä, joten jatkoimme matkaa alavirtaan, ali kivisillan, kunnes tulimme vesiputouskiipeilyn luo. Viimeksi olimme käyttäneet siinä köyttä, nyt sille ei ollut tarvetta. Muistin vielä hyvin reitin alas: ensin oikeaa laitaa, sitten poikittain läpi putouksen, ja loppuosan kiipeily vasenta laitaa. Vesiputouksesta alavirtaan oli jäljellä enää lyhyt pätkä virtaa, kunnes oikealle puolellemme ilmestyi sileä kiviseinä, jossa oli pultteja ja ketju tikkaita varten.

Olin itse aemmin kiivennyt perinteisiä luolatikkaita maan alla tasan nolla kertaa, koska en ole juuri liikkunut niitä suosivilla alueilla. Onneksi meillä oli matkassa kokeneempi asianharrastaja Richard, joka suoritti hassun tikasoperaation: tikkaat kiinni alimpaan pulttiin, kiipeily niiden yläpäähän, tikkaiden alapää kiinni seuraavaan pulttiin, ja toistetaan, kunnes mittarimato on edennyt ylös asti. Kiipeily näyttä vakuuttavalta ja oli kuulemma kivaa. Ylös päästyään Richard varmisti vuorotellen meidät muut ylös minulle tuntemattomaan käytävään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERALadder Extensions alkoi lyhyellä könyllä, joka johti nättiin pienehköön, heliktiittien koristamaan kammioon. Sen perällä odotti matala, puolillaan vettä oleva änkiö. Reitti syvemmälle veisi sen läpi. Paikalla oli myös sanko ja äyskäri siltä varalta, että kolo olisi kattoon asti täynnä. Päätimme kuivata sitä hieman, eli eilisen kaivannon harjoittamalla ämpärinsiirtorutiinilla kippasimme litrakaupalla vettä toiseen päähän käytävää. Lopputuloksena kolo oli yhä märkä, mutta huomattavasti miellyttävämpi kuin aluksi. Vuorotellen tungimme sen läpi. Toinen korva kastui ja kaula-aukosta meni vettä sisään, mutta ei se paha silti ollut. Lähinnä huvitti, että kaikkea älytöntä sitä tämän harrastuksen parissa tuleekin tehtyä.

Märkä änkiö ja sen jälkeinen konttauskokoinen pätkä toivat meidät lohkaretukoksen alkuun. Täällä haasteena oli reitinlöytö, jota kuitenkin auttoivat sileiksi hioutuneet kivet ja satunnaiset pinkit merkkinauhat. Tilan oikeaa seinää seuraillen löysimme viimein väylän seuraavaan isoon käytävään, joka oli upea ja täynnä luolamuotoja. Oli monen muotoista tippukiveä ja heliktiittisiili kolossaan, ja lähemmällä tarkastelulla seinistä löytyi paikoitellen pieniä ruuvin näköisiä fossiileja. Ihan käytävän päädyssä, lyhyen matalamman osion jälkeen, olisi ollut alaskiipeily ja kaivanto, mutta käytävän poikki oli vedetty nauha sanomaan, että ei tänne.

Minulla ei ollut karttaa mukana, joten kuvittelin tämän kauniin käytävän olleen luolan päädyn iso tila. Myöhemmin majalla selvisi kuitenkin, että tämä oli Bat Passage, luolan perimmäinen käytävä. Lohkareikon yläreunasta olisi voinut päästä vielä paljon suurempaan kammioon, Great Chamberiin. Se on kuulemma vaikea löytää, vaikka sitä nimenomaan etsisi, ja me emme oikeastaan olleet edes etsineet. Joskus toiste sitten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERATakaisin pinnalle palasimme jälkiämme ilman mitään kummempia säätöjä. Tikkaissa Richard varmisti muut alas ja laskeutui lopuksi itse läpivetona. Suuaukon lähellä pysähdyimme taas kuvaamaan lepakoita. Ne ovat kyllä söpöjä. Koko retki äyskäröinteineen ja tikkaineen kesti noin 3,5 tuntia. Kaikkein haastavin osuus ulospäin mennessäkin oli lukko, jonka kanssa tappelin ties miten pitkään, kun mutainen avain ei halunnut sopia siihen.

Ajelimme majalle kokkaamaan, mutta suihkua tai kamasäätöä emme vielä tehneet, koska illalle oli ohjelmassa toinenkin retki. Ehdimme mukavasti syödä pastamössöä ja levähtää vähän. Puoli seitsemän kieppeillä Duncan saapui majalle meitä noutamaan. Kohteena oli Eastwater, kävelymatkan päässä Wessexiltä sijaitseva luola, joka Duncanin edellisen Mendip-visiittini kuvailuissa oli vaikuttanut niin hurjalta, etten ollut ajatellut mennä sinne ehkä ikinä. Nyt se kuitenkin kiinnosti, ja kesän reissujen jälkeen olin löytänyt jonkun itseluottamuksen luolaosaamiseni suhteen. Siispä seitsemän jälkeen Duncan lähti johdattamaan minua, Richardia, Jukkaa ja Pasia maanpäällisen kylmän pimeyden halki kohti aavistuksen lämpimämpää maanalaista pimeyttä.

Kun etenee jonkin matkaa Wessexille johtavaa tietä takaisinpäin kohti sivistystä, vastaan tulee Eastwaterin maatila, jossa Duncan kävi maksamassa luolavisiitistämme punnan per nenä farmarille. Siitä kävelimme vielä hetken tietä eteenpäin, ja sitten poikkesimme portista vasemmalle, halki laitumen syvennykseen, jonka pohjalla oli varsin saman näköinen betonitönö kuin GB:ssä. Tässä vain ei ollut lainkaan ovea. Jos tänne tosissaan joku haluaa, niin menköön.

Duncan kysyi innokasta edellämenijää, ja jotenkin se päädyin olemaan minä. Ohjeistus oli edetä narua seuraten kunnes se loppuu. Ei vaikuttanut liian vaikealta, joten etenin alas sisäänkäynnistä lohkareiden väliin. Naru löytyi pian, ja oli erittäin tarpeellinen: reitti kulki läpi muistien lohkareiden, joiden pinnassa oli möykkyjä, mutta itse kivi hyvin sileää, ja pujotteli milloin mistäkin välistä. Ilman opasnarua olisi ollut aika mahdoton tietää, mihin mennä.

Kokoonnuimme narujen päätepisteeseen, mistä Duncan johdatti meidät edemmäs alaspäin viettävää matalaa luiskaa pitkin. Kivi oli yhä mustaa ja sileää, mikä teki tunnelmasta jotenkin synkeän. Seuraava este oli minua etukäteen eniten epäilyttänyt Upper Traverse, joka nimestään huolimatta ei ole varsinainen poikkari. Sen sijaan se on 45 asteen kulmassa oleva litteä luiska, jota edetään kummallisena kylki edellä venkoiluna kiviseinien väliin kiilautuneena, vuorotellen ylä- ja alakroppaa siirtäen. Tilaa on niin vähän, ettei päätä mahdu kääntämään, ja luiska jatkuu paitsi ylös, myös alaspäin niin kauas, että huolettaa mahdollisuus livetä ja luisua korkiksi johonkin railon pohjalle.

Ei tämä todellakaan ollut lempipaikkani tässä luolassa, vaan todella stressaava elämys, mutta oli se silti ihan tehtävissä, Duncanin esimerkkiä seuraten ja kovasti keskittyen. Pian sivuttaisvenkoilu muuttui rehelliseksi ryöminnäksi ylös ahdasta luiskaa, ja saavuimme hieman isompaan viistoon matalaan tilaan. Siellä mahtui peräti jopa istumaan.

Odotimme koko porukan paikalle, ja etenimme kohti uusia hankaluuksia. Seuraava osuus oli oikeasti aika hauska: liukumäkeä alas kunnes vasemmalle ilmestyi pieni kolonen, josta luisuttiin jalat edellä läpi. Tämä oli Hallelujah Hole, joka isommille on vähän hankala, sillä se vaatii sekä kolon läpi menoa että heti perään jyrkän kulman alaoikealle. Minulle se oli kiva ja simppeli, ja luiskahdin ongelmitta odottelevaan tilan lattiassa olevaan uraan. Luola oli kyllä omalla tavallaan todella vaikuttava; suurin osa tähänastisesta retkestä oli kuljettu samassa viistossa litteässä mustassa railossa, joka tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Etenimme vielä halki Lower Traversen, paljon ylempää kaimaansa helpomman littanan luiskan. Sen päätyttyä poistuimme viimein litteistä tiloista korkeahkoon kanjoniin. Se taisi olla ensimmäinen tila tähän asti missä mahtui seisomaan.

Reitti pinnalle olisi vienyt vasemmalle, mutta me teimme ensin koukkauksen oikean kautta, missä ihastelimme 1st ja 2nd Rift Chamberia, tämän (ja monen muunkin paikallisen luolan) mittapuulla varsin suuria tiloja. 2nd Rift Chamberin katto hävisi näkymättömiin, mutta oli varmaankin monta kymmentä metriä korkea. Duncanin haastamana Richard suoritti siellä hankalan kiipeilyn ylös kohti Unlucky Strike -nimistä luolan osaa. Se näytti sujuvan näppärästi.

Sivupolulta palasimme takaisin kiertoreitille, ja möngimme läpi S-Bendsin ryömiöt. Käväisin myös katsomassa laskeutumisen lähtöä kohti luolan syvempiä – ja kuulemma mukavampia – osia. Meidän tiemme tällä lyhyellä Upper Series Round Tripin kiertoreitillä vei kuitenkin kohti pintaa läpi pahamaineisen epävakaan Boulder Chamberin ja Woggle Pressin lohkareiden. Kyseisessä ahtaikossa ei missään nimessä saa työntää päällään olevaa kiveä. Tarinan mukaan paikan nimi tulee siitä, että joskus vuosikymmeniä sitten tässä luolan osassa kuoli partiolainen jäätyään kivien väliin. Kerroin kyseisen tarinan muille suomalaisille vasta, kun este oli jo ohitettu. Sen jälkeen olimmekin narujen alussa, ja ulos enää lyhyt matka.

Olin unohtanut rannekelloni majalle, ja arvelimme retken kestäneen noin kaksi tuntia, mutta Wessexille saavuttuamme kello olikin vasta 21. Kesto oli siis ollut lähempänä puoltatoista. Retki oli lyhyt, mutta tiivis ja fyysinen – ja hilpeä! Olin tyytyväinen, että olin päättänyt lähteä. Ensi kerralla voisi kokeilla vähän pidempääkin kiertoretkeä luolastoon, koska selvästi Eastwater on hauskan sporttinen luola, joka sopii mainiosti pienikokoiselle luolaajalle.

Reippailumme kunniaksi kävimme taas illalla Huntersissa. Tällä kertaa join siideriä vain puolikkaan pintin. Se oli ihan tarpeeksi; tehokkaan luolapäivän jälkeen väsymys oli taas melkoinen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s