22.8. Vettä ja graniittia (Saubachlhöhlen)

Keskiviikon varhainen lähtö ei liittynyt niinkään pitkään luolaretkeen, vaan siihen, että retki tapahtui vähän kauempana. Kahdeksan kieppeillä Richard poimi kyytiin minut, Jaakon ja Jarin, ja otimme suunnan kohti koillista, Ybbs an der Donau -nimistä paikkaa. Parin tunnin ajomatkan aikana vuoret jäivät taa ja vaihtuivat kumpuilevaan maaseutu- ja metsämaisemaan. Ybbsissä tapasimme päivän luolaporukan, ja se oli aivan massiivinen, yhteensä viitisentoista henkeä. Heti kättelyssä oppaamme kertoi, että on vieraillut kahdesta kohteenamme olevasta luolasta vain yhdessä, koska heidän tiedusteluretkellään oli tapahtunut onnettomuuksia, kaksi muuta opasta oli loukkaantunut, ja retki jäi kesken. Kun vielä havaitsin, että oppaan toinen käsi oli proteesi, alkoi hieman epäilyttää, mihin oikein olimme menossa. (Oletettavasti tämä ei oikeasti liittynyt asiaan mitenkään, ja onnettomuudet olivat olleet liukastumisia sammaleisilla märillä kivillä.)

Meillä meni runsaasti aikaa yleiseen säätämiseen, mutta lopulta autoletka lähti liikkeelle ja eteni vielä noin 25 kilometriä rauhalliseen Yspertalin laaksoon. Siellä yleinen härväys jatkui: opas kävi virittämässä jotain tikkaita johonkin, ja kamoja säädettiin ja arvottiin, kävelläänkö luolalle märkkäreissä vai säkkien kanssa. Koska sää oli kuuma, päädyimme kantamaan roinat lähemmäs luolaa, alle puoli kilsaa ylemmäs metsätietä, missä porukka vaihtautui märkäpukuihin, jotka tähän luolaan oli mainittu pakollisiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKotoa lähdöstä oli kulunut nelisen tuntia kun viimein pääsimme luolaan. Saubachlhöhlenin luolat ovat keskieurooppalaisiksi luoliksi varsin erikoisia: kyseessä ei ole kalkkikiviluolasto, vaan kasa joenuomaan kerääntyneitä graniittilohkareita. Joki virtaa edelleen niiden alla, joten luola tuntui hassulta risteytykseltä suomalaista lohkareluolaa sekä kanjonia. Itse asiassa se oli tosi vinkeä aikuisten vesipuisto, sarja märkiä vesiputousliukumäkiä ja vedessä konttaamista, ja harvakseltaan vähän isompia tiloja. Päivänvalo näkyi paikoitellen kivien välistä. Kuumalle kesäpäivälle tämä oli juuri sopivaa toimintaa.

Lue loppuun

Mainokset

20.8. Schönberg-Höhlensystem (Gigantendom‐Märchengang kiertoretki)

IMG_9316Aamulla kävi ilmi, ettei kukaan ollut nukkunut kovin hyvin, ja porukan kaksi viimeistä sankaria, brittiläiset Matt ja Chris, olivat saapuneet majalle vasta puolenyön kieppeillä. Mutta luolaan piti päästä, joten vuorimajan aamiainen naamaan ja kamat kasaan, ja yhdeksän maissa suunta kohti Schönberg-Höhlensystemin sisäänkäyntiä nimeltä Raucherkarhöhle. Lähestymiselle oli ilmoitettu kestoksi 1,5 tuntia, luolalle 6,5 tuntia, ja lähestymiselle tunti. Suunta kohti luolaa vei eteenpäin mökiltä ja taas mäkeä ylös, mutta nyt kannettavaa oli huomattavasti vähemmän, samoin kuin lämpöasteita, ja intoa enemmän. Oikeasti kävelyllä ei ollut kestoakaan kuin puolisen tuntia, ja perillä maisemat olivat upeat, ympärillä alueen korkeimpia huippuja ja takana kiehtova kutsuva luolansuu.

Etukäteen epäilytti, mitä näin isolla porukalla liikkumisesta tulisi: meitä oli tiimissä yhteensä yksitoista opastettavaa ynnä kaksi opasta. Varusteet vaihdettuamme livahdimme luolan suusta sisään, mutta se ylllättäen pullautti meidät saman tien takaisin päivänvaloon, missä kävelimme vielä muutaman minuutin rikkonaisella kalkkikivellä kunnes saavutimme lukitun portin varsinaiseen luolaan. Luola alkoi hyvin liukkaana valkoisena kalkkikivikkona, ja sellaisena se jatkui oikeastaan loppuun asti; kivi oli hyvin vaaleaa, ja meno lohkareikkoista ja sokkeloista. Kyseinen luolasto on kokonaispituudeltaan noin 148 kilometriä, joten tunneleita riittää, ja ilman opasta olisi siellä ollut vaikea löytää reittiä mihinkään.

Lue loppuun

1.4. Riggaushaasteita (Heron Pot)

Parin reippaan luolapäivän jälkeen aprilliaamuna jo hieman väsytti. Dare päätti viedä köysialoittelijat Long Churnin kautta Alum Potiin, mutta paikka oli sen verran tuttu aiemmin Yorkshiressa luolanneille, että päätimme tehdä jotain muuta. Kohteeksi valikoitui Heron Pot, pienehkö luola, jossa olisi tarjolla kaksi eri köysireittiä riggausharjoituksia varten. Suunnitelma oli, että minä, Miri ja Duncan menisimme perinteistä alempaa reittiä ja minä yrittäisin asettaa siihen köydet, kun Tor, Jaakko ja Elina nousisivat sen päälle yläpoikkariin.

Meidän kolmikkomme lähti ajamaan edeltä Mirin autolla. Vaihdoimme kaikessa rauhassa varusteisiin Kingsdalen luolaisassa laaksossa. Toista tiimiä ei näkynyt vielä siinäkään vaiheessa kun olimme valmiita ja lähdimme kävelemään East Kingsdalen laaksonpohjan joelle ja sitten rinnettä ylös seuraillen sen pienempää sivuhaaraa. Päätimme koukata tarkistamaan reitiltämme sivussa olevan alasisäänkäynnin, josta periaatteessa voisi tulla läpi ja ulos. Se näytti melkoisen kamalalta; hyvin ahdas lohkareiden väli, jossa juuri ja juuri oli vähän ilmatilaa. Duncan totesi, ettei lähtisi moiseen, ja minäkään en ollut niin innokas, että olisin harkinnut läpiretkeä soolona.

Kun palasimme risteyskohtaan, josta polku lähti kuivaa uomaa seuraillen kohti kiviaitaa ja Heron Potin varsinaista sisäänkäyntiä, bongasimme viimein tienvarteen ilmestyneen pienen sinisen auton. Jälkimmäinen tiimikin oli löytänyt perille. Heillä oli kuitenkin vielä jonkin verran kävelymatkaa jäljellä, joten me ehdimme hyvissä ajoin edeltä suuaukolle, ja sisään luolaan noin yhdeltä.

Lue loppuun

31.3. Found Johns’ (Lost Johns’ Cave)

Viimeksi kun olin Yorkshiressa, eli pari vuotta sitten EuroSpeleo-tapahtumana aikana, minulla oli vähän vähemmän onnistunut kokemus Lost Johns’ -luolastossa. Tällä reissulla Dare oli hankkinut meille luvat sinne viimeiseksi päiväksi ennen luolan keväistä kulkukieltoa. Minulla oli henkilökohtaisena tavoitteena suorittaa asioita, jotka viimeksi jäivät väliin, ja päästä luolassa pidemmälle kuin viimeksi.

Aamulla seuraamme liittyi Daren ja Tainan tuttu Ian, joka oli tulossa mukaan luolaan. Retkijärjestelyt kuitenkin menivät hieman uusiksi, kun Karon edellisenä iltana heinään haavoittama silmä oli edelleen sumea. Dare lähti viemään häntä lääkäriin, ja me muut jäimme setvimään, millaisin tiimein ja mitä reittejä olisimme menossa, koska isossa vertikaalisessa luolastossa oli tarjolla useita vaihtoehtoja.

Melkoisen väännön jälkeen oli meillä viimein valmis hyökkäyssuunnitelma: eka tiimi (Tor, Jaakko, Duncan ja Elina) lähtisi ensin alas nopeampaa reittiä nimeltä Centipede, ja etenisi luolaston alaosaan riggaamaan haastavan Battle-axen poikkikulun sekä sitä seuraavan Valhalla-nimisen pitkän köysiosion. Toinen tiimi olisimme minä, Mikko ja Ian, ja me tulisimme alas hieman hitaampaa Dome-Cathedral-reittiä. Ylöspäin vaihtaisimme suuntia, eli 1. tiimi purkaisi Dome-Cathedralin köydet, me taas Centipeden. Säätö oli syönyt sen verran aikaa, että pääsimme liikkeelle melko myöhään, mutta pääsimmepä kuitenkin.

Lue loppuun

9.12. Elämäni kaunein konttaus (Upper Flood Swallet)

Lauantain retkeksi oli jo hyvissä ajoin järkätty vierailu Upper Flood Swallet -nimiseen luolastoon. Sinne pääsee vain paikallisen oppaan kanssa, joten retket pitää sopia etukäteen. Duncan harjoitteli parhaillaan päästäkseen oppaaksi, ja oli ehdottanut retkeä meille. Vanhempana oppaana ja kouluttajana retkellä toimi Richard C., joka kertoi vetäneensä Upper Floodiin yli sata retkeä. Luolan maine on kontaus-, ryömintä- ja änkemispainotteinen, mutta alun haasteiden jälkeen tarjolla olisi suuria käytäviä ja Mendipin parhaita luolamuotoja. Odotin retkeä pienellä jännityksellä, mutta myös suurella innolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKokoonnuimme aamukymmeneltä Mendip Caving Groupin majalle. Se sijaitsee kävelymatkan päässä suuaukolta, ja kerho hallinnoi luolaanpääsyä. Vaihdettuamme varusteisiin MCG:n pienessä pukuhuoneessa lähdimme kävelemään kauniin kirpeän talvisään läpi kohti luolaa. Miri ja Mika taittoivat alkumatkan kanssamme, ja jatkoivat maanpäällistä reippailuretkeä kun minä, Jukka, Pasi, Duncan ja Richard avasimme kuoppaisten nummien keskeltä pyöreän viemärinluukun maan syvyyksiin.

Sisäänmeno oli parimetrinen pystysuora betoniputki. Sitä seurasi pitkä pätkä sorapohjaista kaivettua käytävää, jossa kyyrykäveltiin ja kontattiin. Kuljin toiseksi viimeisenä, ja perässäni tuleva Richard kertoi, miten tunnelia oli vuosikausia kaivettu, ensin Wessexin ja MCG:n yhteisenä projektina, sitten kerhojen riitaannuttua vain MCG:n voimin. Konttaus kävi välillä märemmäksi, kunnes putkahdimme isoon ja kauniiseen kammioon, jossa oli suuria pillejä, flowstonea ja tippukiviä: Midnight Chamber, luolankaivajien ensimmäinen läpimurto. Näkymää ihastellessamme sekä Richard että Duncan vain totesivat että ”ei tämä vielä mitään, odottakaahan vain”.

Lue loppuun

 7.12. Tikaskiipeilyä ja tiukkoja paikkoja (GB & Eastwater)

Viime Mendipin reissulla kokemani GB oli luola, johon ehdottomasti halusin viedä porukan tälläkin retkellä: se on yksi alueen näyttävimmistä luolista. Torstaiaamuna saimme säädettyä sinne vaaditun luvan ja avaimet, kiitos majalle asettuneen Tony Seddonin. Otimme mukaan lainatikkaat ja apuköyden, jotta voisimme kokeilla, pääsisimmekö luolan perällä Ladder Dig Extensions -nimiseen osioon, jossa en viimeksi käynyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAParkkipaikka löytyi helposti minun ja täällä joskus kuusi vuotta sitten olleen Richardin muistikuvien sekä Pasin kartanluvun avulla. Sisäänkäyntikin oli helppo paikantaa: halki niityn ja alas puiden siimekseen painanteeseen, missä odotti tuttu betonitönö. Vaikein osuus oli saada sen kenkkuileva lukko auki.

Sisäänmenokäytävä oli viime kerralta tuttu, ja lepakoitakin oli yhtä paljon. Kuljimme ohi Devil’s Elbowiin vievien tikkaiden ja möngimme läpi pakollisen lätäkköryöminnän seuraavaan isompaan tunneliin. Sen pari kiipeilyä eivät taitavaa tiimiämme hidastaneet. Pian saavuimmekin suureen pääkäytävään, jossa joki kohisi ja tilaa riitti. Viimeksi poikkesimme joesta tutkimaan kuivia, ylempiä sivukäytäviä, mutta nyt tavoitteemme oli joen päädyssä, joten jatkoimme matkaa alavirtaan, ali kivisillan, kunnes tulimme vesiputouskiipeilyn luo. Viimeksi olimme käyttäneet siinä köyttä, nyt sille ei ollut tarvetta. Muistin vielä hyvin reitin alas: ensin oikeaa laitaa, sitten poikittain läpi putouksen, ja loppuosan kiipeily vasenta laitaa. Vesiputouksesta alavirtaan oli jäljellä enää lyhyt pätkä virtaa, kunnes oikealle puolellemme ilmestyi sileä kiviseinä, jossa oli pultteja ja ketju tikkaita varten.

Lue loppuun

6.12. Itsenäisyyspäivä kahdella luolalla ja kaivannolla (Goatchurch, Sidcot & Cutler’s Green)

OLYMPUS DIGITAL CAMERAHuonosti nukutun yön jäljiltä aamulla väsytti edelleen, mutta luolameno silti innosti! Kohteeksi olimme valinneet suositun aloittelijaluolan nimeltä Goatchurch, ja sen jälkeen jos vielä huvittaisi toisen aivan vieressä sijaitsevan pikkuluolan, Sidcot Swalletin. Matkaan mukaan lähti neljä suomalaista sekä Richard.

Luolien parkkipaikka löytyi varsin helposti, samoin niiden luo johtava polku, ja sisäänkäynnit oli peräti varustettu kyltein, joissa oli luolan nimi ja luolapelastuksen puhelinnumero. Polku oli kaunis, läpi lehtometsän ja yli pienen puron. Kaiken kaikkiaan erittäin miellyttävä lähestyminen.

Menimme Goatchurchiin ylemmästä eli pääsisäänkäynnistä. Sisäänmenokäytävä oli hyvän kokoinen tunneli, läpimitaltaan ehkä kolmisen metriä, ja sen sileäksi ja liukkaaksi hioutunut lattia kertoi selkeästi luolan suosiosta. Isosta käytävästä siirryttiin vähän pienempään alas viettävään könyyn, joka jatkui vaakasuuntaisena vasemmalle. Siitä lähti sivulle useita pienempiä käytäviä. Niistä jokin olisi kiintoisasti nimetty Bloody Tight eli ”pirun tiukka”. Kuljimme käytävää sen päähän asti, missä näkyi alemman sisäänkäynnin läpi päivänvalo. Sieltä lähti myös jyrkästi alas vievä liukas kiipeily, jonka epäilimme olevan Coal Chute. Osa tiimistä lähti laskeutumaan siitä köyden kanssa, loppuporukka suuntasi takaisin etsimään sitä tiukkaa koloa.

Lue loppuun