30.3. Vaikeutta ja oikeita valintoja (Lancaster Hole / Fall Pot ja takaisin)

Noin kerran kuussa tapahtuu, että minulla on muutama päivä, jolloin kaikki on ihan mahdotonta ja kamalaa ja mikään ei ole hyvin. Ikävän usein tämä osuu esimerkiksi luolaretkelle, kuten tälläkin kertaa. Huonosti nukuttu yö ei yhtään auttanut mielialaani, vaan perjantaiaamun luolaretken suunnittelu muuttui nopeasti epätoivon draamaksi, jossa koin, että minulle ei ollut kerrottu keskeisiä yksityiskohtia ja olin täällä muutenkin tarpeettoman hankala rasittava riippakivi ja ylimääräinen pyörä, ja olisi vaan pitänyt jäädä kotiin.

Olin jo toteamassa, että en mene tänään mihinkään luolaan kun tästä nyt ei tule mitään, kun Miri ehdotti, että lähtisin hänen seurakseen. Hän kun ei ollut käynyt maan alla toviin. Tämä sisältäisi leppoisan aikataulun, hitaan ja tavoitteettoman luolassa etenemisen, ja mahdollisimman vähän stressiä. Sopi minulle oikein hyvin, ja olikin lultavasti oikea valinta tälle päivälle.

Lopulta siis Lancaster Holeen oli lähdössä kolme tiimiä. Ennen luolaa kaikki kuitenkin halusivat shoppailemaan. Ajoimme Ingletoniin, mistä löytyy luolakauppa Inglesport. Mukaan tarttui kaikenlaista enemmän tai vähemmän tarpeellista, itselleni neopreenihanskat (tarpeelliset) ja turhan kallis huppari (jossain määrin tarpeellinen). Yläkerran kahvilasta löytyi myös sitä kaipaaville noin kolmas aamiainen, tai oikein hyvää kakkua.

Kaiken säädön ja shoppailun jälkeen etenimme viimein Red Rose Cave and Pothole Clubin majan tuntumaan parkkiin, mistä lähtee polku kohti useita Ease Gill Cavernsin valtavan luolaston sisäänkäyntejä. Minä ja Miri saavuimme parkkipaikalle viimeisinä, kun ensimmäinen tiimi (Duncan, Jaakko ja Tor) oli jo lähdössä kohti sisäänkäyntiä, ja toinen (Dare, Taina, Karo ja Mikko) vaihtamassa varusteisiinsa. Me emme pitäneet mitään kiirettä, vaan istuskelimme hetken autossa lämpimässä, ja vasta kakkostiimin lähdettyä etenemään aloimme kaikessa rauhassa kiskoa luolavermeitä päälle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERALuolalle kävelyä varten tarkistin ohjeita CNCC:n nettisivuilta tulostamastani kuvauksesta, joka oli oikein hyvä. Reitti oli myös aika helppo: ensin seurattiin yhtä aitaa eteenpäin, kunnes siitä oli portaat yli, sitten toista aitaa vasemmalle kunnes maassa oli pieni puutappi johon oli avuliaasti merkitty ”Lancaster Hole tuonne päin”. Rauhallisesta etenemisestämme huolimatta ehdimme vielä nähdä suuaukolla ensimmäisen porukan viimeisen pujahtavan betonituubista alas.

Istuskelimme tuulisella nummella odottamassa kun Dare opasti kaksi köysialoittelijaamme kolosta alas: ensin parin metrin betoniputkilon läpi, sitten väliankkuri kapean sileän kiven sisällä, ja toisen helpomman väliankkurin jälkeen pitkä laskeutuminen luolaston pohjalle. Vasta kun kaikki olivat päässeet alas ja ehtineet pois alta minä ja Miri seurasimme perässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERALuolan tässä osassa köysiä oli lähinnä alussa, mutta pidimme kuitenkin köysitoimintavermeet päällä, koska peremmällä olisi ehkä vielä tiedossa yksi köysi–ei ollut varmaa, olisiko se oikea SRT-köysi, vaiko apuköydellä varustettu kiipeily. Ennen syvemmälle suuntaamista päätimme koukata sivuun, Bridge Hallista ylös helpohkoa kiipeilyä katsomaan Colonnades-nimisiä kalkkiuunin valumasta muodostuneita pylväitä. Kuvittelimme antavamme näin kakkostiimille lisää etumatkaa, vaan löysimmekin heidät Colonnadesin luota ottamasta valokuvia. Vilkaisimme siis vain nopsasti muodot, ja lähdimme etenemään syvemmälle.

Lancaster Hole on luolastona sokkeloinen, suurelta osin horisontaalinen, ja muistuttaa itse asiassa kovasti tuttua Etelä-Walesin Ogof Ffynnon Dduta. Monessa kohtaa totesin, että jos joku pudottaisi minut tänne ja väittäisi sen olevan joku minulle vieras osio OFD:stä, en olisi epäillyt tämän todenmukaisuutta. Colonnadesista palauttuamme olimme taas Bridge Hallissa, mistä lähtee reitti eteenpäin kohti luolan syvempia osia, ja systeemin montaa muuta uloskäyntiä.

Luolaston sokkeloisuus olisi voinut olla haaste, mutta kuvaus, joka minulla oli mukana, oli tässäkin erinomainen. Ohjetta seuraten pujahdimme alas Kathy’s Wayn lohkareikkoon, yli ja ali terästankojen ja matalahkon osion korkeampaan käytävään, josta parin jättilohkareen alituksen jälkeen löytyi mutarinne ylös ja alas Fall Potin luo.

Fall Pot on yksi luolaston keskeisistä risteyskohdista: valtava korkea kammio, jonka keskivaiheille meidän käytävämme päätyi. Potin pohjalta pääsee etenemään Main Drainiin, Ease Gillin päävirtaan, jonka kautta vie tie monelle pitkälle läpiretkelle. Meidän tavoitteemme oli tulla vain tänne. Halusin kuitenkin käydä hallin pohjalla. Monesta sinne vievästä reitistä löysimme vain yhden: todella mutaisen, mutta muuten selkeän SRT-köyden kahdella väliankkurilla. Laskeuduin sitten sitä alas.

Kammion pohjalla oli isoa lohkareikkoa. Sitä ihmetellessäni yläpuoleltamme alkoi kuulua ääniä. Kakkostiimi oli saavuttanut meidät, ja jäi ihmettelemään, miten he pääsisivät alas. Ilmeisesti minun käyttämäni köysi ei heitä miellyttänyt. Nousin takaisin ylös katsomaan, mitä on meneillään. Ylös päästyäni he olivatkin löytäneet reittinsä, perinteisemmän kiipeilyn alas lohkareiden välitse. Me emme olleet huomanneet sitä, koska sen kiinteä köysi oli saapumissuunnastamme lohkareen takana piilossa.

Kun kakkostiimi lähti laskeutumaan kohti pohjaa ja virtaa, minä ja Miri päätimme viettää vielä hetken ylemmän tason liepeillä. Löysimme sivukäytävän, joka johti komean, pystysuoran seinän vieressä olevan railon luokse. Siellä oli myös hämmentäviä uusia ja ikivanhoja köysiviritelmiä, ja vaihtoehtoinen reitti takaisin edelliseen käytävään. Tarpeeksi ympyrää pyörittyämme lähdimme viimein kohti pintaa. Olimme luolasta ulkona noin kolmen tunnin jälkeen.

Jäimme palloilemaan sisäänkäynnin tuntumaan pinnalla, josko kakkostiimi tulisi pian takaisin. Heitä ei kuitenkaan näkynyt. Käväisimme huviksemme vilkaisemassa läheistä toista luolan sisäänkäyntiä, Cow Potia. Se oli komea ja kutsuva päivänvalokuilu, jossa ilmeisesti olisi haastavia köysiä. Siellä olisi joskus hauska käydä. Ei kuitenkaan tänään. Kun palasimme jälleen Lancaster Holelle, kuulimme viimein alhaalta lähestyvän tiimin äänet. Odottelimme ensimmäiset ylöstulijat, kuulimme heidänkin retkensä sujuneen mukavasti, ja lähdimme takaisin autoille.

Illalla ohjelmassa oli yhteisöllistä sekavaa kokkausta liian monella kokilla. Kaikki ruuat olivat kuitenkin lopulta syömäkelpoisia, ja niitä oli tarpeeksi. Jälkiruuaksi oli Mirin töistään tuomia kakkuja, nam!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s