26.8. Lisää vaihtoehtoluolia (Hennerhöhle & Eisriesenwelt)

Sunnuntaille eli viimeiselle päivällemme minä, Richard, Tor, Elina ja Jaakko olimme ilmoittautuneet retkelle virtaluolaan nimeltä Lengfeldkeller, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä, kohtalaisen lähellä Saksan rajaa. Olin edellisenä iltana tarkistanut toimistolta, että kai se toteutuu, vaikka sää on sateinen, ja saanut vastaukseksi että kyllä. Lähdimme siis kahdeksaan pintaan ajamaan, jotta olisimme paikalla sovitusti klo 9.30. Vaan EuroSpeleon järjestelyt iskivät vielä viimeisen kerran: Bad Vigaunin aseman parkkipaikalta ajoimme toiselle parkkipaikalle, jossa lastasimme reilun kymmenen hengen porukan kolmeen autoon, ja etenimme letkana vielä vartin luolan parkkiin. Siellä, kaikkien jo vaihdettua varusteisiimme, kuulimme oppaalta, että emme itse asiassa ole menossa kauniiseen Lengfeldkelleriin, vaan pienempään, ahtaampaan, lyhyempään ja vähemmän hienoon luolaan nimeltä OLYMPUS DIGITAL CAMERAHennerhöhle. Hemmetti sentään. Tätä ei sitten voinut kukaan kertoa ennen kuin olimme ajaneet tänne puolitoista tuntia?

Tässä vaiheessa ei tietekään enää ollut järkeä todeta, että ei kiinnosta. Lähdimme siis katsomaan Kanakoloa. Sinne oli lyhyehkö lähestyminen metsäpolkua sekä jyrkkää, polutonta rinnettä, johon oppaamme laittoi apuköyden. Itse luolaretken hän aloitti pitkällä geologisella selityksellä saksaksi, ja sama paljon lyhyemmin englanniksi. Näitä luentopysähdyksiä tuli matkalla muutama lisää, lähinnä liittyen luolan seinissä oleviin piikiteisiin, jotka eivät ikävä kyllä olleet erityisen hienoja. Lengfeldkellerissä ne kuulemma olisivat paljon nätimpiä. Sepä tässä kovasti lämmitti.

Käveltävän sisäänmenokammion jälkeen meno muuttui konttaukseksi ja ryöminnäksi käytävässä, joka ei missään vaiheessa ollut erityisen ahdas tai vaikea, mutta jossa etenimme etanavauhtia. Edellämenevän takamus tuli tutuksi, ja vaikka päällä oli kaikki OLYMPUS DIGITAL CAMERAomistamani luolavaatekerrokset märkäpukua lukuunottamatta, alkoi tulla viileä. Luolan hauskinta antia olivat yksi poikkarikiipeily vesiputouksen läpi ja pari muuta kiipeilyä. Niiden päädystä löytyi hieno virtakammio, jonka yhtä seinää alas kuohuva iso vesiputous olisi ollut tie syvemmälle. Osa ryhmästä vapaakiipesi siitä ylös ja vähän matkaa eteenpäin. Minäkin tapailin otteita, mutta edellisen luolan pudotuksesta pelästyneenä päätin lopulta jättää väliin. Sen sijaan odotin kylmässä ja pimeässä. Fiilis ei ollut varsinaisesti katossa.

Lue loppuun

Mainokset

2.4. Brittilän pisin ja kaunein (White Scar Caves -turistiluola)

Alunperin olin haaveillut viimeiselle päivälle jostakin eeppisestä vaikeasta retkestä, mutta vaihteeksi nukuin taas aivan surkean huonosti, kuten melkein kaikki muutkin huoneessamme. Ikkuna ei ollut ollut yöllä kunnolla auki, ja koska huoneessa ei siten ollut minkäänlaista ilmanvaihtoa, siellä hilluttiin jossain hiilidioksidimyrkytyksen partaalla. Kaiken päälle sää oli ihan kamala: alueelle oli annettu lumivaroitus, ja aamulla ulkona satoikin jotain märän rännän tapaista. Lisäksi toki oli pirun kylmää ja tuulista. Sateinen sää rajasi pois paljon mahdollisia luolia tulvavaaran vuoksi. Lopulta päädyimmekin toteamaan, että luolan sijaan keksisimme jotain vaihtoehtoista toimintaa.

Energisempi porukka eli Karo, Dare ja Taina lähtivät katsastamaan Ingletonista lähtevää vesiputouskävelyä. Me muut päätimme sateessa kävelyn sijaan tutustua paikalliseen turistiluolatarjontaan. Ingletonin liepeillä sijaitseva White Scar Caves mainosti itseään Britannian pisimpänä turistiluolana. Ainoastaan Tor oli käynyt siellä aiemmin, ja kehui sitä hienoksi. Sinne siis.

Lue loppuun

12.7. Luolia ja sauruksia!

Tiistain ohjelmaksi olin lobannut turistiluolan, jonka yhteydessä on dinosauruspuisto! Se sijaitsi Ranskan rajan tuntumassa keskellä ei mitään, joten perillepääsy vaati aikansa. Reitti alkoi junalla Bielistä Delémontiin, missä vaihdoimme pienempään junaan kohti Porrentruyta, halki Juran hienojen kalkkikivikukkulaisten maisemien. Porentruyssa kulkuväline vaihtui postibussiin, jolla puolenpäivän jälkeen saavuimme Grottes de Réclèren porteille.

IMG_3919Seuraavaan luolaopastukseen oli aikaa puolitoista tuntia, joten aloitimme dinosauruksista. Ne oli aseteltu pari kilometriä pitkän metsäpolun varteen, karkeasti aikaa ja evoluutiota seuraillen. Edelliseen dinopuistokokemukseeni Dan-yr-Ogofiin verrattuna Réclèren Prehistoparcissa laatu selkeästi korvasi määrän: dinot olivat mainion näköisiä, tosi yksityiskohtaisia (vaikka höyhenet puuttuivatkin), ja infokyltit hyviä sopivalla tekstimäärällä. Yllättäen monta suosikkidinoa oli jätetty pois, ja tilalle otettu vähemmän tunnettuja: Triceratopsin asemasta Styracosaurus, T-Rexin asemesta Tarbosaurus, ja isot sauropodit loistivat poissaolollaan. Tämä oli oikeastaan aika kiva: olivat uskaltaneet olla erilaisia!

Lue loppuun

5.1. Cheddar Showcaves: nostalgiahämmennys

Cheddar Gorge Viimeiselle kokonaiselle reissupäivälle oli suunniteltu yhtä jos toista luolaa, helposta Goatchurchista tuskaisaan Eastwateriin. Lopulta kuitenkin voittivat laiskuus ja tarve pakkaamista varten kuivista kamoista. Siispä kun valokuvausharrastajat lähtivät pitämään workshopia Swildon’siin, me muut päätimme tutustua turistiluolaan.

Cheddarin kylässä sijaitsee turistinähtävyyskeskittymä, jonka ydin ovat kaksi turistiluolaa. Kävin täällä kuusivuotiaana, 1990. Se oli ensimmäinen kertani ikinä kalkkikiviluolassa, ja halusin nähdä, miltä se näin monen vuoden jälkeen vaikuttaisi.

Aivan ensimmäinen vaikutelma Cheddar Gorgesta ylipäänsä oli, että se oli vähän matalampi ja pienempi kuin muistin – ei ihan yltänyt vaikkapa Vercorsin tasolle. Cheddarin turistikompleksissa oli arkitiistaina tyhjää, ja seesteisen pysähtynyt tunnelma. Toinen kahdesta turistiluolasta, Cox’s Cave fantsuseikkailuineen, oli kiinni sähkötöiden vuoksi, joten saimme alennusta pääsylipuista.

Lue loppuun

18.6. IKS, päivä 3, sekä Škocjanske jame

Viimeinen päivä luentoja oli myös erittäin kiinnostava. Mystiset verkkofilamentit esiintyivät taas, ja pitkä avausluento, joka kertasi minulle tuttuja metodiaiheita, oli erittäin hyvä. Lopuksi meille esitettiin kutsu osallistua tapahtumaan ensi vuonna, jolloin teema olisi ”luolien tutkiminen” yleisesti, sekä UIS:n juhlavuosi. Olisi kyllä kiva osallistua, mutta saattaa olla hieman mahdoton järjestää, kun on jo muita luolasuunnitelmia.

Luentoja seurasi taas säästölounas. Sen jälkeen Karstologinen koulu lastautui bussiin, jolla meidät vietiin tutustumaan Škocjanske jamen luoliin. Nämäkin ovat turistinähtävyys, mutta samoin kuin Postojnska jama, todellakin näkemisen arvoisia! Saatoin hieman liioitella, kun eilen kehuin Postojnan luolaa sellaiseksi, että kaikki muu kalpenee sen rinnalla. Eipä vaan Škocjanske jame! Jos elämässään haluaa nähdä vain yhden turistiluolan, ja arvostaa korkeuseroja, kanjoneita ja korkeita kivikaaria enemmän kuin tippukiviä, Škocjanske jame on oikea valinta.

Lue loppuun

17.6. IKS, päivä 2, sekä Postojnska jama

Aamupäivä oli taas esitelmiä, klo 9-13.15, ja osa niistä oli aivan mahtavia. Etenkin miellytti ensimmäinen, pisin esitys, jossa esiteltiin kiehtovia verkkopintaisia filamentteja eri luolamuotojen mikroskooppikuvista, samannäköisiä niin mangaani-, pii- kuin kalsiittipohjaisinakin, luultavasti jonkun toistaiseksi tuntemattoman bakteerin tuottamia. Myös hieno oli seuraava esitys, jossa oli kokeiltu kasvattaa pöpöjä bioreaktoreissa eri kivialustoilla, ja saatu selvästi vaihtelevia yhteisöjä.

Lounastin taas kroatialaisten kanssa, ja tällä kertaa hostellin keittiöönkin pääsi. Pitkän lounastauon jälkeen oli viimein aika mennä maan alle, itse the Turistiluolaan eli Postojnska jamaan. Koska konferenssissa oli yli 100 osallistujaa, joista suurin osa halusi myös luolakierroksille, oli ikävä kyllä tarjolla vain turistiretkiä, onneksi sentään pienillä lisäyksillä peruskierroksiin.

Lue loppuun

Initiation à la topographie souterraine: Dimanche

Sunnuntaiaamuna nukuin pommiin, kun en tajunnut, että yön aikana oli siirrytty kesäaikaan. Ehdimme kuitenkin melkein sovittuun kello kymmeneen mennessä Vallorbeen, missä ohjelmassa oli piirustusharjoittelua. Kävelimme vähän edellispäivää pidemmälle turistiluolaan, ja pysähdyimme satunnaiselle betonilevikkeelle, mistä työmme alkoi.

Patrick suoritti mittaukset ja saneli meille luvut, joiden perusteella merkitsimme karttaan mittapisteet ja niiden väliset linjat. Näiden ympärille piirsimme käytävät, joiden ulottuvuudet arvioimme itse, sekä keskeisimmät maamerkit. Tavoitteena oli piirtää saman tien mittakaavassa (1:500), jolloin ideaalimaailmassa piirroksen skannaamalla saisi lähes valmiin kartan. Piirsimme sekä lintuperspektiivistä tehtyä karttaa (plan) että sivusta katsottua poikkileikkausta (coupe developpée).

Ei ollut lainkaan helppo päättää, mitä kaikkea karttaan piirtää, tai miten kuvata asioita. Ylipäänsä koin piirtämisen todella haastavaksi, ehkä osittain siksi, etten juurikaan muuten harrasta sitä. Kartastani tuli sellainen sottaräpellys, että siitä tuskin ottaa tolkkua kukaan muu kuin minä. Eteneminen oli myös hyvin hidasta, ja vaikka olimme turistiluolassa täydessä luolavarustuksessa, kylmä tuli nopeasti. Ei ainakaan auttanut asiaa, että välillä pysähdyimme hetkeksi valokuvaamaan. Viimeinen mittaväli meni yli paperini laidan, ja totesin, ettei maksa vaivaa siirtyä toiselle vain parin metrin tähden.

Lopulta palasimme aurinkoon, ja Baulmesiin. Kurssin päätteeksi katselimme sympaattisen slideshown 70-luvulla järjestetystä vastaavasta kurssista, annoimme palautetta, ja saimme tulevia kartoitusoperaatioita varten mukaamme muutaman kartoituslapun ja muovit, joista saa kirjoitusalustan. Ikävä kyllä luolakartoitusmanuaalia oli saatavilla vain saksaksi, mutta uuden ranskankielisen painoksen lupailtiin ilmestyvän pian. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli erittäin tehokas ja opettavainen. Lauantaiaamuna en tiennyt yhtään mitään luolakartoituksesta, sunnuntain päätteeksi minulla oli ainakin teoriassa kartan tekoon tarvittavat tiedot. Suomen pikkuiset luolat olisivat oikein hyviä harjoittelupaikkoja, enää tarvittaisiin mittauslaitteet.