16.-17.8. Loppupuolen mikrobit

Konferenssin torstai ja perjantai noudattivat alkupuoleltaan maanantailta tuttua kaavaa: kaikille yhteinen avausluento 8.30-9.30, kahvia 9.30-10, rinnakkaisia luentosessioita 10-12, lounastauko 12-13.30, ja lisää luentoja 13.30-15.30. En jaksanut ryhtyä monien harrastamaan sessiosta toiseen hypähtelyyn, vaan valitsin aina sen, missä oli keskimäärin eniten minua kiinnostavia juttuja, ja pysyin siellä.

Torstai-iltana oli vielä viimeinen posterisessio, ja sen perään ruokatarjoilu sekä vielä yksi luento. Jaksoin katsella postereita noin tunnin, sen jälkeen iski sosiaalisuuskatto ja oli pakko antaa periksi. Siirryin hiljaiseen käytävään lukemaan, kun monet vielä innokkaasti jutustelivat ja networkkasivat. Omaksi suurimmaksi saavutuksekseni jäi, että aamulla uskaltauduin viimein kysymään siltä yhdeltä proffalta hänen postdoc-paikoistaan; saamani vaikutelma oli, että en vastaa lainkaan heidän pätevyysvaatimuksiaan, mutta voitto se kai oli tämäkin että sain edes kysyttyä.

Perjantai oli viimeinen konferenssipäivä, ja iltapäivän luentosessioiden jälkeen alkoi päättäjäisseremonia. Siellä maalailtiin tulevaisuudenvisioita, jaettiin lisää palkintoja, ja hehkutettiin seuraavien vuosien konferensseja: ISME18 olisi kahden vuoden päästä Etelä-Afrikassa, ISME19 neljän vuoden kuluttua Uudessa-Seelannissa. Saapi nähdä, mitä itse noina vuosina teen. Jos olen alalla ja rahaa löytyy jostain, olisi kiva mennä.

Konferenssin loputtua suurin osa osallistujista käänsi nokan kohti kotia valitsemallaan kulkuvälineellä. Minä sen sijaan otin junan kohti etelää, tai tarkemmin sanoen kolme junaa kohti Müncheniä—reitti oli vähän monimutkainen ja vaihtoajat lyhyitä. Kaikki kuitenkin meni tasan suunnitellusti, ja kymmenen jälkeen illalla saavuin hotelliini aseman vieressä. Väsy oli kova, mutta huoneen kuumuus ja vaihtoehtoinen melu joko kadulta tai tuulettimesta pitivät hereillä myöhään.

Mainokset

15.8. Sooloturismia Leipzigissa

Bileiden jälkeinen päivä on ISME:ssä perinteisesti vapaapäivä, virallisesti siksi, että on aikaa nähdä paikkoja, epävirallisesti siksi, että bileissä pidempään viihtyneet ehtivät toipua. Itsekin nukuin aiempia päiviä myöhempään, söin rauhassa aamiaista, ja mietiskelin, miten käyttäisin päiväni. Suomalaiseen tyyliin DNA-labran tiimi ei yrittänyt koordinoida turismiaan, vaan puuhasimme kaikki omilla tahoillamme mitä huvitti.

IMG_9203Havaitsin netistä, että kaupungintalon torniin pääsisi katsomaan näköaloja klo 11. Se olisi kiinnostanut, mutta paikalle päästyäni sain selville, että aikataulut ovat muuttuneet, ja kierros on vain kahdelta. Ei sitten. Siirryin saman tien suunnitelmani kohtaan kaksi, eli takaisin eläintarhaan, sieltä kun oli jäänyt monta kivaa elikkoa näkemättä. Kiertelin kaikessa rauhassa katsomassa simpansseja, bonoboita, kirahveja, sarvikuonoja ja muita otuksia, ja vältellen äkäisiä ampiaisia, joita oli ihan joka paikassa aivan liikaa.

Eläintarhan jälkeen oli kova nälkä, joten asetuin johonkin satunnaiseen pizzapaikkaan aseman lähellä. En havainnut ”ei korttimaksua” -lappua ennen kuin olin jo ateriani loppupuolella. Onneksi tarjoilija oli kiva ja ymmärtäväinen, ja pankkiautomaatti lähellä. Ei tarvinut tarttua sen korttimaksulapun alla olleeseen toiseen lappuun: ”töitä tarjolla kokeille ja tarjoilijoille”.

Lue loppuun

13.-14.8. Tiedetunnelmaa etsimässä

ISME käynnistyi täysillä maanantaiaamuna, ja kaksi päivää meni tiiviiseen tahtiin tieteen parissa. Maanantaina kuuntelin lähinnä ihmismikrobiomiluentoja ja esittelin omaa posteriani iltapäivän sessiossa, tiistaina seurasin omalta kannaltani etäisempiä aiheita kuten taksonomiaa ja symbiooseja. Samalla yritin pitää silmällä, sattuisiko jollain olemaan tarjolla kiinnostavia postdoc-paikkoja, mutta sen kerran kun kuulin sellaisesta, en lopulta uskaltanut käydä kysymässä lisätietoja kyseiseltä proffalta.

IMG_9147Maanantaina kalvoi muutenkin aiemmista konferensseista tuttu epätoivo. Posterien meri tuntui loputtomalta, ja tietenkin omasta mielestä lähes kaikki olivat parempia kuin minun. Huijarisyndrooma iski täysillä: ihmettelin, mitä oikein teen täällä, ja miten ihmeessä ikipäivänä saisin töitä yhtään mistään. Tätä ei auttanut, että mielenkiinto
posteriani kohtaan oli laimeaa—ehkä osittain siksi, että ympäristöpainotteisessa tapahtumassa kliiniset aiheet eivät ole kärkipäässä suosituimmuuslistalla.

IMG_9123Tiistain kokonaisfiilis oli lopulta huomattavasti parempi. Ehkä auttoi, ettei tarvinnut enää stressata omaa posteria, tai se, että olin saanut itseni raahattua aamulla lenkille. Posterisessiossa innostuin juttelemaan ihmisille, joilla oli hauskoja aiheita, kuten horrostavien oravien tai yhteisöhämähäkkien mikrobit. Päivän päätti konferenssin iltahäppeninki, joka koostui eläintarhakierroksesta ja bileistä puiston yhteydessä olevassa konferenssitilassa. Eläintarha yllätti muun muassa huvipuistomaisella veneajelulla, bileet taas jättikokoisella jenga-pelillä. Muu labran väki feidasi varhain, itse jatkoin yhteen asti kaikenlaisten satunnaiskohtaamisten seurassa. Ikävä kyllä kenenkään tutkimusalue ei osunut yksiin omien mielenkiinnonkohteiden kanssa, joten tästä ei löytynyt mitään olennaisia uusia urasuuntia. Networkkaaminen ei vaan ole asia, mitä osaan. Mutta seura oli leppoisaa ja ilta kaiken kaikkiaan oikein kiva.

12.8. Hauptbanhöfe (Berliini – Leipzig)

Yöjunamatkustaminen on villiä. Nukahdin jossain hämärässä välitilassa Ruotsin ja Saksan välillä, ja aamulla heräsin kuulutukseen, että puolen tunnin päästä saavumme Berliiniin. Kiskoin vaatteet päälleni ja kömmin puoliunessa junasta ulos yhtä lailla uniselta vaikuttavalle Berliinin päärautatieasemalle. Tunnelma oli jotenkin epätodellinen. Kahvi herätti vähän, ja sen siemailuun oli runsaasti aikaa.

IMG_9080Suurin osa päivästä kuluikin odottelun merkeissä. Yhdeksän jälkeen nousin viimeiseen pitkän matkan junaan vähään aikaan, ja siirryin Leipzigiin, ISME-konferenssin tapahtumapaikalle. Siellä odotti seuraava päärautatieasema, josta en tiennyt etukäteen mitään, ja jota jäin tuijottamaan suu auki. Asemahalli oli aivan järjettömän iso, ja todella komea. Tästä tuli ehkä kertaheitolla lempiasemani missään. En yleisesti ottaen ole mikään suuri arkkitehtuuri-ihminen, mutta tässä oli jotain samaa historiallista mahtipontisuutta kuin isossa sinfoniaorkesterisetissä.

Hotelli oli aseman vieressä, ja huoneenkin sain jo, vaikka check-in virallisesti oli kolmen jälkeen. Sinne asetuttuani palasin asemalle syömään ja odottelemaan kollegoja Suomesta, mutta lopulta vähän ennen kolmea heiltä tuli viesti, että myöhästyvät ekasta sessiosta. En jäänyt odottamaan enää pidemmäksi aikaa, vaan siirryin paikallisjunalla Leipzigin kongressikeskukseen rekisteröitymään ja kuuntelemaan avajaisluentoja. International Symposium for Microbial Ecology järjestettiin nyt 17. kertaa, ja järjestyskomitean johtaja totesi, että tämän viikon jälkeen hän toivoi voivansa viimein lakata selittämästä ihmisille, miksi tämä on ISME17, vaikka vuosi on 2018. (ISME16 oli vuonna 2016, mutta tämä oli puhdas sattuma; numero on järjestys-, ei vuosiluku.)

Paikalle oli saapunut yli 2000 mikrobiekologia halki maailman. Ensimmäinen esitelmä käsitteli suuria asioita: ilmastonmuutosta ja mikrobiston muutosten tutkimista pitkien aikasarjojen avulla. Näistä tulee aina sellainen fiilis, että oma puuha ihmispuolella on aika näpertelyä maailmanlaajuisiin alkuaineiden kiertoihin ja muuhun verrattuna, mutta molemmille on tässä tapahtumassa tilaa. ISME:n hienous on, että konferenssiohjelmasta löytyy ihan kaikkea merenpohjan ja luolien mikrobeista ihmisen suoliston asukkeihin. Harmi vaan monet kiinnostavat sessiot menevät usein päällekkäin, mutta epäilemättä lähipäivinä olisi tiedossa runsaudenpula kaikenlaista jännää.

18.6. IKS, päivä 3, sekä Škocjanske jame

Viimeinen päivä luentoja oli myös erittäin kiinnostava. Mystiset verkkofilamentit esiintyivät taas, ja pitkä avausluento, joka kertasi minulle tuttuja metodiaiheita, oli erittäin hyvä. Lopuksi meille esitettiin kutsu osallistua tapahtumaan ensi vuonna, jolloin teema olisi ”luolien tutkiminen” yleisesti, sekä UIS:n juhlavuosi. Olisi kyllä kiva osallistua, mutta saattaa olla hieman mahdoton järjestää, kun on jo muita luolasuunnitelmia.

Luentoja seurasi taas säästölounas. Sen jälkeen Karstologinen koulu lastautui bussiin, jolla meidät vietiin tutustumaan Škocjanske jamen luoliin. Nämäkin ovat turistinähtävyys, mutta samoin kuin Postojnska jama, todellakin näkemisen arvoisia! Saatoin hieman liioitella, kun eilen kehuin Postojnan luolaa sellaiseksi, että kaikki muu kalpenee sen rinnalla. Eipä vaan Škocjanske jame! Jos elämässään haluaa nähdä vain yhden turistiluolan, ja arvostaa korkeuseroja, kanjoneita ja korkeita kivikaaria enemmän kuin tippukiviä, Škocjanske jame on oikea valinta.

Lue loppuun

17.6. IKS, päivä 2, sekä Postojnska jama

Aamupäivä oli taas esitelmiä, klo 9-13.15, ja osa niistä oli aivan mahtavia. Etenkin miellytti ensimmäinen, pisin esitys, jossa esiteltiin kiehtovia verkkopintaisia filamentteja eri luolamuotojen mikroskooppikuvista, samannäköisiä niin mangaani-, pii- kuin kalsiittipohjaisinakin, luultavasti jonkun toistaiseksi tuntemattoman bakteerin tuottamia. Myös hieno oli seuraava esitys, jossa oli kokeiltu kasvattaa pöpöjä bioreaktoreissa eri kivialustoilla, ja saatu selvästi vaihtelevia yhteisöjä.

Lounastin taas kroatialaisten kanssa, ja tällä kertaa hostellin keittiöönkin pääsi. Pitkän lounastauon jälkeen oli viimein aika mennä maan alle, itse the Turistiluolaan eli Postojnska jamaan. Koska konferenssissa oli yli 100 osallistujaa, joista suurin osa halusi myös luolakierroksille, oli ikävä kyllä tarjolla vain turistiretkiä, onneksi sentään pienillä lisäyksillä peruskierroksiin.

Lue loppuun

16.6. International Karstological School, päivä 1

Majapaikkani status metsätalouskouluna näkyi maanantaiaamun tympeän aamiaisen äärellä hauskasti, kun nuoria tyyppejä ravasi metsurikypärät ja kengät mukanaan hakemassa evästä ruokalasta.kulttuuritalo

Hetken se vaati, mutta löysin ennen kello yhdeksää perille kulttuuritalolle, missä kirjauduin International Karstological Schoolin osallistujaksi. Paikalla oli paljon luolatiedeihmisiä, jotka suureksi osaksi vaikuttivat tuntevan toisensa. Ihme tuurilla minulle esiteltiin kroatialainen alkueläintutkija Najla, suurin piirtein minun ikäiseni ja aivan mainiota seuraa. Loppupäivän (ja loppukonferenssin) vietinkin suurelta osin kroatialaisessa seurassa, hän kun sattui kavereineen majoittumaan samassa hostellissa kuin minä.

Lue loppuun