4.5. OFD: The Traverses

Sunnuntain reittisuunnitelma oli kunnianhimoinen: porukalla kohti OFDIII:a, luolan perimmäistä nurkkaa, jossa yksikään suomalainen ei vielä ole käynyt. Matkan varrella on monia haasteita, niin fyysisiä kuin henkisiäkin.

Nukuimme pitkään, söimme rauhassa aamiaista ja kasasimme romppeitamme. Ympärillämme ihmiset lähtivät kohti Columnseja, luolamuotoja, jotka ovat näytillä vain tiettyinä päivinä. Me astuimme yläsisäänkäynnin luukusta sisään noin 12.30, ja suuntasimme tuttuja valtaväyliä Gnome Passageen ja Hääkakun ohi Corkscrewlle, mistä normaalin alas kiemurtelun sijaan kiipesimme mutaista seinämää ylös, ja alas Arete Chamberiin. Sen jälkeen lyhyt lohkareikkokävely, ja pääsimme retken ahtaimman osion alkuun. Enimmäkseen konttausta sisältävä pätkä ei toki ollut mitenkään oikeasti tukala, ja pian putkahdimme suureen kammioon Timo’s Tablen luo.

Lue loppuun

Mainokset

2.5. OFDII, soolona

Perjantaina oli aika siirtyä Pohjois-Walesista Etelään. Ensin otimme kuitenkin suunnan pohjoiseen. Parinkymmenen minuutin päässä Llanberisistä sijaitsi nimittäin Llanfairpwllgwyngyllgogerychwyrndrobwllllantysiliogogogoch, paikka, jolla on Euroopan pisin nimi. Halusin ehdottomasti käydä siellä. Se osoittautui pikkukyläksi, jossa oli lisäksemme lähinnä eläkeläisturisteja ja matkamuistomyymälöitä, ja toki jokaiseen mahdolliseen paikkaan oli laitettu kylttejä kylän koko nimeä käyttäen. Ostimme sälää, jotta saimme pysäköidä kaupan pihaan, ja otimme pari kuvaa. Tämän pienen harharetken jälkeen asetimme GPS:n kohteeksi Penwylltin, ja nokan kohti Etelä-Walesia.Llanfair pw.

Noin neljän tunnin ajomatkaan mahtui näyttäviä nummimaisemia, pikkuisia kyliä, ja loputtomasti lammaslaitumia. Suurta hilpeyttä herättivät kyltit, joissa vuorotellen varoiteltiin lehmistä, lampaista, traktoreista, ratsukoista, hevosista ilman ratsastajaa, peuroista, sekä lapsista ja eläkeläisistä. Jokainen vaaratekijä varmasti vaatii juuri tietynlaista ajotapaa… Pidimme lounastauon suurin piirtein ainoalla näkemällämme huoltoasemalla, jonka ruoka oli asiaankuuluvan kamalaa. Viimeinen pätkä matkaa oli kaikkein tylsin, enimmäkseen korkeuseroton, kunnes saavutimme Brecon Beaconsin tutut kukkulat, ja viimein South-Wales Caving Clubin kotoisan luolamajan.

Luolamajalla oli vielä rauhallista. Dare, Taina ja heidän brittiseuralaisensa Rob olivat OFD I:ssä. Me käväisimme kaupassa ja asetuimme taloksi. Minua innosti mennä maan alle, Miri halusi säästää polviaan, joten päätin mennä sooloretkelle. En ollut koskaan aiemmin käynyt OFD:ssä yksin, ja halusin kokeilla, kuinka pelottavaa se olisi. Niinpä kasasin vermeeni, vaihdoin haalarit ylleni, ja illalla seitsemän kieppeillä lähdin mäkeä ylös kohti yläsisäänkäyntiä.

Lue loppuun

6.12. OFD: Two to One

Perjantaiaamuna olimme jo lähes valmiina lähtöön kohti Daren Cilauta, kun viimein tavoitin paikallisen, jolla oli edes jotakin tietoa luolaston toisesta päästä eli Price’s Digistä, jonka kautta olimme suunnitelleet tulevamme ulos. Ikävä kyllä Allanin tietous oli, että paikka on potentiaalisesti vaikea suunnistaa, ja sieltä on jouduttu pelastamaan useita retkueita tämän vuoksi.

Kutsuin tiimin koolle, ja pikapalaverina päätimme jättää retken huomiseen, jolloin majalla todennäköisemmin olisi joku, joka tietäisi paikasta hieman enemmän. Korvaavaksi suunnitelmaksi muotoutui OFD:n Kakkosesta Ykköseen -läpiretki, jota minä ja Miri emme vielä myöskään olleet tehneet (muut läpireissut eli One to Cwm Dwrin ja Cwm Dwr to Twon olimme toki suorittaneet, joten reitti oli kokonaisuudessaan tuttu). Koska kahdeksan henkeä on aivan liian suuri ryhmä sujuvaan etenemiseen, jakauduimme puoliksi. Ensin retkensä aloitivat Dare, Tor, Jake ja Elina, puolta tuntia myöhemmin minä, Miri, Pasi ja Aki lähdimme takaa-ajoon.

Lue loppuun

4.5. AGM, Northern Lights ja Ceilidh

Huh, mikä päivä! Aamulla varhain ylös, jotta ehdimme ihmettelemään SWCC:n vuosikokousta. Kokous kesti kolmisen tuntia, ja sen teema tuntui olevan kerhon ikääntyminen: nuoria ihmisiä pitäisi houkutella lisää erilaisin keinoin, presidentti jäi valitsematta, koska edelliselle ei jotenkin vahingossa ollut saatu seuraajaehdokasta, ja taloudenhoitajan pestikin uhkasi jäädä tyhjäksi.

Kuivahkon kokouksen perään oli kerholle eilen saapunut Martin väläytellyt jos jonkinmoista luolareissua luolan kaukaisimmasta nurkasta eli OFDIII:sta lähtien. Sinne minä en olisi näin kiireisellä aikataululla lähtenyt, ja lopulta Martinkin oli sitä mieltä, ettei aikaa olisi tarpeeksi – bussi illan ceilidh-bileisiin lähtisi kello 19. Tavallaan olisin kaivannut välipäivää, mutta kun Martin lopulta ilmoitti, että voisi viedä meidät Northern Lightsiin, meille vielä vieraaseen OFDII:n osaan, en tietenkään voinut kieltäytyä. Mukaan lähti myös Jeff, kokenut luolaaja, jolle OFD ei ollut kovin tuttu.

Lue loppuun

3.5. One to Cwm Dwr, take 2

Vielä aamiaispöydässä olimme hyvin epävarmoja siitä, mitä tänään tekisimme. Jotenkin ideat olivat vähissä, ja kaikkeen, mitä olisimme oikeasti halunneet tehdä, olisi tarvittu ulkopuolista apua, jota ei oikein ollut saatavilla. Kaiken lisäksi Miri oli kehittänyt häiritsevän nuhan. Ostettuamme Coopista kasan brittiläisiä flunssalääkkeitä (täältä saa ruokakaupasta asioita, jotka Suomessa olisivat vain apteekin hyllyssä), päätimme lopulta toteuttaa eniten esillä olleen retki-idean: läpireissun OFD1:stä Cwm Dwriin. Olimme suorittaneet tämän retken kerran aiemmin, Ian oppaanamme. Tällä kertaa aioimme löytää tiemme itse. Etukäteen minua huolestutti etenkin kahden luolan osan välimaasto, josta löytyy muutama kiipeilyhaaste sekä sekava ryömintäsokkelo.

Lue loppuun

2.5. Speedy Caver & Moonlight Chamber

Torstain tavoitteena oli suorittaa ”lämmittelyretki” OFD2:een eli kotiluolastomme kuiviin yläosiin. Aamupäivä oli todella hidas ja lomaisan lokoisa. Aurinko paistoi epätavallisen lämpimästi, ja vietimme hyvän tovin loikoillen penkeillä majan edustalla. Lopulta, lähempänä kahta, olimme saaneet kamat kasaan, ja lähdimme marssimaan kohti yläsisäänkäyntiä. Siellä asiat eivät olleet muuttumattomia, kuten yleensä: vuodenvaihteen jälkeen tapahtuneen sortuman jäljiltä sisäänkäynnin lähistöllä oli ulkosalla hiekkasäkkejä ja sisäpuolella uusia lohkareita.

Lue loppuun

6.5. Top Waterfall

Top Waterfall, luolaston päävirran yläjuoksun päätepiste, on yksi Ogof Ffynnon Ddun keskeisistä maamerkeistä, joita emme vielä olleet nähneet. Koska koko Walesin-reissun teema olivat rästiin jääneet, pitkään suunnitteilla olleet retket, päätimme sunnuntaina viimeinkin lähteä etsimään tuota suurta maanalaista vesiputousta.

Tuttu kävely OFD:n yläsisäänkäynnille, luukusta sisään, monesti nähdyn luolan kuivan yläosan läpi Korkkiruuvin kautta Salubrious Streamiin, ja sitä alas Maypole Inletin luo. Kiipeily alas kyseisen kapean kiemurtelevan käytävän pohjalle oli pari vuotta sitten huomattava haaste, joten olimme ottaneet varmuuden vuoksi mukaan köyden. Alaspäin pääsi sen verran kätevästi kiilaamalla itsensä seinien väliin ja liukumalla, ettei köysi tuntunut välttämättömältä, mutta oli se kiva henkinen tuki. Pohjalla odotti jokunen sata metriä suikeroa, välillä lohkareiden yli tai ali kiipeillen, ja lopulta korkea tila, joka vei meidät tikkaiden ja parin kiipeilyn kautta päävirtaan.

Jokeen päästyämme lähdimme etenemään ylävirtaan, meille aivan uuteen suuntaan. Maisemat olivat varsin tuttuja: mustien kiiltävien kiviseinien ympäröimä joki täynnä vuolaasti virtaavaa nilkka-polvisyvyistä vettä, ajoittaisia kiivettäviä pikkuvesiputouksia, sekä isompia ja pienempiä hiidenkirnuja, joihin voi vahingossa pulahtaa. Matka vesiputoukselle oli pitkä, lähemmäs kilometrin. Valoa imevät seinät tekivät tunnelman ahdistavaksi, ja vaikka vesi oli matalalla ja sääennuste hyvä, jossain takaraivossani väijyi ahdistus yhtäkkiä ilmestyvästä tulva-aallosta, joka pyyhkäisisi meidät mennessään. Joki vain jatkui. Välillä kuljimme läpi kuivan osion, Second Oxbown, ja hiljalleen kivi tuli hieman ruskeaksi ja karkeammaksi.

Saavuimme kohtaan, jossa virta muuttui vyötärösyvyiseksi, ja katto laskeutui lähelle veden pintaa. Ylöspäin näytti viettävän kuiva käytävä, joka haarautui kahtia. Vetinen alatunneli ei vaikuttanut kutsuvalta, joten tarkastimme ylävaihtoehdot. Ikävä kyllä molemmat haarat osoittautuivat umpikujiksi. Ei auttanut kuin pulahtaa veteen. Syvä kohta osoittautui onneksi vain muutaman metrin mittaiseksi, sen jälkeen joki palasi ennalleen. Bongasimme myös muutaman valkoisen luolakalan!

Kunnollisen kastautumisen jälkeen minulla alkoi olla kylmä – kuten jo aiemmin Ranskan Grottes de Mandrinissa tuli todettua, varusteeni eivät ole riittävät todella märkiin luoliin. Joki kävi jyrkemmäksi, ja nousimme ylös liukasta kivistä koskea, kuin mitäkin vesiliukumäkeä. Kun minulla alkoi jo olla lievän epätoivoinen olo, kuului kulman takaa kovempi veden kohina kuin missään aiemmin, ja siellä se etsimämme vesiputous viimein oli. Top Waterfall oli todella näyttävä, mutta on tunnustettava, että minä halusin tässä vaiheessa vain häipyä paikalta niin pian kuin suinkin mahdollista.

Matka pinnalle tuntui jälleen menomatkaa lyhyemmältä, vaikka kiipeilyt ja potholejen ylitykset olivatkin alavirtaan ikävämpiä kuin ylöspäin. Viimein takaisin Maypole Inletiin noustuamme olin sen verran väsynyt ja kylmissäni, että konttasin niidenkin lohkareiden ali, jotka olisi ollut helpompi kiertää yläkautta. Kiipeily ylös suikerosta meni köyttä hyödyntäen, ja sen jälkeen etenimme rutiinilla tuttujen paikkojen läpi. Olimme menneet sisään kahdelta, ulos tulimme viisi tuntia myöhemmin.

Synkän ja ahdistavan joen jälkeen oli harvinaisen ihanaa katsella pilvistä taivasta, karuja nummia ja elämöivää lammaslaumaa. Jotenkin tämä luolareissu oli minulle erityisen raskas, paljon rankempi kuin torstain kiireinen Cwm Dwr. Luolajoet eivät selvästikään ole vahvuuteni. OFD:n Streamway tuntuu minusta paikalta, jossa ihmisen ei kertakaikkiaan kuuluisi olla.

Majalle päästyämme Mirilläkin oli kylmä. Kamoja pestessä uhkasi sormista lähteä tunto, eikä kumpikaan meistä olisi malttanut tulla pois lämpimästä suihkusta. Lopulta saimme kokattua hapanimeläkanaa, ja pääsin korkkaamaan päärynä-inkiväärisiiderin. Viimeisen illan ohjelmassa oli tuttuun tapaan istuskelua Long Common Roomissa luolajuttuja kertoen. Samalla kun minä kuuntelin Tonyn palopuhetta siitä, miten minun ehdottomasti kannattaa kesällä pyrkiä Gouffre Bergerin pohjalle, Martin vakuutteli Mirille, että tällä ei ole mitään syytä jättää kyseistä luolaa väliin. Tuntuu oudolta olla menossa Vercorsiin ilman SWCC:läisiä, siitä puhumattakaan, että seuraavan kerran Walesiin päässee vasta joskus ensi vuonna.