5.12. Menomatka Mendipiin

Aamun kysymys oli, miksi näitä reissuja varten tulee aina varattua niin pirun varhaiset lennot. Kun halusin tapani mukaan olla kentällä hyvissä ajoin, oli herätys tällä kertaa kello 4:15 ja bussipysäkille lähtö 4:50. Olinkin perillä kaksi ja puoli tuntia ennen lennon lähtöä. Ehdin kaikessa rauhassa odotella kahvilassa ja portilla. Muuta porukkaa vaan ei näkynyt. Portilta kuulutettiin, että koneeseen nousu alkaa kymmenen minuutin kuluttua – eikä vieläkään muita! Viimein, kun ensimmäiset matkustajat olivat jo jonottamassa sisään, Jukka ilmestyi, ja hetkeä myöhemmin myös Mika ja Pasi. Suomen luolaseuran joulukuinen iskujoukko Mendipille oli koossa.

Lento oli erittäin miellyttävä, koska kone oli hieno uutuuttaan kiiltävä Airbus A350 viihdeasemineen ja maisemakameroineen. Olin ajatellut nukkua, mutta innostuin leffavalikoimasta ja käytinkin aikani katsoen Pacific Rimiä. Mainio robottimättö! Perillä selvisimme kohtalaisen näppärästi autovuokraamolle. Siellä huvituin ihan liikaa siitä, että Sixtillä oli näytillä sama satunnainen joulueläin kuin viime vuonna, paitsi että nyt sillä oli sarvet.

Autoilun alussa kohtasimme lieviä reitinlöytöhaasteita, koska Mikan GPS ei halunnut pysyä kartalta. Lopulta kuitenkin osuimme M3-moottoritielle kohti länttä, jolta varsin pian poikettiin pienemmille teille. Lounaspaikaksi osui Pophamin pienkonekentän vieressä oleva ”diner”, hassu yhdistelmä brittiä ja amerikkalaista. Sentään sieltä sai pakollisen fish & chipsin.Stonehenge-Selfie

Koska kellään ei ollut erityinen kiire perille, päätimme turismoida matkan varrella olevassa Stonehengessä. £17,5 oli aika suolainen hinta kivien katselusta, mutta kerrankos sitä; viimeksi olin ollut täällä vuonna 1994. Vierailijakeskuksen museo oli sopivan pieni väsyneessäkin mielentilassa katsottavaksi. Ukona oli melko koleaa, joten onneksi päänähtävyyden luo pääsi bussikyydillä. Täytyy todeta, että esihistorialliset kehäkivet taisivat tehdä minuun isomman vaikutuksen lapsena, mutta olivat ne toki edelleen hämmentäviä ja kiehtovia.

Lue loppuun

Mainokset

11.8. Saint-Engrace – Tardets – Bayonne – San Sebastian – Bilbao

Kolmen viikon luolaloman pitkä paluumatka alkoi perjantaiaamuna. Heräsin seiskalta jotta ehtisin pakata. Yöllä oli satanut lisää, joten kaikki kamat olivat vieläkin läpimärkiä, mutta ei auttanut kuin tunkea ne rinkkaan. Mahtuminen ei ollut ongelma, mutta painavalta setti kyllä tuntui. Kellään ei ollut vaakaa, ja hieman huoletti, olisiko se yli painorajan. Kaiken kaikkiaan fiilis oli haikea ja krapulainen. Respan täti taisi laskuttaa ylihintaa tax de séjourin osalta, mutta tajusin tämän vasta jo palattuani telttakylään, enkä halunnut olla hankala. Hintaa tuli joka tapauksessa vain vajaa 100€ koko viikon leireilylle.

Viimeiset hyvästelyt kyyneliä nieleskellen, ja hyvissä ajoin ennen kymmentä vielä kerran Richardin pakun kyytiin. Hän ja Gareth pudottivat minut Tardetsiin bussipysäkille, ja jatkoivat kohti pohjoista ja via ferrataa. Minä en jaksanut kantamukseni kanssa vaivautua edes kahvilaan asti, vaan odotin melkein kolme varttia pysäkillä. 10.55 eli hieman myöhässä saapui menomatkalta tuttu bussi 811 kohti Bayonnea. Se tuli yllättävän täyteen, etenkin kun matkan lukemattomista kylistä nousi vielä lisää väkeä kyytiin. Itse torkuin suurimman osan matkasta.

Lue loppuun

8.8. Pikamatka kuilusta toiseen (PSM: Tête Sauvage – SC3)

Herätys soi 6.30, ja fiilis oli tyypillinen isoa retkeä edeltävä plääh, lievä pahoinvointi ja väsymys. Minulla oli parikin syytä olla erityisen huolissani tästä retkestä. Ensinnäkin se olisi pisin sarja köysinousuja mitä olen tehnyt aikoihin: SC3:sta ylöspääsy vaatisi yli 300 metrin nousemisen. Lisäksi stressasi se, että olin tunkenut mukaan vauhdikkaaseen ja kovakuntoiseen porukkaan: Gareth ja Richard, jotka olivat vetäneet SC3-EDF-retken ennätysajassa, ja Morgan, jota en tuntenut ennalta, mutta joka pitkänä laihana kundina vaikutti siltä, että luultavasti etenisi minua nopeammin. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan enää tullut mieleen harkita väliin jättämistä, vaan aamupalaa naamaan ja Richardin pakulla ylös kohti PSM:ää.

Yritimme päästä autolla aiempaa lähemmäs sisäänkäyntiä, eli ajelimme luovaa rallia erinäisillä laskettelukeskuksen juuri ja juuri auton mentävillä väylillä. Lopulta vastaan tuli kuitenkin niin jyrkkä rinne ettei paku selvinnyt siitä, ja jouduimme pysäköimään aika kauas tavoitteestamme. Sentään olimme hieman aiempaa parkkipaikkaa ylempänä, ja kävely oli 20 minuuttia puolen tunnin asemesta. Varusteita vaihdettiin ankeassa tihkusateessa. Taas tuli ihmeteltyä, miksi hitossa tätä tehdään.

Koko yön sateen jäljiltä oli leirikeskuksen ohi virtaava joki ollut tosi korkealla, ja kolmas asia, josta olin huolissani, oli veden määrä luolassa. Kuvausten perusteella Tête Sauvagen köysiosuuksista osa muuttuu korkean veden aikaan kulkukelvottomiksi. Varasuunnitelmamme oli, että jos TS:ssa olisi liikaa vettä, kääntyisimme ympäri ja suuntaisimme läpiretken sijaan saman tien purkamaan köysiä SC3:sta.

Lue loppuun

3.8. Yhdeksän kilometrin luolavaellus (PSM: Tête Sauvage – EDF)

Läpiretket, joiden sisäänkäynnit ovat etäällä toisistaan, vaativat aina melkoisen autosäädön. Niin myös PSM, jonka ala- ja yläsisäänkäyntien välinen kävely veisi pinnallakin tuntitolkulla aikaa. Tästä syystä amerikkalainen Andy ilmaantui leiriin noin 8.30 vuokra-Volvollaan, joka valitti jäähdytysnestevajetta. Bensakin oli vähissä. Hetken ihmettelyn jälkeen se kuitenkin todettiin ajokuntoiseksi. Hyppäsin Paul T:n autoon, ja ajoimme peräkanaa Vernan parkkikselle, mihin jätimme Andyn auton odottamaan paluutamme. Sitten nousimme kaikki Paulin kyytiin, ja hän vei meidät ylös PSM:n laskettelukeskukseen, Tête Sauvagen lähestymiskävelyn alkuun.

Hetken odottelun jälkeen Mindy ja Brian liittyivät joukkoomme – amerikkalaisten majoitus oli mökissä laskettelukeskuksen liepeillä, ja he tulivat kävellen. Yhdessä reippailimme aurinkoisen puolen tunnin lähestymisen luolalle. Muistin peräti reitinkin oikein. Jälleen kerran varusteita vaihtaessa keskellä upeaa vuoristomaisemaa ja kauniin sinisen taivaan alla sitä mietitytti, miksi tämän sijaan pitäisi mennä tuohon pieneen pimeään koloon tuossa vieressä, mutta onhan sen vaan paljon jännempää.

Lue loppuun

29.7. Fêtes de Bayonne

IMG_6724Lauantai oli Suomen luolaseuran Cantabrian retken päätöspäivä – sekä South-Wales Caving Clubin Pierre-Saint-Martinin retken avauspäivä. Tämä tarkoitti, että muiden suunnatessa kohti kotia, oli se sitten Suomi, Espanja tai Englanti, minä jatkaisin kohti Ranskaa.

Yhteentoista mennessä oli viimeisetkin roinat lastattu autoihin, ja luovutimme avaimet takaisin omistajalle. Miri ja Duncan olivat luvanneet minulle kyydin Bayonneen asti, joten sullouduin heidän kattoa myöten täynnä olevaan autoonsa, johon oli takapenkille jätetty juuri minun kokoiseni kolo. Matkustus oli oikeastaan aika mukavaa, kun vieressä oli seinä Picos-ekspedition makuupusseja.

Lue loppuun

26.7. Mortero, missä olet?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKeskiviikkona suurin osa porukasta halusi pitää jonkinlaisen vapaapäivän. Elli ja Janne päättivät lähteä kokeilemaan lähistön kanjonointimahdollisuuksia, Miri, Duncan ja Elina kävelylle Cueton suuntaan. Sentään Aki vielä oli innokas luolaamaan, ja tuli kanssani etsimään myyttistä Morteroa, luolaa, jossa olen halunnut käydä ekasta Cantabrian-reissustani lähtien.

Ajoimme eiliseltä tuttua reittiä Gandaran parkkikselle asti, mutta sieltä käännyimme alamäkeen, kohti La Gandaran kylää, jonka mukaan luolasto on nimetty. Kylän ohitettuamme kurvasimme vasemmalle, Astranaan. Luolan koko nimi on Mortero de Astrana, eli se sijaitsee kyseisen kylän liepeillä. Pysäköimme kirkon taakse, mistä erään löytämäni kävelyohjeen mukaan piti lähteä merkitty reitti luolalle. Mortero on valtava avoin päivänvalokuilu, jota kävelijätkin käyvät ihmettelemässä. Hölmönä oletin sen siis olevan helposti löydettävissä. Hah. Eiväthän ne koskaan ole.

Sää oli vaihteeksi lämmin, ehkä jopa päälle 25°C, joten pukeutumisen sijaan lastasimme enimmän luolaroinan säkkeihin – mukaanlukien 60-metrinen köysi alun laskeutumista varten – ja aloimme kävellä. Tie, jossa oli alussa valkokeltainen vaellusreittikyltti, jatkui aivan autolla ajettavan kokoisena ylämäkeen vielä parikymmentä minuuttia. Matkalla räksyttävät lammaskoirat yrittivät paimentaa meitä. Viimein vastaan tuli kyltti, joka viittasi Mortero de Astranan olevan vasemmalla. Risteyksessä olisi myös mainiosti tilaa autolle. Tännehän meidän olisi kannattanut pysäköidä. Ensi kerralla sitten.

Lue loppuun

1.1.17 Kertaamassa OFD2:ssa

Uudenvuodenpäivän aamuna olo oli vähän vajaakuntoinen, ja opastettu massaretki Columnseille ei houkutellut. Tor ja Taina sen sijaan päätyivät lähtemään siihen suuntaan. Minä ja Dare päätimme suorittaa keskenämme helpon kalibrointiretken Top Entrancelle eli Yläsisäänkäynnille, joka myös OFD2:n nimellä tunnetaan.

Ylämäki Kakkoselle oli harvinaisen tympeä, koska sää oli mallia ”räntää vaakatasossa ja järkyttävä tuuli”. Ylös kuitenkin lopulta selvisimme, ja saman tien luukusta sisään ja luolaan, missä oli paljon lämpimämpää ja kuivempaa. Yläsisäänkäynnin ympäristö on aina yhtä tuttu. Kuljimme vauhdikkaasti läpi Brickyardin lohkareikon, alas Corkscrewn lohkareiden välistä, ja Salubrious Streamin puroa aina Tridentin ja Judgen näyttävien luolamuotojen luo. Niiden naapurissa kävimme katsastamassa pultit The Naven köysikuilussa, johon voisi ehkä laittaa köyden.

Lue loppuun