11.8. Saint-Engrace – Tardets – Bayonne – San Sebastian – Bilbao

Kolmen viikon luolaloman pitkä paluumatka alkoi perjantaiaamuna. Heräsin seiskalta jotta ehtisin pakata. Yöllä oli satanut lisää, joten kaikki kamat olivat vieläkin läpimärkiä, mutta ei auttanut kuin tunkea ne rinkkaan. Mahtuminen ei ollut ongelma, mutta painavalta setti kyllä tuntui. Kellään ei ollut vaakaa, ja hieman huoletti, olisiko se yli painorajan. Kaiken kaikkiaan fiilis oli haikea ja krapulainen. Respan täti taisi laskuttaa ylihintaa tax de séjourin osalta, mutta tajusin tämän vasta jo palattuani telttakylään, enkä halunnut olla hankala. Hintaa tuli joka tapauksessa vain vajaa 100€ koko viikon leireilylle.

Viimeiset hyvästelyt kyyneliä nieleskellen, ja hyvissä ajoin ennen kymmentä vielä kerran Richardin pakun kyytiin. Hän ja Gareth pudottivat minut Tardetsiin bussipysäkille, ja jatkoivat kohti pohjoista ja via ferrataa. Minä en jaksanut kantamukseni kanssa vaivautua edes kahvilaan asti, vaan odotin melkein kolme varttia pysäkillä. 10.55 eli hieman myöhässä saapui menomatkalta tuttu bussi 811 kohti Bayonnea. Se tuli yllättävän täyteen, etenkin kun matkan lukemattomista kylistä nousi vielä lisää väkeä kyytiin. Itse torkuin suurimman osan matkasta.

Lue loppuun

Mainokset

10.8. Espanjan aurinko ja yhdeksän ruokalajia

Torstai, ja väki väheni entisestään. Dave poistui Josh kyydissään kohti Brittejä, samoin Paul T, ja Lilo lähti ajamaan Saksaan. Gary poikineen ja Quilly lähtivät Bexankaan, tarkoituksenaan purkaa sieltä köydet. Itse olin toivonut edes vähän parempaa säätä viimeiselle päivälleni leirissä, että roinat viimein kuivuisivat, ja että pääsisin jollekin kivalle kävelylle – esimerkiksi alueen korkein vuori, Pic d’Anie, olisi kiinnostanut kovasti. Vaan Pyreneiden sääjumaluudet olivat eri mieltä. Sää oli edelleen pilvinen ja märkä. Koska aurinkoa ei näkynyt, lähdimme minä, Richard ja Gareth D. etsimään sitä Espanjan puolelta.

Richard ohjasti pakunsa nokan kohti etelää, ylös tutuksi tullutta vuoritietä PSM:n solaan. Sää ei parantunut ylempänä, vaan pikemminkin päinvastoin: nousimme pilviin, missä näkyvyys tippui pariin metriin. Ei tietoakaan muutaman päivän takaisista maisemista Lepineuxin kuilun pintarakennuksen ja kävelyretkemme nurkilla. Alempana Espanjassa pilvet hieman väistyivät tarjoten ajoittain näkymiä alas laaksoon, mutta aurinko pysyi visusti piilossa.

Lue loppuun

9.8. Sadepäivä Ibarrassa

Keskiviikkoaamuna kömmin ulos teltastani todetakseni että Stuart, lähinaapurini oven puolella, oli jo koonnut tavaransa ja poistunut. Hänen takanaan ollut Harveykin pakkaili tavaroitaan yhdessä kyytiläisensä Evanin kanssa. Sentään toisen puolen naapurusto, Gareth E. + Sarah sekä Dan yhteisen pressunsa ympärillä, Quilly ison mutta vuotavan telttansa ja suositun pöytänsä kanssa, sekä itse peloton johtajamme Gary ja poikansa pakuineen ja katoksineen, jäisivät leiriin vielä lähtöni jälkeen.

Poistuvien ihmisten lisäksi monta autokuntaa suuntasi kävelylle, kanjoniin tai katsomaan nähtävyyksiä, mutta minä olin vakaasti päättänyt pitää täyden lepopäivän. Siispä lymyilin sateelta teltassa, luin ja kirjoitin päiväkirjaa, kävin respassa käyttämässä nettiä, ja kokkasin lounaaksi pussinuudeleita. Vähän tylsää, mutta toisaalta hyvin lomaisaa, ja loman loppu läheni huolestuttavan nopeasti.

Illalla sadekeli ajoi seurueen taas komentoteltan suojiin. Ei toivoakaan kuivista kamoista. Jouduin puhumaan ranskaa puhelimessa, kun seuraavalle päivälle yritettiin järkätä 20 hengen pöytävarausta; menestys ei ollut huikea, ja muistutti ahdistavasti kouluaikojen kuullunymmärtämiskokeita. Lisäksi jännitettiin, pitäisikö Gareth, Richard, Morgan ja Becky pelastaa kanjonista, kunnes heidät tavoitettiin läheisestä ravintolasta. Heidän kanjoniretkensä oli kuulemma sisältänyt kaksi tuntia kanjonin etsimistä ja ollut hyvin kylmä. Mikäpä täällä ei…

8.8. Pikamatka kuilusta toiseen (PSM: Tête Sauvage – SC3)

Herätys soi 6.30, ja fiilis oli tyypillinen isoa retkeä edeltävä plääh, lievä pahoinvointi ja väsymys. Minulla oli parikin syytä olla erityisen huolissani tästä retkestä. Ensinnäkin se olisi pisin sarja köysinousuja mitä olen tehnyt aikoihin: SC3:sta ylöspääsy vaatisi yli 300 metrin nousemisen. Lisäksi stressasi se, että olin tunkenut mukaan vauhdikkaaseen ja kovakuntoiseen porukkaan: Gareth ja Richard, jotka olivat vetäneet SC3-EDF-retken ennätysajassa, ja Morgan, jota en tuntenut ennalta, mutta joka pitkänä laihana kundina vaikutti siltä, että luultavasti etenisi minua nopeammin. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan enää tullut mieleen harkita väliin jättämistä, vaan aamupalaa naamaan ja Richardin pakulla ylös kohti PSM:ää.

Yritimme päästä autolla aiempaa lähemmäs sisäänkäyntiä, eli ajelimme luovaa rallia erinäisillä laskettelukeskuksen juuri ja juuri auton mentävillä väylillä. Lopulta vastaan tuli kuitenkin niin jyrkkä rinne ettei paku selvinnyt siitä, ja jouduimme pysäköimään aika kauas tavoitteestamme. Sentään olimme hieman aiempaa parkkipaikkaa ylempänä, ja kävely oli 20 minuuttia puolen tunnin asemesta. Varusteita vaihdettiin ankeassa tihkusateessa. Taas tuli ihmeteltyä, miksi hitossa tätä tehdään.

Koko yön sateen jäljiltä oli leirikeskuksen ohi virtaava joki ollut tosi korkealla, ja kolmas asia, josta olin huolissani, oli veden määrä luolassa. Kuvausten perusteella Tête Sauvagen köysiosuuksista osa muuttuu korkean veden aikaan kulkukelvottomiksi. Varasuunnitelmamme oli, että jos TS:ssa olisi liikaa vettä, kääntyisimme ympäri ja suuntaisimme läpiretken sijaan saman tien purkamaan köysiä SC3:sta.

Lue loppuun

7.8. Espanjan eläimet

Koska tiistaille oli tiedossa kohtalaisen iso luolaretki, halusin ottaa maanantain rauhallisesti. En siis lähtenyt mukaan yritykseen uusia Garyn vuorikävely, joka olisi ollut ainakin 15 kilometria pitkä, vaan lyöttäydyin Allanin seuraan lyhyempää lenkkiä varten. Richard liittyi myös mukaan. Ennen kävelyämme IMG_6977kävimme Tardetsissa torilla, tai itse lähinnä kävin ruokakaupassa hakemassa lisää luolaeväitä.

Kävelyretkemme kohde oli Espanjan puolella rajaa: ajoimme ylös PSM:n hiihtokeskukselle, mutta hotellikompleksin sijaan käännyimme kohti rajan ylittävää solaa. Ensimmäinen nähtävyyspysäkkimme oli Lepineuxin kuilun pinnalla peittävä kivitönö järeine portteineen ja muistolaattoineen. Tämä oli alkuperäinen reitti PSM:n luolastoon, se, josta aikanaan ensimmäiset tutkimusretkeilijät laskettiin alas vinssillä (ja jonka rikkoutuminen johti Marcel Loubensin kuolemaan). Sisäänkäynti on sittemmin todettu niin epävakaan irtokiviseksi, ettei sitä saa käyttää lainkaan, siksi porttirakennelma. Otimme pakollisen pöljän rajanylitysselfien sekä pari kuvaa suuaukosta, ja jatkoimme matkaa vielä muutaman minuutin Espanjaan.

Roncalin laakson vuoristokeskuksen (ravintola/suksivuokraamo) parkkipaikalta alkoi Ferial-Ligoletan kävelypolku, noin 6,5 km / 2 tuntia kyltin mukaan. Se vaikutti sopivan leppoisalta.

Lue loppuun

6.8. Vaihtoehtokävely

IMG_6916Garylla oli sunnuntaiksi kävelyretkisuunnitelma: kaksi autokuntaa lähtisi seuraamaan samaa pitkää polkua vuorenharjanteilla Espanjan ja Ranskan rajalla polun kummastakin päästä. Puolivälissä kohdatessaan tiimit vaihtaisivat autojen avaimia ja jatkaisivat eteenpäin poistuen lopuksi toistensa autoilla. What could possibly go wrong?

Garyn autokunta ajeli pakullaan toiseen suuntaan, minä, Lilo, Evan ja Jill Daven kyydillä toiseen, ylemmäs ja ylemmäs, ohi Larraun kylän, ylös sumuun ja pilviin. Kun rajasolassa nousimme autosta, lämpötila oli noin kahdeksan astetta ja näkyvyyttä ehkä viisi metriä. Täällä olisi tarvinnut hanskat, pipon ja sadevaatteet vetistä viimaa vastaan; minulla ja Lilolla ei ollut riittäviä varusteita, eikä tässä säässä jyrkillä rinteillä kävely muutenkaan tuntunut hyvältä ajatukselta. Tietenkään kellään meistä ei myöskään ollut kännykässä kenttää. Palasimme autoon ja ajoimme alarinteeseen kunnes pystyimme soittamaan Garylle ja ilmoittamaan, että meidän tiimillemme kävelysää oli vähän liian jännittävä. Kuulemma heidän päässään paistoi aurinko ja näkyvyyttä oli kilometritolkulla. Kiva heille, mutta me emme silti lähtisi tähän leikkiin tänään.

Daven auto kaipasi tankkausta, joten ajoimme Tardetsiin bensa-asemalle ja kahville miettimään jatkoa. Istuskelimme mukavasti kahvia lipittäen kylän aukiolla kunnes viimein yhteistuumin päätimme lähteä toteuttamaan Lilon ehdottamaa B-suunnitelmaa, riippusiltakävelyä Holzarten kanjonin liepeillä. Subarun nokka siis taas kohti Larrauta, ja auto parkkiin varsin täydelle parkkikselle lähellä Logibarin kuppilaa.

Lue loppuun

5.8. Bedazzled (Gouffre de Bexanka)

Kuumaa, kaunista päivää seurasi pilvisempi, ja minä liityin porukkaan, joka lähti tutkimaan sadepäivän vaihtoehdoksi sopivaa täysin kuivaa luolaa nimeltä Bexanka [Beʃanka]. Autokunnat olivat Julesin autossa minä ja Stuart, ja Richardin autossa Gareth D. Ajomatka oli mielenkiintoinen yhdistelmä Tardetsin lähistön pikkuteitä ja rallia päällystämättömillä kärrypoluilla. Pysähdyimme hassun kivitornipostilaatikon viereen, lähelle ”Varokaa härkiä” -kylttiä, ja vaihdoimme varusteisiimme tihkusateessa. Lähestymiskävely jatkoi kärrypolkua hetken, sitten sukelsi puiden välitse niittyrinteelle, jonka oikeaa laitaa ylös vievä polku johdatti meidät metsässä lymyävän suuren pystysuoran kuilun luo.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bexanka on kaupallisten luolaturismiryhmien kättämä kohde: ne tuovat asiakkaitaan harjoittamaan maanalaista leiritymistä. Suuaukolle oli rakennettu pieni koppero, jossa voi vaihtaa varusteita tai odotella vuoroaan kuivana, ja suuaukon yli kulki paksu kaapeli, jossa roikkuviin mailloneihin laskeutumisköysi kiinnitettiin. Vara-ankkurina ja lähestymislinjana toimi kuilun edessä sijaitseva kivenlohkare. Stuart riggasi, ja minä seurasin toisena. Kololla oli syvyyttä noin 50 metriä, ja siinä oli yksi väliankkuri, noin ⅔ matkalla alas. Päivänvalo ulottui aivan pohjalle saakka. Erittäin näyttävä ja kiva laskeutuminen – ja samaa voi sanoa koko luolasta.

Lue loppuun