1.4. Riggaushaasteita (Heron Pot)

Parin reippaan luolapäivän jälkeen aprilliaamuna jo hieman väsytti. Dare päätti viedä köysialoittelijat Long Churnin kautta Alum Potiin, mutta paikka oli sen verran tuttu aiemmin Yorkshiressa luolanneille, että päätimme tehdä jotain muuta. Kohteeksi valikoitui Heron Pot, pienehkö luola, jossa olisi tarjolla kaksi eri köysireittiä riggausharjoituksia varten. Suunnitelma oli, että minä, Miri ja Duncan menisimme perinteistä alempaa reittiä ja minä yrittäisin asettaa siihen köydet, kun Tor, Jaakko ja Elina nousisivat sen päälle yläpoikkariin.

Meidän kolmikkomme lähti ajamaan edeltä Mirin autolla. Vaihdoimme kaikessa rauhassa varusteisiin Kingsdalen luolaisassa laaksossa. Toista tiimiä ei näkynyt vielä siinäkään vaiheessa kun olimme valmiita ja lähdimme kävelemään East Kingsdalen laaksonpohjan joelle ja sitten rinnettä ylös seuraillen sen pienempää sivuhaaraa. Päätimme koukata tarkistamaan reitiltämme sivussa olevan alasisäänkäynnin, josta periaatteessa voisi tulla läpi ja ulos. Se näytti melkoisen kamalalta; hyvin ahdas lohkareiden väli, jossa juuri ja juuri oli vähän ilmatilaa. Duncan totesi, ettei lähtisi moiseen, ja minäkään en ollut niin innokas, että olisin harkinnut läpiretkeä soolona.

Kun palasimme risteyskohtaan, josta polku lähti kuivaa uomaa seuraillen kohti kiviaitaa ja Heron Potin varsinaista sisäänkäyntiä, bongasimme viimein tienvarteen ilmestyneen pienen sinisen auton. Jälkimmäinen tiimikin oli löytänyt perille. Heillä oli kuitenkin vielä jonkin verran kävelymatkaa jäljellä, joten me ehdimme hyvissä ajoin edeltä suuaukolle, ja sisään luolaan noin yhdeltä.

Lue loppuun

Mainokset

31.3. Found Johns’ (Lost Johns’ Cave)

Viimeksi kun olin Yorkshiressa, eli pari vuotta sitten EuroSpeleo-tapahtumana aikana, minulla oli vähän vähemmän onnistunut kokemus Lost Johns’ -luolastossa. Tällä reissulla Dare oli hankkinut meille luvat sinne viimeiseksi päiväksi ennen luolan keväistä kulkukieltoa. Minulla oli henkilökohtaisena tavoitteena suorittaa asioita, jotka viimeksi jäivät väliin, ja päästä luolassa pidemmälle kuin viimeksi.

Aamulla seuraamme liittyi Daren ja Tainan tuttu Ian, joka oli tulossa mukaan luolaan. Retkijärjestelyt kuitenkin menivät hieman uusiksi, kun Karon edellisenä iltana heinään haavoittama silmä oli edelleen sumea. Dare lähti viemään häntä lääkäriin, ja me muut jäimme setvimään, millaisin tiimein ja mitä reittejä olisimme menossa, koska isossa vertikaalisessa luolastossa oli tarjolla useita vaihtoehtoja.

Melkoisen väännön jälkeen oli meillä viimein valmis hyökkäyssuunnitelma: eka tiimi (Tor, Jaakko, Duncan ja Elina) lähtisi ensin alas nopeampaa reittiä nimeltä Centipede, ja etenisi luolaston alaosaan riggaamaan haastavan Battle-axen poikkikulun sekä sitä seuraavan Valhalla-nimisen pitkän köysiosion. Toinen tiimi olisimme minä, Mikko ja Ian, ja me tulisimme alas hieman hitaampaa Dome-Cathedral-reittiä. Ylöspäin vaihtaisimme suuntia, eli 1. tiimi purkaisi Dome-Cathedralin köydet, me taas Centipeden. Säätö oli syönyt sen verran aikaa, että pääsimme liikkeelle melko myöhään, mutta pääsimmepä kuitenkin.

Lue loppuun

30.3. Vaikeutta ja oikeita valintoja (Lancaster Hole / Fall Pot ja takaisin)

Noin kerran kuussa tapahtuu, että minulla on muutama päivä, jolloin kaikki on ihan mahdotonta ja kamalaa ja mikään ei ole hyvin. Ikävän usein tämä osuu esimerkiksi luolaretkelle, kuten tälläkin kertaa. Huonosti nukuttu yö ei yhtään auttanut mielialaani, vaan perjantaiaamun luolaretken suunnittelu muuttui nopeasti epätoivon draamaksi, jossa koin, että minulle ei ollut kerrottu keskeisiä yksityiskohtia ja olin täällä muutenkin tarpeettoman hankala rasittava riippakivi ja ylimääräinen pyörä, ja olisi vaan pitänyt jäädä kotiin.

Olin jo toteamassa, että en mene tänään mihinkään luolaan kun tästä nyt ei tule mitään, kun Miri ehdotti, että lähtisin hänen seurakseen. Hän kun ei ollut käynyt maan alla toviin. Tämä sisältäisi leppoisan aikataulun, hitaan ja tavoitteettoman luolassa etenemisen, ja mahdollisimman vähän stressiä. Sopi minulle oikein hyvin, ja olikin lultavasti oikea valinta tälle päivälle.

Lue loppuun

29.3. Oppimiskokemuksia (Calf Holes – Browgill Cave)

Suomen luolaseuran pääsiäisretken kohteena oli Yorkshire Dales pohjois-Englannissa, ja mukaan oli lähdössä yhteensä kahdeksan ihmistä Suomesta, sekä pari paikallisvahvistusta. Koska osa porukasta oli tulossa ihan läheltäni, en joutunut aamulla heräämään ihan niin varhain kuin joskus aiemmin. Se ei juuri lämmittänyt, kun nukuin niin huonosti, että herättyäni tuntui kuin en olisi levännyt ollenkaan. Osittain stressasin reissua ylipäänsä, osittain sitä, että olimme lähdössä kentälle myöhemmin kuin yleensä yksikseni menisin.

Tiimi Mikko ja Tor poimi minut matkaansa vähän kuuden jälkeen, ja kentällä olimme puoli seitsemän kieppeillä, kun lennon lähtöaika oli 8.15. Lentokentällä oli pahempi kaaosruuhka kuin olen koskaan nähnyt, kiitos pääsiäisen lähtöliikenteen. Laukunjättöpisteelle oli kauhea jono, samoin turvatarkastuksiin. Minua ärsytti ja huolestutti.

Lopulta olimme lähtöportilla noin 15 minuuttia ennen koneeseen nousua. Toista porukkaa ei näkynyt missään. Soittelin perään, että ovatkohan tulossa, ja olivathan he; Dare, Taina ja Karo saapuivat paikalle ihan viimeisten joukossa, mutta kuitenkin ajoissa. Minun neuroottisuudelleni naureskeltiin. En arvostanut. Tämä oli päivän ensimmäinen opetus: ensi kerralla otan ehkä kuitenkin sen bussin ja olen kentällä tavalliseen tapaani kahta tuntia aiemmin, että ehdin rauhassa juoda aamukahvini.

Lue loppuun

8.8. Pikamatka kuilusta toiseen (PSM: Tête Sauvage – SC3)

Herätys soi 6.30, ja fiilis oli tyypillinen isoa retkeä edeltävä plääh, lievä pahoinvointi ja väsymys. Minulla oli parikin syytä olla erityisen huolissani tästä retkestä. Ensinnäkin se olisi pisin sarja köysinousuja mitä olen tehnyt aikoihin: SC3:sta ylöspääsy vaatisi yli 300 metrin nousemisen. Lisäksi stressasi se, että olin tunkenut mukaan vauhdikkaaseen ja kovakuntoiseen porukkaan: Gareth ja Richard, jotka olivat vetäneet SC3-EDF-retken ennätysajassa, ja Morgan, jota en tuntenut ennalta, mutta joka pitkänä laihana kundina vaikutti siltä, että luultavasti etenisi minua nopeammin. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan enää tullut mieleen harkita väliin jättämistä, vaan aamupalaa naamaan ja Richardin pakulla ylös kohti PSM:ää.

Yritimme päästä autolla aiempaa lähemmäs sisäänkäyntiä, eli ajelimme luovaa rallia erinäisillä laskettelukeskuksen juuri ja juuri auton mentävillä väylillä. Lopulta vastaan tuli kuitenkin niin jyrkkä rinne ettei paku selvinnyt siitä, ja jouduimme pysäköimään aika kauas tavoitteestamme. Sentään olimme hieman aiempaa parkkipaikkaa ylempänä, ja kävely oli 20 minuuttia puolen tunnin asemesta. Varusteita vaihdettiin ankeassa tihkusateessa. Taas tuli ihmeteltyä, miksi hitossa tätä tehdään.

Koko yön sateen jäljiltä oli leirikeskuksen ohi virtaava joki ollut tosi korkealla, ja kolmas asia, josta olin huolissani, oli veden määrä luolassa. Kuvausten perusteella Tête Sauvagen köysiosuuksista osa muuttuu korkean veden aikaan kulkukelvottomiksi. Varasuunnitelmamme oli, että jos TS:ssa olisi liikaa vettä, kääntyisimme ympäri ja suuntaisimme läpiretken sijaan saman tien purkamaan köysiä SC3:sta.

Lue loppuun

5.8. Bedazzled (Gouffre de Bexanka)

Kuumaa, kaunista päivää seurasi pilvisempi, ja minä liityin porukkaan, joka lähti tutkimaan sadepäivän vaihtoehdoksi sopivaa täysin kuivaa luolaa nimeltä Bexanka [Beʃanka]. Autokunnat olivat Julesin autossa minä ja Stuart, ja Richardin autossa Gareth D. Ajomatka oli mielenkiintoinen yhdistelmä Tardetsin lähistön pikkuteitä ja rallia päällystämättömillä kärrypoluilla. Pysähdyimme hassun kivitornipostilaatikon viereen, lähelle ”Varokaa härkiä” -kylttiä, ja vaihdoimme varusteisiimme tihkusateessa. Lähestymiskävely jatkoi kärrypolkua hetken, sitten sukelsi puiden välitse niittyrinteelle, jonka oikeaa laitaa ylös vievä polku johdatti meidät metsässä lymyävän suuren pystysuoran kuilun luo.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bexanka on kaupallisten luolaturismiryhmien kättämä kohde: ne tuovat asiakkaitaan harjoittamaan maanalaista leiritymistä. Suuaukolle oli rakennettu pieni koppero, jossa voi vaihtaa varusteita tai odotella vuoroaan kuivana, ja suuaukon yli kulki paksu kaapeli, jossa roikkuviin mailloneihin laskeutumisköysi kiinnitettiin. Vara-ankkurina ja lähestymislinjana toimi kuilun edessä sijaitseva kivenlohkare. Stuart riggasi, ja minä seurasin toisena. Kololla oli syvyyttä noin 50 metriä, ja siinä oli yksi väliankkuri, noin ⅔ matkalla alas. Päivänvalo ulottui aivan pohjalle saakka. Erittäin näyttävä ja kiva laskeutuminen – ja samaa voi sanoa koko luolasta.

Lue loppuun

3.8. Yhdeksän kilometrin luolavaellus (PSM: Tête Sauvage – EDF)

Läpiretket, joiden sisäänkäynnit ovat etäällä toisistaan, vaativat aina melkoisen autosäädön. Niin myös PSM, jonka ala- ja yläsisäänkäyntien välinen kävely veisi pinnallakin tuntitolkulla aikaa. Tästä syystä amerikkalainen Andy ilmaantui leiriin noin 8.30 vuokra-Volvollaan, joka valitti jäähdytysnestevajetta. Bensakin oli vähissä. Hetken ihmettelyn jälkeen se kuitenkin todettiin ajokuntoiseksi. Hyppäsin Paul T:n autoon, ja ajoimme peräkanaa Vernan parkkikselle, mihin jätimme Andyn auton odottamaan paluutamme. Sitten nousimme kaikki Paulin kyytiin, ja hän vei meidät ylös PSM:n laskettelukeskukseen, Tête Sauvagen lähestymiskävelyn alkuun.

Hetken odottelun jälkeen Mindy ja Brian liittyivät joukkoomme – amerikkalaisten majoitus oli mökissä laskettelukeskuksen liepeillä, ja he tulivat kävellen. Yhdessä reippailimme aurinkoisen puolen tunnin lähestymisen luolalle. Muistin peräti reitinkin oikein. Jälleen kerran varusteita vaihtaessa keskellä upeaa vuoristomaisemaa ja kauniin sinisen taivaan alla sitä mietitytti, miksi tämän sijaan pitäisi mennä tuohon pieneen pimeään koloon tuossa vieressä, mutta onhan sen vaan paljon jännempää.

Lue loppuun