31.3. Found Johns’ (Lost Johns’ Cave)

Viimeksi kun olin Yorkshiressa, eli pari vuotta sitten EuroSpeleo-tapahtumana aikana, minulla oli vähän vähemmän onnistunut kokemus Lost Johns’ -luolastossa. Tällä reissulla Dare oli hankkinut meille luvat sinne viimeiseksi päiväksi ennen luolan keväistä kulkukieltoa. Minulla oli henkilökohtaisena tavoitteena suorittaa asioita, jotka viimeksi jäivät väliin, ja päästä luolassa pidemmälle kuin viimeksi.

Aamulla seuraamme liittyi Daren ja Tainan tuttu Ian, joka oli tulossa mukaan luolaan. Retkijärjestelyt kuitenkin menivät hieman uusiksi, kun Karon edellisenä iltana heinään haavoittama silmä oli edelleen sumea. Dare lähti viemään häntä lääkäriin, ja me muut jäimme setvimään, millaisin tiimein ja mitä reittejä olisimme menossa, koska isossa vertikaalisessa luolastossa oli tarjolla useita vaihtoehtoja.

Melkoisen väännön jälkeen oli meillä viimein valmis hyökkäyssuunnitelma: eka tiimi (Tor, Jaakko, Duncan ja Elina) lähtisi ensin alas nopeampaa reittiä nimeltä Centipede, ja etenisi luolaston alaosaan riggaamaan haastavan Battle-axen poikkikulun sekä sitä seuraavan Valhalla-nimisen pitkän köysiosion. Toinen tiimi olisimme minä, Mikko ja Ian, ja me tulisimme alas hieman hitaampaa Dome-Cathedral-reittiä. Ylöspäin vaihtaisimme suuntia, eli 1. tiimi purkaisi Dome-Cathedralin köydet, me taas Centipeden. Säätö oli syönyt sen verran aikaa, että pääsimme liikkeelle melko myöhään, mutta pääsimmepä kuitenkin.

Ajettuamme kahdella autolla Leck Fellin turkasen tuuliselle nummelle havaitsimme saman tien, että yksi kolmesta tarvitsemastamme köysisäkistä oli jäänyt matkasta. Se olisi sisältänyt Centipeden köydet, joita 1. tiimi olisi kaivannut heti alkuun. Koska niiden noutaminen olisi kestänyt liian kauan, vaihdoimme suunnitelmaa lennosta: menisimmekin kaikki sitä yhtä reittiä, johon meillä oli köydet, eli Dome-Cathedralia, ja ykköstiimi riggaisi sen. Siispä me kakkostiimiläiset emme pitäneet lainkaan kiirettä, vaan annoimme ykkösille suosiolla etumatkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAMukavan lyhyen lähestymiskävelyn päässä odotti hieno sisäänkäynti, jossa puro katoaa kivien sisään, ja edelliskerralta tuttu pienehkö jokikäytävä sisemmäs luolaan. Lähdimme etenemään sinne noin puolen päivän aikoihin. Muistin, että jos törmäämme kiivettävään vesiputoukseen, olemme menneet ohi tasonvaihdosta, jossa siirrytään kuivaan käytävään. Näin suunnistus sujuikin näppärästi, ja pian olimme ylittäneet lyhyen pätkän poikkikulkua joen päällä ja saavuttaneet kolon, johon laskeutuu Dome-Cathedralin ensimmäinen köysi. Siellä oli vielä ykköstiimin häntäpää odottamassa laskeutumisvuoroaan.

Koska meillä oli odotteluaikaa, Ian totesi, että kävisi katsomassa, miltä Centipeden alku näyttää. Hän poikkaroi yli köysikuilun ja katosi käytävän jatkoon. Juuri tätä koloa en ollut viimeksi kyennyt ylittämään, kun se alla oleva pudotus jotenkin ahdisti niin kauheasti. Tällä kertaa totesin, että nyt tästä pitää mennä, ja ylitin kolon sekä pari seuraavaa pienempää monttua ilman mitään ongelmia. Yhytin Ianin yllättävän köyden luona. Centipede-reitin ensimmäinen köysiosio, Hammer, olikin rigattu. Ian laskeutui sen, ja palasi tovin päästä kertomaan, että myös toisessa osiossa, Mudissa, oli köysi. Joko luolassa oli parhaillaan toinen tiimi, joka oli laskeutunut Centipedestä, tai sitten joku oli jättänyt köytensä odottamaan myöhempää noutamista.

Yhtäkkiä meillä oli mahdollisuus laskeutua Dome-Cathedralin sijaan Centipedestä. Minä ja Ian innostuimme tästä kovasti. Mikko kyseli, onkohan tämä varmasti ihan hyvä idea, mutta me vakuuttelimme että juu on, on, ja kahdella kyllä-äänellä kolmikkomme lähti etenemään vaihtoehtoreittiä alas. Kaikki ykköstiimiläiset olivat jo laskeutuneet kuulumattomiin luotamme, joten viestin vieminen heille olisi vaatinut kulkemista ylös-alas joitain köydenmittoja. Totesimme, että kohtaisimme heidät kuitenkin piakkoin köysien alla Dome Junctionissa, missä reitit yhdistyvät, joten ei huolta.

Centipede oli minulle uusi tuttavuus, ja varsin mukava sellainen. Lyhyen Hammer-pitchin jälkeen oli pieni kävelypätkä Mud-pitchin alkuun, ja sen jälkeen olikin heti vastassa itse Centipede, noin 40-metrinen köysilaskeutuminen oikein kauniissa isossa kuilussa. Köydet hujahtivat alas nopeasti. Centipeden alla oli jonkun muovikelmuun pakatut eväsleivät ja tölkki kolaa. Selvästi köysien omistaja siis oli vielä luolassa.

Centipeden alta Dome Junctioniin oli lyhyt pätkä vesilätäkköistä käytävää muutamalla kiipeilyllä, sitten olimmekin risteyksessä, jossa tulosuunnastamme oikealle jatkui tie syvemmälle, ja vasemmalle laski Dome-Cathedralista tuleva kuilu. Siinä ei ollut vielä köyttä. Toisen tiimin ääniä ei myöskään kuulunut mistään, eikä vastausta, kun huhuilimme ylemmäs. Olimme olettaneet, että he olisivat jo tässä vaiheessa lähempänä, mutta eipä auttanut kuin jäädä odottelemaan.

Odottelimme, ja odottelimme, ja odottelimme vähän lisää. Oikeasti ehkä vartin tai parikymmentä minuuttia, mutta aika tuntui tosi pitkältä. Alkoi mietityttää, olimmeko kuitenkin tehneet massiivisen virhearvion: entä jos ykköstiimiläiset olivatkin jääneet odottamaan ja ihmettelemään, mihin olimme menneet? Kaiken päälle syvemmälle vievästä käytävästä alkoi kuulua ääniä. Centipeden köysittänyt porukka oli palaamassa kohti pintaa. Jos he purkaisivat köytensä ja meidän ykköstiimimme ei koskaan laskeutuisi Dome Junctioniin asti, olisimme nalkissa ilman yhtään reittiä ylös ja ulos. Tämä olisi melkoisen nolo tilanne.

Päätimme neuvotella itsellemme vaihtoehtoja. Centipeden porukan kärjessä luoksemme saapui hieman hajamielisen oloinen vanhempi luolapappa, joka ryömi mahallaan vedessä käytävässä, jossa olisi mahtunut kävelemäänkin. Hän oli myös köysien omistaja, ja lupasi, että jos purkaisimme ne ja palauttasimme ne hänelle illalla Bradford Pothole Clubille, he jättäisivät ne paikoilleen meidän käytettäväksemme. Olimme tästä kovin kiitollisia. Juuri asiasta sovittuamme kuuluivat Dome-Cathedralin suunnalta viimein ensimmäiset tutut äänet, ja brittiläisen tiimin poistuttua kohti Centipedeä laskeutui Tor luoksemme. Ykköstiimillä ei ollut ollut mitään sen ihmeempiä ongelmia matkallaan, Dome-Cathedralin lukemattomien köysien virittely oli vienyt hieman enemmän aikaa kuin mitä olimme kuvitelleet.

Tässä vaiheessa kaksi tiimiä yhdistyivät, kun vastassa oli vielä viimeinen pätkä köysiä. Itse kääriydyin avaruushuopaan ja odottelin kaikessa rauhassa mukavassa kuivassa matalassa tilassa ennen Candle-nimistä köysiosuutta, kun Tor asetteli köyttä siihen sekä seuraavaan kuiluun, Shistoliin. Vaikka en pitänyt yhtään kiirettä, ne laskeuduttuani sain odotella hyvän tovin lisää, koska Shistolin alta oli enää lyhyt pätkä ahtaahkoa käytävää pahamaineisen Battle-axe Traversen alkuun. Siihen köyttä sääsi Ian, koska Torilla oli jo takanaan melkoinen urakka tähän asti.

Viimeksi olin kääntynyt takaisin ehkä puolivälissä Battle-axea, osittain siksi, että en ollut tajunnut sen olevan jo Battle-axe, osittain siksi, että se on oikeasti aika ikävä, ajoittain lähes otteeton köysipoikkari kaukana luolan virran yläpuolella. Tällä kertaa etenin sitä vähitellen jonossa muiden kanssa, mutta oikeastaan vain pari pultinväliä oli tosi ikäviä ja vaati itsensä kiilaamista kitkalla seinien väliin. Suurimman osan ajasta tarjolla oli kohtalaisia jalkaotteita, ja ylipäänsä homma oli paljon helpompi kuin mitä ahdistuneet muistoni edelliseltä kerralta ehdottivat. Pian istuinkin odottelemassa edellämenevien laskeutuessa Valhallan köyttä. Kun viimein minun vuoroni tuli, olin innoissani ja erittäin tyytyväinen. Tavoite saavutettu: pääsin pidemmälle kuin viimeksi, ja ai että kun oli komea köysiosuus, syvä kuin mikä, ja toisessa laidassa hieno vesiputous ihasteltavaksi!

Valhallan pohjalta olisi vielä ollut yksi lyhyt laskeutuminen alas varsinaisen luolaston pohjalle ja päävirtaan, josta lähtisi jatkoreittejä, mutta siihen meillä ei enää ollut köyttä. Käännyimme siis tästä takaisin. Vesiputouksen kohinassa oli hankala kuulla, mitä ylös jääneet Elina ja Mikko yrittivät meille huudella, mutta lopulta siitä erottui viesti, että köysi on vapaa ja saa nousta. Koska uusi suunnitelmamme oli, että aiempi kakkostiimi purkaisi Dome-Cathedralin ja ykköstiimi alaosan köydet sekä Centipeden, minä lähdin ylös ensimmäisenä, ja Ian seurasi perässäni.

Battle-axe oli takaisinpäin huomattavasti helpompi kuin menosuuntaan. Selvitettyäni sen ja Candlen ja Shistolin en ollut kuullut Elinasta ja Mikosta kuin etäisiä ääniä kaukana edelläni. Dome Junctioniin heidän äänensä kuuluivat selvästi Centipeden suunnalta. Hetken epäselvän huutelun jälkeen etenin Centipeden suuntaan ja Elina tuli minua vastaan kertomaan, että he kaksi olivat päättäneet lähteä edeltä ulos Centipeden kautta. Se toki sopi ihan hyvin. Pian Ian tavoitti minut, ja totesimme, että purkaisimme Dome-Cathedralin kahdestaan, tai oikeastaan minä purkaisin, ja Ian olisi henkisenä tukena.

Köysien purkaminen on usein hauska harjoite, ja Dome-Cathedral-reitillä on kaikenlaisia vaihtelevia köysimetkuja tekemässä siitä vaihtelevampaa. Dome Junctionin köysi oli suoraviivainen, mutta sen jälkeen itse Domessa on hilpeä pendulum eli heilahdus kuilun poikki vaakasuunnassa, jonka purku vaati vähän luovuutta, ja lopulta myös Ianin ylös lisäämän ylimääräisen köydenohjauksen, jotten heilahtaisi kovin montaa metriä tyhjyyteen tai päin vastakkaista seinää kun irrotan köyden edellisestä pultista. Tiimityönä tämä sujui ongelmitta. Pari pientä vapaakiipeilyä ylös, ja sitten vielä köydet pois Cathedralista, jossa puolestaan haastetta tuotti lähinnä Pulpitin nimellä tunnettu muodon ympäri tehty väliankkuri, jota kiinnittävän slingin poissaaminen vaati vähän hilpeää akrobatiaa. Tätä seurasi lyhykäinen Vestiary, ja vihonviimeinen pikkuköysi ylös kuilusta alun jokikäytävään.

Minä jäin asettelemaan viimeistä köyttä varsin täyteen köysisäkkiin, ja Ian kipaisi katsomaan, olisiko Centipeden purkuporukka jo ehtinyt hoitaa hommansa. Ei näyttänyt siltä: Hammerissa oli yhä köysi. Iania tämä harmitti, koska hänellä oli kotiintuloaika, joka olisi ihan liian pian, jotta hän ehtisi siihen. Eipä auttanut. Kannoimme köysisäkin viimeisen pätkän virtaa ylös ja ulos, ja palasimme päivänvaloon noin kuusi tuntia lähtömme jälkeen. Elina ja Mikko olivat myös selvinneet pois luolasta ja odottivat meitä lämpimässä autossa, mutta viimeisestä tiimistä ei näkynyt merkkiäkään. Koska olisimme ensimmäiset mahdolliset auttajat jos heillä olisi joku ongelma, pidimme vielä luolakamat päällä ja odottelimme.

Noin puolisen tuntia myöhemmin Duncan konttasi ulos luolasta yhden köysisäkin kanssa, ja totesi muiden olevan jonkin matkaa hänen perässään. Pitkästyneenä pujahdin takaisin luolaan, etenin sinne kunnes tavoitin Torin ja Jaakon, ja seurailin heitä pinnalle. Pääsimme suuntaamaan parkkipaikalta takaisin kohti YSS:n majaa ennen seitsemää, mutta se ei paljoa Iania auttanut, kun hänen olisi pitänyt olla seitsemältä kotona, ja sinne oli vielä kahden tunnin ajomatka. Pahoittelimme hänen myöhästyttämistään, hän vain totesi tämän olevan aika normaalia. Hän poimi nopsasti mukaansa omat riggausroinansa ja lähti ajamaan pois.

Muulla porukallamme oli vielä illalle suunnitelmissa Jaakon synttäri-illallinen, joten kippasimme märimmät roinat kuivaushuoneeseen, käväisimme suihkussa, ja ajelimme Giggleswickin Craven Armsiin syömään. Ravintola osoittautui varsin mainioksi: ruokaa oli runsaasti, se oli hyvää, eikä meitä yritetty savustaa ulos, vaikka olimme illan viimeiset asiakkaat. Kohtuu pitkän retken, ruokavuoren ja viinilasillisen jälkeen tästä tuli ensimmäinen (ja ikävä kyllä myös viimeinen) yö koko retkellä kun nukuin kuin tukki.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s