8.8. Martinière – Lans-en-Vercors – Genève – Helsinki

Ainoa huono puoli mökkimajoituksessa telttaan verrattuna on, että mökki pitää siivota, jollei halua lisämaksua. Siispä lauantaina oli ohjelmassa varhainen herätys, viimeiset asiat laukkuun, ja vimmaista siistintää. Tavoitelähtöaikamme oli 8.30. Myöhästyimme siitä melkein tunnin, mutta eipä se niin vaarallista ollut. Saimme majoituksen maksettua, panttirahat takaisin, ja kaikki tavarat sullottua jotenkin autoon.

Ennen lentokentälle ajelua piipahdimme vielä viimeistä kertaa Vercorsin puolella: meillä oli pari Jeffin kirjaa, jotka olimme luvanneet pudottaa Mackrillille. Sekoiltuamme aikamme Grenoblen ympäristössä kiitos jonkun liikenneonnettomuuskaaoksen löysimme lopulta perille Lans-en-Vercorsiin. Vietimme leppoisan tovin Mackrillin puutarhassa teetä juoden ja jutellen niitä näitä. Lopulta oli kuitenkin aika poistua kohti kenttää ja Suomea.

Lue loppuun

Mainokset

7.8. Lähtövalmisteluja ja luolalöytö

Väki Camping de la Martinièressa oli vähentynyt jo torstaina, jolloin paikalta poistui neljä henkeä, osa jatkamaan luolaamista, osa kotiin. Loputkin lähtisivät lauantaina, joten perjantaina oli hyvin vahvasti lopun enteitä ilmassa. Viimeisen luolaretken suorittivat Gary ja pojat, jotka jo hyvissä ajoin ennen kuuminta keskipäivää lähtivät Glaz–Chevalier-läpiretkelle. Me muut jäimme leiriin hikoilemaan.

Joskus lounasajan jälkeen sain Mirin suostuteltua ylös aurinkotuolista lyhyelle ajelulle. P106 à la SciaOlin aiemin paikantanut ranskankielisen ohjeen avulla mahdollisen sijainnin pikkuluolalle nimeltä P106 à la Scia, jossa nimestään huolimatta on vain yksi 34-metrinen köysiosuus, ja kuvauksen mukaan lunta ja jäätä pitkälle kesään. Tie parkkilevikkeelle oli varsin kiinnostava – se nousi St Pierre de la Chartreusen läheltä ohi ja ali hiihtohissien ensin kuoppaisena asfalttina, sitten pinnoittamattomana möykkyisenä soratienä.

Luolan löytäminen osoittautui ihme kyllä todella vaivattomaksi: noin 10 minuutin kävely tasan ohjeen mukaan, ja edessäni oli pohjaton viileä kuilu puiden keskellä.Dent des Crolles takana Luolaroippeita tai köyttä ei toki ollut mukana, eikä tarkoituskaan ollut mennä koloon, vaan sainpa sijainnille vahvistuksen, ja osittain palautettua uskoni löytää luolia (Vercorsin Fée Anglaisen löytämättömyys kun yhä kalvoi). Ennen leiriin paluuta käväisimme kääntymässä La Scian yläparkkiksella, jossa oli varjoliitäjien lähtöpaikka ja hienot näkymät Dent des Crollesin huipputasanteelle.

P106 jäi päivän ainoaksi suuremmaksi aikaansaannokseksi. Loppuiltapäivä ja ilta kuluivat lähinnä lojuen ja pakaten. Viimeisen illallisen söimme Chloen ja Paulin kanssa leirintäalueen raflassa, josta sai erinomaisia ja valtavia salaatteja. Hyvä, että tuli testattua, olisi voinut useamminkin käydä!

6.8. Dent des Crolles: Trou du Glaz – Grotte Chevalier

Glazin lähestyminenOlin edellispäivän vaeltelun jäljiltä kohtalaisen väsynyt, eikä pizzailtaman vietosta ollut siihen ainakaan apua. Vielä oli kuitenkin yksi läpiretki jonka halusin tehdä. Miri toivoi sen olevan torstaina, koska siten olisi enemmän aikaa pestä ja kuivattaa luolaroinat ennen lauantain kotiinpaluuta. Siispä väsymyksestä ja päivälle luvatusta helteestä huolimatta suuntasimme vielä viimeisen kerran kohti Col du Coqia.

Meinasin uuvahtaa aivan täysin jo pelkästä Glazille kävelystä – poissa oli edellispäivän kepeä askel kevyellä repulla, tämä oli sellaista työtä ja tuskaa, että välillä epäilytti, pääsenkö perille saakka. Kaiken päälle jyrkkäreunainen osuus siksakin jälkeen ja vasemmalle tuntui aivan uudella tavalla pelottavalta, kun olimme paria päivää aiemmin kuulleet paikallisen kävelijän pudonneen polulta noin sata metriä alas kuolemaansa. Epätoivosta ja kuumasta huolimatta kuitenkin selvisimme Glazille ihan normaalilla noin tunnin matka-ajalla. Suuaukon vilvoittava kylmä viima oli todella tervetullut.

Glaz–Chevalier-läpiretki, jolle olimme menossa, on suurelta osin sama kuin Annetteen päättyvä retki – Annette ja Chevalier sijaitsevat pinnalla vain kymmenien metrien päässä toisistaan. Maan alla matka niiden välillä on toki pidempi, ja retkien loppupuoliskot luonteltaan varsin erilaisia. Tämän päivän retki erosi aiemmin tekemistäni Glazin retkistä myös alkunsa osalta: tähän asti olin aina kulkenut Puits de la Lanternien kautta, mutta niiden köydet oli poistettu edellisenä päivänä. Sen sijaan vaihtoehtoinen reitti oli yhä mahdollinen kiinteän riggauksen ansiosta. Kuljimme siis ohi Lyhtykuilujen alun, ja pätkän lisää konttaus- ja hieman matalampaa tunnelia, kunnes vastaan tuli lyhyt nouseva köysi. Köyttä ylös, taiteilu kulman ympäri ja kuilun ohi poikkariköysissä, ja alas 40 metriä korkea Puits de l’Ogive. Siinä oli matkalla kaksi tavallista rebelayta, ja kolmantena ihmeellinen solmuhässäkkä-rebelay. Pohjalla olikin saman tien vastassa tuttu Puits de la Lanterne 4.

Lue loppuun

5.8. Col du Coq – Dent des Crolles (2062 m) – Bellefont – St-Pierre-de-Chartreuse – Martinière

Keskiviikkona oli suuri de- ja reriggauspäivä: yksi joukkue lähti valokuvaamaan ja purkamaan köysiä Glaziin, toinen korjaamaan köysitilannetta Guiersiin. Kumpikaan tarjolla olleista retkistä ei oikein inspiroinut, päivät alkoivat käydä vähiin, enkä ollut vielä vieraillut luolaisan vuoremme Dent des Crollesin huipulla. Päätin siis omistaa toPolku Dent des Crollesilleisenkin päivän kävelyretkeilylle.

Aamuyhdeksän paikkeilla sain kyydin Col du Coqiin Glaziin menevältä tiimiltä. Heidän jäädessään vaihtamaan luolavermeitä minä heitin kevyen repun selkääni ja lähdin jälleen kerran etenemään tuttua polkua metsän läpi ja Pré qui Tuen siksakkeja ylös. Kävely oli huimasti kevyempää ilman kymmentä kiloa luolakamaa selässä, ja vaelluskengät olivat roimasti paremmat jalkineet kuin kumisaappaat. Risteyksessä, josta aina aiemmin olin kävellyt vasemmalle kohti Glazia, lähdin nyt oikealle, kohti Pas de l’Œillea, nopeampaa tietä vuoren laelle.

Polku oli jyrkkä, ja vaati välillä hieman käsienkin käyttöä. Yhdessä kiipeilyssä oli jopa vaijerinpätkä. Muita kulkijoita oli kohtalaisen aikaisin ja arkipäivänä melko vähän. Yhä ylemmäs noustessa ympäristö muuttui kivisemmäksi, ja maisema kauas alas ja ympäröiville vuorille aina vain huikeammaksi. Saattoipa hyvinkin olla reissun paras näkymä.

Lue loppuun

4.8. Lomailua

Tiistai oli välipäivä melkeinpä koko SWCC:n porukalle, ja sääkin oli hieman pilvinen ja sateinen. Miri oli ahkera ja lähti Guiersin lähistölle kävelemään ja valokuvaamaan. Minä, Jo ja Chloe yritimme kysellä leirissä ihmisiä tekemään jotain kevyttä, vaikka shoppailua tai turismia tai oikeastaan mitä vaan, mutta paras, mitä irtosi, oli ekskursio St Laurentin Intermarsseliin Dobsonien kanssa. Lopulta päivä ei siis oikeastaan sisältänyt mitään mainitsemisen arvoista – mutta vaihteeksi se oli tavallaan ihan mukavaa.

3.8. Guiers Mort (Galerie du Bivouac)

Guiers ulospäinSWCC:n maanantain luolaretkiin sisältyivät raskas P40–Glaz-läpiretki, Glaz–Guiers-läpiretki (kaksi porukkaa, joista jälkimmäinen purkaisi muutaman köyden) , eksymishäröily/Guiersin kiertoretki, sekä viimeisimpänä vanhojen tai väsyneiden lyhyempi Guiers-kierros, jonka suoritimme minä, Miri ja Brian.

Kävely Guiersille ei sekään ollut muuttunut lyhyemmäksi toisella kerralla – toki edellispäivän pitkä vaellus myös hieman tuntui jaloissa. Onneksi muillakaan ei ollut kiire. Ylipäänsä yhteinen ymmärrys oli, että tämä olisi rauhallinen retki, eikä meidän ollut tarkoitus mennä mihinkään kovin kauas. Kunhan nyt näkisin vähän enemmän kuin ensimmäisellä vierailullani Guiersin virrassa.

Lue loppuun

2.8. Martinière – Charmant Som (1867 m) – Martinière

SuuntaSunnuntaille luvattiin oikein mainiota kävelysäätä: aurinkoa ja jonkin verran pilviä, lämpötila 25 asteen kieppeillä. Siispä päätin toteuttaa haaveeni pitkästä vaellusretkestä yksin, kohteena Charmant Som, yksi leirintäalueelle näkyvistä vuorenhuipuista, jonka luo vievän polun olin torstaina paikantanut. Pakkasin mukaan vettä ja evästä, ja puoli yhdentoista paikkeilla aloitin nousuni kohti huippua. Martinièren leirintäalue sijaitsee 885 metrissä, joten 1867 metriselle vuorelle kavuttavaa olisi melkein 1000 metrin verran.

Polku alkoi mutaisena ja metsäisenä, ja jatkui sellaisena ensimmäiset pari kilometriä, oikeastaan aina noin 1500 metrissä sijaitsevaan Le Colletiin saakka. Muita kulkijoita oli vähän: pari alaspäin kipittävää polkujuoksijaa, ja kaksi pariskuntaa matkalla ylös kuten minäkin. Metsä muistutti paljon kotimaista kuusikkoa – villivadelmia kasvoi runsaasti – mutta oli toki huomattavasti jyrkempi kuin mikään rinne Suomessa. Polku sahasi siksakkia edestakaisin. Ylempänä alkoi ajoittain näkyä kalkkikivikkoa metsän seassa.

Lue loppuun