5.7. Sion – Genève – Helsinki

Turistiesitteet nimesivät Sionin Valaisin kantonin pääkaupungiksi. Enpä ollut tiennyt paikasta edes sitä. Lauantaipäivän vietimme tutustuen kyseiseen kaupunkiin. Kävelimme keskustaan, ja kun osuimme turisti-infolle juuri sopivaan aikaan, hyppäsimme pienen turisteja kuskaavan moottoroidun junan kyytiin. Sen reitillä olivat keskeiset turistinähtävyydet, kuten neoliittinen kivikehä, vanhan kaupungin pikku kujat, ja ennen turistijunakaikkea Sionin tunnusmerkki, kaksi vierekkäistä kukkulaa, joilla kohoavat Tourbillonin ja Valèren linnat. Niiden välisellä aukiolla oli noin kymmenen minuutin tauko. Tyydyimme katselemaan näkymää, ja kun lisäksemme kyydissä olleet pari muuta turistia jäivät linnoille, olimme paluumatkalla ainoat matkustajat.

Palattuamme junalla turisti-infolle jatkoimme vielä turismia jalkaisin. Katselimme ihan symppiksen vanhan kaupungin pieniä kujuia ja kauppoja, ja eksyimmepä sattumalta myös oikein kivan näköisen ja hyvin keskeisellä paikalla sijaitsevan Scexin kiipeilykallion luo. Puolen päivän paikkeilla hakeuduimme lounaalle, ja onnistuimme valkkaamaan oikein hyvän paikan keskeltä vanhaa kaupunkia. Lohi ja sitruunaraviolit olivat varmaan koko reissun toisiksi paras ruoka heti Mexin sedän kotoisien kokkausten jälkeen.

Lue loppuun

Mainokset

4.7. Zermatt – Sion

gornerschluchtViimeinen päivä vuorilla valkeni pilvisenä ja sateisena. Matterhornista näkyi hieman juurta, mutta huippu oli täysin piilossa. Keksimme sentään jotain puuhaa sadepäiväksi. Alkajaisiksi kävelimme kylän halki katsomaan Gornerschluchtin kanjonia. Lipunmyyntimökillä meidät otti vastaan lauma somia oravia. Itse kanjoni oli ihan jees ja näyttävä, mutta Škocjanin luolakanjoni Sloveniassa kyllä hemmotteli minut piloille.

Kanjoninkatselureitti päätyi toiselle puolelle jokea, ja sen sijaan, että olisimme palanneet jälkiämme takaisin, kävelimme kivaa metsäpolkua seuraillen ja parin niityn läpi Winkelmattenin suunnalle. Sää pysytteli siedettävänä, sateli vain hieman. Koska se kuitenkin uhkasi yltyä, päätimme seuraavaksi tutustua sisäkohteeseen.

Lue loppuun

3.7. Schweifinen Klettersteig & turistina Gornergratissa

Torstaiaamuna aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja ikkunan takana kohosi Matterhorn kaikessa jylhyydessään. Ero edellispäivään oli käsittämätön. Siispä kävelimme keskustaan vuokraamaan valjaat ja lehmänhännät, ja etsiydyimme läheiselle Schweifinenin via ferratalle. Reitin alun löytäminen oli haastavaa, kun kyltitys oli vähän mitä sattuu, ja matkalla piti myös väistellä siimaleikkuriukkeleita. Osuimme kuitenkin kaapelin alkuun, ja vaihdoimme vermeet päälle.

Schweifinen Klettersteig, joka myös Mammut Klettersteigina tunnetaan, sisälsi kolme varianttia, A-C, joista ensimmäinen oli helpoin ja lyhyin. Harkinnassamme oli joko se tai keskivaikea B-variantti. Mirille tämä oli ensimmäinen via ferrata, ja molempia vaivasi jo jonkinmoinen reissu-uupumus. Aurinko porotti kalliolle todella kuumasti.

Lue loppuun

2.7. Grächen – Zermatt

Keskiviikkoaamu oli sateinen ja pilvinen, joten päätimme lopulta, että olisi järkevintä luopua suunnittelemastani kävelystä Europawegiä tai jotain muuta reittiä Europahüttelle. Soitin siis majalle ja peruin varauksen. Sen perään soitin Zermatt Youth Hosteliin, ja sain muutettua aiemman yhden yön varaukseni kahdeksi. Suuntasimme siis päivää suunniteltua aiemmin kohti Matterhornin maisemia. Lyhyt bussimatka Grächenistä alas St. Niklaukseen, ja sieltä hammassadezermattratasjunalla perille.

Olin tiennnyt Zermattin olevan erityisen turistinen paikka, mutta en ollut tajunnut, että se on etenkin japanilaisten suosiossa. Tämä näkyi paitsi vastaantulijoissa, myös siinä, että kyltit ja ruokalistat sun muut infot olivat monessa paikassa kielillä saksa-ranska-italia-englanti-japani. Turistimassojen lisäksi ankean ensikosketuksesta kaupunkiin teki sää – pilvien läpi näki vain epämääräisen aavistuksen ympäröivistä rinteistä, mutta ei todellakaan merkkiäkään mistään näyttävistä vuorista.

Lue loppuun

1.7. Höhenweg Saas-Fee – Grächen

Tiistaille oli alkuperäisissä suunnitelmissani kävely Saas-Feestä Grächeniin. Koska Mirin polvet olivat ottaneet osumaa alkureissun kävelyistä, päädyimme jakautumaan: minä suorittaisin pitkän kävelyn yksin, Miri siirtyisi kylästä toiseen julkisilla. Hieman soolokävely huolestutti, koska annetut kestoarviot vaihtelivat välillä 6-10h, eikä reitin varrella olisi lainkaan asutusta. Aamulla sää kuitenkin vaikutti niin aurinkoiselta, että tyhmää olisi ollut jättää tilaisuutta väliin.vuoriselfie

Kohtalaisen ajoissa ylös ja aamiaiselle siis, ja ruokakaupan kautta kohti kylän laitaa, mistä aloitin vaellukseni noin klo 9. Reiti kulki pitkän tovin ystävällisen loivasti nousevaa metsäpolkua. Nousu tuntui miellyttävän kevyeltä, kun olin voinut jättää raskaan rinkkani Mirille ja ottaa paljon kevyemmän kuorman. Metsä muuttui vaivihkaa harvemmaksi, ja lopulta kävelin ruohikkoisessa rinteessä, jossa puita oli vähän. Aurinko paistoi kirkkaana siniseltä taivaalta, vaikkakin vasemmalla Balfrinin huiput olivat synkkien pilvien peitossa.

Lue loppuun

30.6. 3500 metriä ja marmotinruokintaa

Koska Imseng-hotelli oli myös leipomo, ja kellarimajoitus saman käytävän varressa kuin leipomon tilat, heräsin aamuyöstä herkulliseen vastapaistetun leivän tuoksuun. Aamiainen olikin varsin jees uunilämpimine croissanteineen. Vielä iloisempi yllätys oli, että saimme pyytämällä majoittajaltamme ”Saas-Feen kansalaispassit”, eli hissiliput moniin kylän hisseistä. Kävelimmekin heti aamusta kylän halki korkeimmalle nousevan hissin eli Felskinnin gondolin luo. Siellä päivitimme passimme 10 frangilla ”Saaspasseiksi”, joilla pääsi kaikkiin hisseihin. Aivan loistava etu, kun ilman tätä olisivat päivän hissiajelumme maksaneet yhteensä noin 100 CmetroalpinHF per nenä!

Iso gondoli vei meidät ja kourallisen muita turisteja Felskinnin väliasemalle 3000 metriin. Se taisi olla korkein paikka, missä olen käynyt, mutta siellä hyppäsimme saman tien Metro-Alpinin, maailman korkeimman ”metron” kyytiin. Tämä päättömän jyrkkään tunneliin laitettu funikulaarijuna nosti meidät 3500 metriin, Allalinin vuoriasemalle. Näin ylhäällä ilmakin jo tuntui ohuemmalta. Ikävä kyllä vuorenhuippujen tienoo oli keskellä pilviä, vaikka laaksossa oli ollut hyvä sää. Näimme siis lukemattomien 4000-metristen vuorten sijaan vain valkoista.

Lue loppuun

29.6. Mex – Martigny – Saas-Fee

mexAamupäivä Mexissä oli seesteinen. Söimme rauhassa mukavan majoittajamme tarjoaman mainion aamiaisen, ja istuskelimme tappamassa aikaa hänen ravintolassaan. Päivän toinen bussi, jota odotimme, lähti vasta klo 13.00 (ensimmäinen oli mennyt jo 7.55, ja kolmas eli viimeinen lähtisi joskus kuudelta). Pari minuuttia ennen yhtä keltainen postibussi ajettiin ulos tallistaan keskellä kylää, ja me hyppäsimme kyytiin. Bussiajelu oli melkoisen jännittävä: sää oli sateinen ja pilvinen, ja tie oikea kapea kiemurainen vuoristotie. Laaksoon ei juuri nähnyt, mutta oli selvää, että pudotus sinne oli melkoinen. Pitkältä tuntuneen puolituntisen jälkeen olimme alhaalla St. Mauricessa, mistä saman tien jatkoimme junalla Martignyyn.

koiruliHerttaisen pienen Mexin jälkeen Martigny oli järkytys, suuri, meluisa ja jotenkin resuinen. Pyörimme hetken asemalla, ostimme evästä, ja sulloimme rinkkamme säilöön. Sitten suuntaismme kohti huonon sään vapaapäiväkohdettamme, bernhardinkoirille omistettua museota. Noin 1,5km kävelyn päästä se löytyikin. Koirat olivat näytillä kuin eläintarhassa, sisältä lasi-ikkunaisissa ja ulkoa korkein aidoin ympäröidyissä kopperoissaan. Välillä joku valioyksilö otettiin näytille turistien paijattavaksi. En osannut päättää, mitä mieltä tästä olisin. Pentukoirat olivat kyllä somia, ja aikuisetkin halattavan oloisia lempeitä jättejä. Museossa oli koirien lisäksi myös historiikkia koirista sekä satunnainen lasitaidenäyttely, ja kahvila, josta meiltä ei vartin istumisenkaan jälkeen tultu kysymään tilauksia. Kävelimme sitten pois. Ei väkisin.

Lue loppuun