29.3. Oppimiskokemuksia (Calf Holes – Browgill Cave)

Suomen luolaseuran pääsiäisretken kohteena oli Yorkshire Dales pohjois-Englannissa, ja mukaan oli lähdössä yhteensä kahdeksan ihmistä Suomesta, sekä pari paikallisvahvistusta. Koska osa porukasta oli tulossa ihan läheltäni, en joutunut aamulla heräämään ihan niin varhain kuin joskus aiemmin. Se ei juuri lämmittänyt, kun nukuin niin huonosti, että herättyäni tuntui kuin en olisi levännyt ollenkaan. Osittain stressasin reissua ylipäänsä, osittain sitä, että olimme lähdössä kentälle myöhemmin kuin yleensä yksikseni menisin.

Tiimi Mikko ja Tor poimi minut matkaansa vähän kuuden jälkeen, ja kentällä olimme puoli seitsemän kieppeillä, kun lennon lähtöaika oli 8.15. Lentokentällä oli pahempi kaaosruuhka kuin olen koskaan nähnyt, kiitos pääsiäisen lähtöliikenteen. Laukunjättöpisteelle oli kauhea jono, samoin turvatarkastuksiin. Minua ärsytti ja huolestutti.

Lopulta olimme lähtöportilla noin 15 minuuttia ennen koneeseen nousua. Toista porukkaa ei näkynyt missään. Soittelin perään, että ovatkohan tulossa, ja olivathan he; Dare, Taina ja Karo saapuivat paikalle ihan viimeisten joukossa, mutta kuitenkin ajoissa. Minun neuroottisuudelleni naureskeltiin. En arvostanut. Tämä oli päivän ensimmäinen opetus: ensi kerralla otan ehkä kuitenkin sen bussin ja olen kentällä tavalliseen tapaani kahta tuntia aiemmin, että ehdin rauhassa juoda aamukahvini.

Lue loppuun

Mainokset

8.12. Kylvystä Tankoon (Bath to Rod’s)

Perjantai oli viimeinen aikatauluttamaton luolapäivämme, ja vielä aamulla arvoimme, mihin menisimme. Minä olisin tavallaan halunnut Swildon’siin, mutta siellä olisi tarvinnut tikkaita päästäkseen yhtään pidemmälle, ja tikaseksperttimme Richard oli poistumassa kohti uusia seikkailuja. Tällä kertaa olisimme siis liikkeellä ihan vain suomalaisten kesken. Koska muut olivat joka tapauksessa jo käyneet Swildon’sissa tiistai-iltana, päädyimme lopulta läpiveto-läpiretkeen Bath Swalletista Rod’s Potiin. Luolat sijaitsevat Burrington Combessa eli samalla seudulla kuin keskiviikon Goatchurch ja Sidcot.

IMG_7432Matkalla kohti luolia kävimme turistiajelulla Cheddar Gorgen kanjonissa. Kaunis (joskin viileä) sää suosi maisemankatselua. Parkkilevikkeemme viereisestä kallioseinämästä löytyi pikkuluola, jonka nimeksi myöhemmin selvisi White Spot Cave. Samoin kävi ilmi, että läheisellä aidatulla vesilaitoksen alueella olisi sijainnut Reservoir Hole, jossa on eräs Brittilän suurimmista luolakammioista. Sinne pääsy on tosin tarkoin säädeltyä, ja talvella lepakoiden vuoksi peräti täysin kielletty.

Cheddarista jatkoimme matkaa kohdeluoliemme luo. Olisimme voineet pysäköidä samalle paikalle kuin keskiviikkona, mutta kun lähemmäskin kerran pääsi, ajoimme sen ohi ja vasemmalle ylös jyrkkää ja kapeaa Link Lanea, aika lailla niin pitkälle kuin tie jatkui, vaikka se muuttuikin melkoiseksi perunapelloksi. Sen päädystä lähti kävelypolku, jonka varrella tuli heti vastaan syvänne kyltillä ”Bath Swallet”. Jostain ihmeen syystä olin saanut päähäni, että Rod’sin pitäisi olla lähempänä parkkipaikkaa, ja etsiskelimme sitä tovin turhaan ennen kuin muut osoittivat sen olevan ihan vähän matkaa edempänä, siis kauempana tiestä. Tämä oli päivän mokistani se pienempi.

Lue loppuun

8.8. Pikamatka kuilusta toiseen (PSM: Tête Sauvage – SC3)

Herätys soi 6.30, ja fiilis oli tyypillinen isoa retkeä edeltävä plääh, lievä pahoinvointi ja väsymys. Minulla oli parikin syytä olla erityisen huolissani tästä retkestä. Ensinnäkin se olisi pisin sarja köysinousuja mitä olen tehnyt aikoihin: SC3:sta ylöspääsy vaatisi yli 300 metrin nousemisen. Lisäksi stressasi se, että olin tunkenut mukaan vauhdikkaaseen ja kovakuntoiseen porukkaan: Gareth ja Richard, jotka olivat vetäneet SC3-EDF-retken ennätysajassa, ja Morgan, jota en tuntenut ennalta, mutta joka pitkänä laihana kundina vaikutti siltä, että luultavasti etenisi minua nopeammin. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan enää tullut mieleen harkita väliin jättämistä, vaan aamupalaa naamaan ja Richardin pakulla ylös kohti PSM:ää.

Yritimme päästä autolla aiempaa lähemmäs sisäänkäyntiä, eli ajelimme luovaa rallia erinäisillä laskettelukeskuksen juuri ja juuri auton mentävillä väylillä. Lopulta vastaan tuli kuitenkin niin jyrkkä rinne ettei paku selvinnyt siitä, ja jouduimme pysäköimään aika kauas tavoitteestamme. Sentään olimme hieman aiempaa parkkipaikkaa ylempänä, ja kävely oli 20 minuuttia puolen tunnin asemesta. Varusteita vaihdettiin ankeassa tihkusateessa. Taas tuli ihmeteltyä, miksi hitossa tätä tehdään.

Koko yön sateen jäljiltä oli leirikeskuksen ohi virtaava joki ollut tosi korkealla, ja kolmas asia, josta olin huolissani, oli veden määrä luolassa. Kuvausten perusteella Tête Sauvagen köysiosuuksista osa muuttuu korkean veden aikaan kulkukelvottomiksi. Varasuunnitelmamme oli, että jos TS:ssa olisi liikaa vettä, kääntyisimme ympäri ja suuntaisimme läpiretken sijaan saman tien purkamaan köysiä SC3:sta.

Lue loppuun

3.8. Yhdeksän kilometrin luolavaellus (PSM: Tête Sauvage – EDF)

Läpiretket, joiden sisäänkäynnit ovat etäällä toisistaan, vaativat aina melkoisen autosäädön. Niin myös PSM, jonka ala- ja yläsisäänkäyntien välinen kävely veisi pinnallakin tuntitolkulla aikaa. Tästä syystä amerikkalainen Andy ilmaantui leiriin noin 8.30 vuokra-Volvollaan, joka valitti jäähdytysnestevajetta. Bensakin oli vähissä. Hetken ihmettelyn jälkeen se kuitenkin todettiin ajokuntoiseksi. Hyppäsin Paul T:n autoon, ja ajoimme peräkanaa Vernan parkkikselle, mihin jätimme Andyn auton odottamaan paluutamme. Sitten nousimme kaikki Paulin kyytiin, ja hän vei meidät ylös PSM:n laskettelukeskukseen, Tête Sauvagen lähestymiskävelyn alkuun.

Hetken odottelun jälkeen Mindy ja Brian liittyivät joukkoomme – amerikkalaisten majoitus oli mökissä laskettelukeskuksen liepeillä, ja he tulivat kävellen. Yhdessä reippailimme aurinkoisen puolen tunnin lähestymisen luolalle. Muistin peräti reitinkin oikein. Jälleen kerran varusteita vaihtaessa keskellä upeaa vuoristomaisemaa ja kauniin sinisen taivaan alla sitä mietitytti, miksi tämän sijaan pitäisi mennä tuohon pieneen pimeään koloon tuossa vieressä, mutta onhan sen vaan paljon jännempää.

Lue loppuun

19.8. Miniläpiretki

Kokeneempi Yorkshiren-kävijä Dare oli suositellut vikaksi luolaksi piskuista läpiretkeä Yordas Potista Yordas Caveen. Perjantain sää oli sateinen, mutta tämän reissu olisi pienellä tihkusateella olla ihan ok, etenkin kun sillä tosiaan on mittaa alle puoli tuntia. Lähdimme luolalle heti aamusta, sovittuna sisäänmenoaikana noin klo 10. Luola sijaitsi Swinston-retkeltä tutussa Kingsdalen laaksossa, ja kun minä, Mika, Elli ja Janne suuntasimme miniretkellemme, seurasi Elina paria tuntia myöhemmin samaan laaksoon, Mackrillin kanssa kohti huomattavasti eeppisempää King Potia.

Yordasilla parveili paljon muitakin, mutta iso porukka oli menossa vain alasisäänkäynnille eli Yordas Caveen leikkimään radiohärpättimillä. Yordas Cave on käytännössä kaksi kammiota, joista pienemmässä ja peremmällä olevassa on vesiputous, joka puolestaan on läpiretken päätös. EuroSpeleota varten aivan ylintä pystysuoraa sisäänkäyntiä, Yordas Potia, ei ollut rigattu, vaan tarjolla oli välisisäänkäynti, jossa myös oli muutama köysi.

Lue loppuun

15.8. Vesiputouslaskeutumisia

Myös maanantaina kävimme aamupäivästä kuuntelemassa pari luentoa ja törmäilemässä tuttaviin festarialueella, mutta lähdimme kohti luolia hieman aiemmin, joskus kahden-kolmen välillä. Tiimijako oli sama kuin elein: Elli ja Janne lähtivät katsomaan Yordas Pot – Yordas Cave -retkeä, minä, Elina ja Mika hieman pidempää läpiretkeä Swinsto Holesta Valley Entrancelle. Molemmat systeemit, kuten koko joukko muitakin luolastoja, löytyivät Kingsdalen laaksosta, joten kuljimme perille samalla kyydillä. Laaksossa olikin tienvierus täynnä autoja.

Swinsto HoleSwinston lähestyminen oli kohtalaisen jyrkkä ylämäki, eikä oma pohjakunta oikein vakuuttanut. Kukkulan laen saavutettuamme kävelimme tietenkin vielä ohi suuaukosta. Minua alkoi epäilyttää, että olemme liian kaukana, joten palasin polkua palan matkaa takaisin, ja sieltähän se kolo löytyi, ei ihan puron uomasta vaan vähän sivusta, vaikka luolaankin puro kyllä solisi. Vermeet päällä oli turkasen kuuma, koska sää oli epätyypillisen aurinkoinen brittiläiseksi. Sujahdin ensimmäisenä kutsuvaan pimeään, märkään viileyteen.

Lue loppuun

6.8. Dent des Crolles: Trou du Glaz – Grotte Chevalier

Glazin lähestyminenOlin edellispäivän vaeltelun jäljiltä kohtalaisen väsynyt, eikä pizzailtaman vietosta ollut siihen ainakaan apua. Vielä oli kuitenkin yksi läpiretki jonka halusin tehdä. Miri toivoi sen olevan torstaina, koska siten olisi enemmän aikaa pestä ja kuivattaa luolaroinat ennen lauantain kotiinpaluuta. Siispä väsymyksestä ja päivälle luvatusta helteestä huolimatta suuntasimme vielä viimeisen kerran kohti Col du Coqia.

Meinasin uuvahtaa aivan täysin jo pelkästä Glazille kävelystä – poissa oli edellispäivän kepeä askel kevyellä repulla, tämä oli sellaista työtä ja tuskaa, että välillä epäilytti, pääsenkö perille saakka. Kaiken päälle jyrkkäreunainen osuus siksakin jälkeen ja vasemmalle tuntui aivan uudella tavalla pelottavalta, kun olimme paria päivää aiemmin kuulleet paikallisen kävelijän pudonneen polulta noin sata metriä alas kuolemaansa. Epätoivosta ja kuumasta huolimatta kuitenkin selvisimme Glazille ihan normaalilla noin tunnin matka-ajalla. Suuaukon vilvoittava kylmä viima oli todella tervetullut.

Glaz–Chevalier-läpiretki, jolle olimme menossa, on suurelta osin sama kuin Annetteen päättyvä retki – Annette ja Chevalier sijaitsevat pinnalla vain kymmenien metrien päässä toisistaan. Maan alla matka niiden välillä on toki pidempi, ja retkien loppupuoliskot luonteltaan varsin erilaisia. Tämän päivän retki erosi aiemmin tekemistäni Glazin retkistä myös alkunsa osalta: tähän asti olin aina kulkenut Puits de la Lanternien kautta, mutta niiden köydet oli poistettu edellisenä päivänä. Sen sijaan vaihtoehtoinen reitti oli yhä mahdollinen kiinteän riggauksen ansiosta. Kuljimme siis ohi Lyhtykuilujen alun, ja pätkän lisää konttaus- ja hieman matalampaa tunnelia, kunnes vastaan tuli lyhyt nouseva köysi. Köyttä ylös, taiteilu kulman ympäri ja kuilun ohi poikkariköysissä, ja alas 40 metriä korkea Puits de l’Ogive. Siinä oli matkalla kaksi tavallista rebelayta, ja kolmantena ihmeellinen solmuhässäkkä-rebelay. Pohjalla olikin saman tien vastassa tuttu Puits de la Lanterne 4.

Lue loppuun