26.8. Lisää vaihtoehtoluolia (Hennerhöhle & Eisriesenwelt)

Sunnuntaille eli viimeiselle päivällemme minä, Richard, Tor, Elina ja Jaakko olimme ilmoittautuneet retkelle virtaluolaan nimeltä Lengfeldkeller, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä, kohtalaisen lähellä Saksan rajaa. Olin edellisenä iltana tarkistanut toimistolta, että kai se toteutuu, vaikka sää on sateinen, ja saanut vastaukseksi että kyllä. Lähdimme siis kahdeksaan pintaan ajamaan, jotta olisimme paikalla sovitusti klo 9.30. Vaan EuroSpeleon järjestelyt iskivät vielä viimeisen kerran: Bad Vigaunin aseman parkkipaikalta ajoimme toiselle parkkipaikalle, jossa lastasimme reilun kymmenen hengen porukan kolmeen autoon, ja etenimme letkana vielä vartin luolan parkkiin. Siellä, kaikkien jo vaihdettua varusteisiimme, kuulimme oppaalta, että emme itse asiassa ole menossa kauniiseen Lengfeldkelleriin, vaan pienempään, ahtaampaan, lyhyempään ja vähemmän hienoon luolaan nimeltä OLYMPUS DIGITAL CAMERAHennerhöhle. Hemmetti sentään. Tätä ei sitten voinut kukaan kertoa ennen kuin olimme ajaneet tänne puolitoista tuntia?

Tässä vaiheessa ei tietekään enää ollut järkeä todeta, että ei kiinnosta. Lähdimme siis katsomaan Kanakoloa. Sinne oli lyhyehkö lähestyminen metsäpolkua sekä jyrkkää, polutonta rinnettä, johon oppaamme laittoi apuköyden. Itse luolaretken hän aloitti pitkällä geologisella selityksellä saksaksi, ja sama paljon lyhyemmin englanniksi. Näitä luentopysähdyksiä tuli matkalla muutama lisää, lähinnä liittyen luolan seinissä oleviin piikiteisiin, jotka eivät ikävä kyllä olleet erityisen hienoja. Lengfeldkellerissä ne kuulemma olisivat paljon nätimpiä. Sepä tässä kovasti lämmitti.

Käveltävän sisäänmenokammion jälkeen meno muuttui konttaukseksi ja ryöminnäksi käytävässä, joka ei missään vaiheessa ollut erityisen ahdas tai vaikea, mutta jossa etenimme etanavauhtia. Edellämenevän takamus tuli tutuksi, ja vaikka päällä oli kaikki OLYMPUS DIGITAL CAMERAomistamani luolavaatekerrokset märkäpukua lukuunottamatta, alkoi tulla viileä. Luolan hauskinta antia olivat yksi poikkarikiipeily vesiputouksen läpi ja pari muuta kiipeilyä. Niiden päädystä löytyi hieno virtakammio, jonka yhtä seinää alas kuohuva iso vesiputous olisi ollut tie syvemmälle. Osa ryhmästä vapaakiipesi siitä ylös ja vähän matkaa eteenpäin. Minäkin tapailin otteita, mutta edellisen luolan pudotuksesta pelästyneenä päätin lopulta jättää väliin. Sen sijaan odotin kylmässä ja pimeässä. Fiilis ei ollut varsinaisesti katossa.

Kiipeilijöiden palattua luoksemme oli jäljellä enää paluumatka. Aiemman etenemisen hitauteen turhautuneina minä ja Richard asetuimme letkan kärkeen, ja suoritimme pätkän takaisin pinnalle noin vartissa, kun siihen sisäänpäin oli mennyt tunti. Taas yksi esimerkki siitä, miksi tällaisissa jättimäisissä massaretkissä ei ole mitään järkeä.

IMG_9397Hennerhöhlen jälkeen olisi ollut tarjolla retki katsomaan läheistä kanjonia, johon luultavasti ei voisi mennä kun vettä oli niin paljon, sekä vuorimajaan lounaalle. Suomiporukalla totesimme, että nämä eivät oikeastaan kiinnostaneet. Sen sijaan päätimme lähteä katsomaan turistiluolaa, jossa Richard oli käynyt eilen, ja joka kuulemma olisi erittäin hieno. Hän itse suuntasi kohti Saksaa ja seuraavia seikkailuja.

Turistiluolan nimi oli Eisriesenwelt, ajomatkaa sinne oli noin kolme varttia, ja se oli totta tosiaankin näkemisen arvoinen. Luolan iso ja varsin täysi parkkipaikka kertoi sen olevan muutenkin suosittu kohde. Itse luolan suulle oli parkkipaikalta noin tunnin verran matkaa, ensin kävellen, sitten köysihissillä, ja vielä vähän lisää kävellen, koko ajan loivasti ylämäkeen. Maisemat olivat upeita: laakson vastakkaisella reunalla oli lumihuippuisia jyrkkiä vuoria, joita sateen viimein loputtua IMG_9411täplittivät siellä täällä pilvet. Tällaista olisin kaivannut lomaltani enemmän—Ebenseessäkin on kaunista, mutta vuoret tai kukkulat paljon loivempia ja metsäisempiä.

Luolaa mainostettiin maailman suurimpana jääluolana. En tiedä, onko siinä mitään perää, mutta komea ja valtava se kyllä oli. Hauskan tunnelmallisesti siellä ei ollut lainkaan sähkövaloja, vaan vierailijoille jaettiin karbidilyhtyjä, ja opas poltti magnesiumnauhaa valituissa kohdissa luodakseen kirkkaampaa lisävalaistusta. Jääluola—ei siis jäätikköluola vaan jäätä sisältävä kalkkikiviluola—oli minulle uusi kokemus. Lämpötila oli nollan liepeillä, joten visiitti oli melko viileä. Etenemisen avuksi turisteille oli rakennettu kävelyramppi ja portaita koko matkalle läpi luolan. Perinteisten kalkkikivimuotojen sijaan pääsimme ihastelemaan jättimäisiä jäämuotoja, jotka vaihtelivat viime keväisistä osittain hyvinkin vanhoihin kerrostumiin. Oppaamme puhui IMG_9422selkeää englantia, ja selostukset olivat informatiivisia, eivätkä turhan pitkiä. Kaiken kaikkiaan en keksi kierroksesta pahaa sanottavaa; tämä oli kokonaisuudessaan eräs hienoimmista turistiluolista missä olen käynyt.

Kierroksen jälkeen söimme päivällistä turistikompleksin kahvila-ravintolassa ja ajoimme parin tunnin matkan takaisin Ebenseehen. Siellä odotti epätoivoinen pakkaus- ja siivousoperaatio. Edellispäivän synkkyys palasi ihan yhtä voimakkaana, ja päädyin purkamaan pahaa mieltäni muihin osallistujiin. Ei näin. Lopulta jätin suurimman osan pakkaamisestani aamuksi, koska elättelin toiveita, että luolakamat ehtisivät hieman kuivua.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s