22.8. Vettä ja graniittia (Saubachlhöhlen)

Keskiviikon varhainen lähtö ei liittynyt niinkään pitkään luolaretkeen, vaan siihen, että retki tapahtui vähän kauempana. Kahdeksan kieppeillä Richard poimi kyytiin minut, Jaakon ja Jarin, ja otimme suunnan kohti koillista, Ybbs an der Donau -nimistä paikkaa. Parin tunnin ajomatkan aikana vuoret jäivät taa ja vaihtuivat kumpuilevaan maaseutu- ja metsämaisemaan. Ybbsissä tapasimme päivän luolaporukan, ja se oli aivan massiivinen, yhteensä viitisentoista henkeä. Heti kättelyssä oppaamme kertoi, että on vieraillut kahdesta kohteenamme olevasta luolasta vain yhdessä, koska heidän tiedusteluretkellään oli tapahtunut onnettomuuksia, kaksi muuta opasta oli loukkaantunut, ja retki jäi kesken. Kun vielä havaitsin, että oppaan toinen käsi oli proteesi, alkoi hieman epäilyttää, mihin oikein olimme menossa. (Oletettavasti tämä ei oikeasti liittynyt asiaan mitenkään, ja onnettomuudet olivat olleet liukastumisia sammaleisilla märillä kivillä.)

Meillä meni runsaasti aikaa yleiseen säätämiseen, mutta lopulta autoletka lähti liikkeelle ja eteni vielä noin 25 kilometriä rauhalliseen Yspertalin laaksoon. Siellä yleinen härväys jatkui: opas kävi virittämässä jotain tikkaita johonkin, ja kamoja säädettiin ja arvottiin, kävelläänkö luolalle märkkäreissä vai säkkien kanssa. Koska sää oli kuuma, päädyimme kantamaan roinat lähemmäs luolaa, alle puoli kilsaa ylemmäs metsätietä, missä porukka vaihtautui märkäpukuihin, jotka tähän luolaan oli mainittu pakollisiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKotoa lähdöstä oli kulunut nelisen tuntia kun viimein pääsimme luolaan. Saubachlhöhlenin luolat ovat keskieurooppalaisiksi luoliksi varsin erikoisia: kyseessä ei ole kalkkikiviluolasto, vaan kasa joenuomaan kerääntyneitä graniittilohkareita. Joki virtaa edelleen niiden alla, joten luola tuntui hassulta risteytykseltä suomalaista lohkareluolaa sekä kanjonia. Itse asiassa se oli tosi vinkeä aikuisten vesipuisto, sarja märkiä vesiputousliukumäkiä ja vedessä konttaamista, ja harvakseltaan vähän isompia tiloja. Päivänvalo näkyi paikoitellen kivien välistä. Kuumalle kesäpäivälle tämä oli juuri sopivaa toimintaa.

Minä, Richard ja Jaakko päädyimme letkan kärkeen oppaan kanssa, ja suoritimme ison osan navigoinnista. Se muistutti tyypillisen lohkaretukoksen läpi mönkimistä. Opasta tähän ei niin paljoa edes tarvittu, yritimme vain seurata vettä aina mistä ikinä kivien välistä sattui parhaiten mahtumaan. Letka perässämme venyi kauas taakse, mutta tässä vaiheessa yritimme vielä välillä odotella, että takanatulevat pysyisivät mukana.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAEnsimmäinen, ylempi Saubachlhöhle päättyi päivänvaloon noin tuntia sisäänmenon jälkeen. Koko porukan selvittyä ulos lähdimme etsimään seuraavaa luolaa. Se löytyi lyhyen lohkareiden päällä kävelyn jälkeen: alemman Saubachlhöhlen kolo alas kivien väliin. Oppaamme ei ollut käynyt täällä vielä koskaan, joten emme olleet varmoja, oliko tämä oikea sisäänkäynti, mutta lähdimme silti kokeilemaan.

Tämä jälkimmäinen luola oli hieman haastavampi kuin ensimmäinen. Osa vesiryöminnöistä oli niin ahtaita, että ryömimme leukaa myöten vedessä, melkoinen Mendip-meininki. Se tuntui vähemmän ahdistavalta, kun tiesi olevansa vain parin lohkareen päässä ulkoilmasta. Yksi kiipeilykin oli sen verran hankala, että vaati kavereilta apuotteita. Jossain vaiheessa havaitsimme, että takanamme ei näkynyt enää muita, mutta opas totesi, että ehkä osa ei edes tullut tähän luolaan, jatketaan vaan matkaa. Jatkoimme siis. Hetkeä myöhemmin opas jäi itse kyydistä, kun eteni sellaiseen koloon, josta oli haastava päästä takaisin ylös muualle kuin päivänvaloon. Minä, Jaakko, Richard sekä maanantailta tutut Chris ja Matt jatkoimme matkaa jonkin aikaa lohkareiden alla kunnes saavuimme alueelle, missä päivänvaloa näkyi joka puolella. Tästäkin olisi voinut vielä jatkaa kivien alla möngintää, mutta päätimme, että nyt riitti. Toisessa luolassa viihdyimme yhteensä vajaan tunnin.

Ulkona ei näkynyt ketään muita, emmekä muutenkaan olleet varmoja, missä oikein olemme. Olin odottanut meidän törmäävän jossain vaiheessa oppaan asettamiin tikkaisiin, mutta nyt kuulin, että ne olivatkin olleet pakoreittinä jo ekassa luolassa, olimme vain menneet niistä ohi huomaamatta niitä. Kapusimme metsän läpi ylös joenuomasta ja löysimme tien. Se ei näyttänyt tutulta, mutta seurattuani sitä ylämäkeen ja mutkan ympäri löysin parkkipaikkamme. Siellä olikin jo osa porukasta. Vähitellen loputkin ilmestyivät paikalle; he olivat suorittaneet vaihtelevia osuuksia luolasta, mutta ilmeisesti kaikilla oli ollut kivaa.

Ehdotimme muille, että kävisimme paluumatkalla ravintolassa tai oluella koko porukalla, ja ajoimme pakulla matkalta bongaamaamme diner-henkiseen ravinteliin. Ei sinne sitten kuitenkaan tullut ketään muuta kuin meidän autokuntamme. Loppumatka takaisin Ebenseehen oli jokseenkin väsynyt, ja perillä olimme ehkä kuuden kieppeillä. Päivän kesto oli kymmenisen tuntia, josta aktiivista luolailua vajaa kaksi. Aika huono hyötysuhde, vaikka graniittijokiluola olikin näkemisen arvoinen.

Ebenseessä käväisimme ilmoittautumassa EuroSpeleon tapahtumakeskuksessa. Varsinainen tapahtuma esitelmineen ja muine oheisohjelmineen alkaisi huomenna, ja toimisto oli jo nyt auki. Sielläkin tehokkuus loisti poissaolollaan; yksinkertaisten ilmoittautumisten hoitaminen tuntui kestävän ihan ikuisuuden.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s