30.3. Vaikeutta ja oikeita valintoja (Lancaster Hole / Fall Pot ja takaisin)

Noin kerran kuussa tapahtuu, että minulla on muutama päivä, jolloin kaikki on ihan mahdotonta ja kamalaa ja mikään ei ole hyvin. Ikävän usein tämä osuu esimerkiksi luolaretkelle, kuten tälläkin kertaa. Huonosti nukuttu yö ei yhtään auttanut mielialaani, vaan perjantaiaamun luolaretken suunnittelu muuttui nopeasti epätoivon draamaksi, jossa koin, että minulle ei ollut kerrottu keskeisiä yksityiskohtia ja olin täällä muutenkin tarpeettoman hankala rasittava riippakivi ja ylimääräinen pyörä, ja olisi vaan pitänyt jäädä kotiin.

Olin jo toteamassa, että en mene tänään mihinkään luolaan kun tästä nyt ei tule mitään, kun Miri ehdotti, että lähtisin hänen seurakseen. Hän kun ei ollut käynyt maan alla toviin. Tämä sisältäisi leppoisan aikataulun, hitaan ja tavoitteettoman luolassa etenemisen, ja mahdollisimman vähän stressiä. Sopi minulle oikein hyvin, ja olikin lultavasti oikea valinta tälle päivälle.

Lue loppuun

Mainokset

29.3. Oppimiskokemuksia (Calf Holes – Browgill Cave)

Suomen luolaseuran pääsiäisretken kohteena oli Yorkshire Dales pohjois-Englannissa, ja mukaan oli lähdössä yhteensä kahdeksan ihmistä Suomesta, sekä pari paikallisvahvistusta. Koska osa porukasta oli tulossa ihan läheltäni, en joutunut aamulla heräämään ihan niin varhain kuin joskus aiemmin. Se ei juuri lämmittänyt, kun nukuin niin huonosti, että herättyäni tuntui kuin en olisi levännyt ollenkaan. Osittain stressasin reissua ylipäänsä, osittain sitä, että olimme lähdössä kentälle myöhemmin kuin yleensä yksikseni menisin.

Tiimi Mikko ja Tor poimi minut matkaansa vähän kuuden jälkeen, ja kentällä olimme puoli seitsemän kieppeillä, kun lennon lähtöaika oli 8.15. Lentokentällä oli pahempi kaaosruuhka kuin olen koskaan nähnyt, kiitos pääsiäisen lähtöliikenteen. Laukunjättöpisteelle oli kauhea jono, samoin turvatarkastuksiin. Minua ärsytti ja huolestutti.

Lopulta olimme lähtöportilla noin 15 minuuttia ennen koneeseen nousua. Toista porukkaa ei näkynyt missään. Soittelin perään, että ovatkohan tulossa, ja olivathan he; Dare, Taina ja Karo saapuivat paikalle ihan viimeisten joukossa, mutta kuitenkin ajoissa. Minun neuroottisuudelleni naureskeltiin. En arvostanut. Tämä oli päivän ensimmäinen opetus: ensi kerralla otan ehkä kuitenkin sen bussin ja olen kentällä tavalliseen tapaani kahta tuntia aiemmin, että ehdin rauhassa juoda aamukahvini.

Lue loppuun

8.12. Kylvystä Tankoon (Bath to Rod’s)

Perjantai oli viimeinen aikatauluttamaton luolapäivämme, ja vielä aamulla arvoimme, mihin menisimme. Minä olisin tavallaan halunnut Swildon’siin, mutta siellä olisi tarvinnut tikkaita päästäkseen yhtään pidemmälle, ja tikaseksperttimme Richard oli poistumassa kohti uusia seikkailuja. Tällä kertaa olisimme siis liikkeellä ihan vain suomalaisten kesken. Koska muut olivat joka tapauksessa jo käyneet Swildon’sissa tiistai-iltana, päädyimme lopulta läpiveto-läpiretkeen Bath Swalletista Rod’s Potiin. Luolat sijaitsevat Burrington Combessa eli samalla seudulla kuin keskiviikon Goatchurch ja Sidcot.

IMG_7432Matkalla kohti luolia kävimme turistiajelulla Cheddar Gorgen kanjonissa. Kaunis (joskin viileä) sää suosi maisemankatselua. Parkkilevikkeemme viereisestä kallioseinämästä löytyi pikkuluola, jonka nimeksi myöhemmin selvisi White Spot Cave. Samoin kävi ilmi, että läheisellä aidatulla vesilaitoksen alueella olisi sijainnut Reservoir Hole, jossa on eräs Brittilän suurimmista luolakammioista. Sinne pääsy on tosin tarkoin säädeltyä, ja talvella lepakoiden vuoksi peräti täysin kielletty.

Cheddarista jatkoimme matkaa kohdeluoliemme luo. Olisimme voineet pysäköidä samalle paikalle kuin keskiviikkona, mutta kun lähemmäskin kerran pääsi, ajoimme sen ohi ja vasemmalle ylös jyrkkää ja kapeaa Link Lanea, aika lailla niin pitkälle kuin tie jatkui, vaikka se muuttuikin melkoiseksi perunapelloksi. Sen päädystä lähti kävelypolku, jonka varrella tuli heti vastaan syvänne kyltillä ”Bath Swallet”. Jostain ihmeen syystä olin saanut päähäni, että Rod’sin pitäisi olla lähempänä parkkipaikkaa, ja etsiskelimme sitä tovin turhaan ennen kuin muut osoittivat sen olevan ihan vähän matkaa edempänä, siis kauempana tiestä. Tämä oli päivän mokistani se pienempi.

Lue loppuun

1.8. Lohkaremaraton (PSM: EDF – Lepineux – EDF)

OLYMPUS DIGITAL CAMERATiistaiaamuna erinäiset porukat suunnittelivat luolaretkiä, ja minä halusin kovasti maan alle. Ongelma oli, että minulla ei ollut omaa vakioporukkaa, eikä myöskään autoa, joten jouduin etsimään ja kyselemään seuraa. Lopulta löysin tiimin, johon mahduin: saksalainen vaihtari Lilo autoineen, ja hänen yhtä nuoret yorkilaiset opiskelijakaverinsa Evan ja Josh. Lähtisimme seuraamaan toista autokuntaa, jossa olivat Martin H, Bob, Clive sekä Paul Q. Lisäksi luolaan oli tulossa kahden miehen tiimi Martyn F ja Phil.

Pierre-Saint-Martinin valtavan luolaston alasisäänkäyntinä käytetään EDF:n eli Ranskan sähkölaitoksen louhimaa tunnelia. Siitä kulkevat myös turistiporukat katsomaan jättimäistä Salle de la Vernaa, joka Euroopan suurimmaksi luolakammioksi kutsutaan. Tämän vuoksi järjestelyt luolaan mentäessä ovat vähän jännät: kapeaa vuoritietä ylös luolan suulle saa ajaa vain tiettyihin kellonaikoihin, turisteja kuljettavan minibussin perässä. Kokoonnuimme ennen päivän ensimmäisen bussin starttiakaa eli aamukymmentä turistiluolan parkkikselle, ja seurasimme yhtenä letkana minibussia. Parkkipaikkamme oli kurvissa vähän ennen tunnelin luukkua.

Muut porukat vaihtoivat vermeisiinsä luolan suun liepeillä, minä ja opiskelijat parkkiksella, joten menimme sisään vähän muita myöhemmin omassa rauhassamme. Jo EDF-tunnelin oven avaaminen oli elämys: luolasta puhaltava viima on niin kova, että jos oven jättää pitkäksi aikaa auki, sitä on hankala sulkea. Siispä ovi äkkiä auki patsaan takaa poimitulla avaimella, avain äkkiä takaisin, posse sisään, ja ovi kiinni tuulen vinkuessa korvissa.

Oven sisäpuolella odotti helppokulkuinen keinotekoinen tunneli, jonka läpi kävely otti hetken, sitä kun on 660 metriä. Tunnelin päätepiste on Verna, jossa oli saapuessamme useampi turistiryhmä katselemassa näkymää. Ja oli se tosiaan melkoinen näky, aivan järjettömän iso maanalainen tila – läpimittaa noin 250 metriä – joka oli vielä turisteja varten valaistu ovelasti sinne tänne sijoitelluin luolaajahahmoin. Vaikka ihmisen kokoiset mallinuket haalareissaan antoivat tilalle mittakaavaa, ei sitä siltikään ihan täysin tajunnut. Hillitön paikka. Turisteille se on retken päätepiste, meille se oli vain alku, josta pian jatkoimme syvemmälle luolaston villimpiin osiin.

Lue loppuun

26.7. Mortero, missä olet?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKeskiviikkona suurin osa porukasta halusi pitää jonkinlaisen vapaapäivän. Elli ja Janne päättivät lähteä kokeilemaan lähistön kanjonointimahdollisuuksia, Miri, Duncan ja Elina kävelylle Cueton suuntaan. Sentään Aki vielä oli innokas luolaamaan, ja tuli kanssani etsimään myyttistä Morteroa, luolaa, jossa olen halunnut käydä ekasta Cantabrian-reissustani lähtien.

Ajoimme eiliseltä tuttua reittiä Gandaran parkkikselle asti, mutta sieltä käännyimme alamäkeen, kohti La Gandaran kylää, jonka mukaan luolasto on nimetty. Kylän ohitettuamme kurvasimme vasemmalle, Astranaan. Luolan koko nimi on Mortero de Astrana, eli se sijaitsee kyseisen kylän liepeillä. Pysäköimme kirkon taakse, mistä erään löytämäni kävelyohjeen mukaan piti lähteä merkitty reitti luolalle. Mortero on valtava avoin päivänvalokuilu, jota kävelijätkin käyvät ihmettelemässä. Hölmönä oletin sen siis olevan helposti löydettävissä. Hah. Eiväthän ne koskaan ole.

Sää oli vaihteeksi lämmin, ehkä jopa päälle 25°C, joten pukeutumisen sijaan lastasimme enimmän luolaroinan säkkeihin – mukaanlukien 60-metrinen köysi alun laskeutumista varten – ja aloimme kävellä. Tie, jossa oli alussa valkokeltainen vaellusreittikyltti, jatkui aivan autolla ajettavan kokoisena ylämäkeen vielä parikymmentä minuuttia. Matkalla räksyttävät lammaskoirat yrittivät paimentaa meitä. Viimein vastaan tuli kyltti, joka viittasi Mortero de Astranan olevan vasemmalla. Risteyksessä olisi myös mainiosti tilaa autolle. Tännehän meidän olisi kannattanut pysäköidä. Ensi kerralla sitten.

Lue loppuun

18.8. Kuilukammon kosto

Leck FellYorkshiren luola, jota minulle on kautta aikain kehuttu enemmän kuin mitään muuta, on Leck Fellin nummilla sijaitseva Lost Johns’. Odotukset olivat siis korkealla kun ennen kello kahta torstaina kurvasimme sen täpötäydelle parkkipaikalle. Maisemat olivat huikeat, kumpuilevat nummet joka suuntaan aivan violetteina kanervista.

Lost Johns'Matkassa oli taas tuttu tiimi, minä, Mika ja Elina, nyt reissun viimeistä kertaa. Kaunis sisäänkäynti löytyi helposti aivan tienvierustalta, ja alkumatka luolassa oli simppeliä suikeroa, kunnes vastaan alkoi tulla pieniä vesiputouksia. Tiesin, että niiden liepeiltä pitäisi löytyä pieni kiipeily/poikkari kuivaan käytävään, mutta en nähnyt selkeää reittiä Jatkoimme vielä jonkin matkaa joen mukana, pari kertaa alas kiiveten. Mika lipsahti hieman yhdessä kiipeilyssä, ja pelästyin varmaan enemmän kuin hän itse. Minua alkoi epäilyttää, että olemme tulleet liian kauas, ja käytävä vaikutti kaiken kaikkiaan liian märältä.

Lue loppuun

8.8. Martinière – Lans-en-Vercors – Genève – Helsinki

Ainoa huono puoli mökkimajoituksessa telttaan verrattuna on, että mökki pitää siivota, jollei halua lisämaksua. Siispä lauantaina oli ohjelmassa varhainen herätys, viimeiset asiat laukkuun, ja vimmaista siistintää. Tavoitelähtöaikamme oli 8.30. Myöhästyimme siitä melkein tunnin, mutta eipä se niin vaarallista ollut. Saimme majoituksen maksettua, panttirahat takaisin, ja kaikki tavarat sullottua jotenkin autoon.

Ennen lentokentälle ajelua piipahdimme vielä viimeistä kertaa Vercorsin puolella: meillä oli pari Jeffin kirjaa, jotka olimme luvanneet pudottaa Mackrillille. Sekoiltuamme aikamme Grenoblen ympäristössä kiitos jonkun liikenneonnettomuuskaaoksen löysimme lopulta perille Lans-en-Vercorsiin. Vietimme leppoisan tovin Mackrillin puutarhassa teetä juoden ja jutellen niitä näitä. Lopulta oli kuitenkin aika poistua kohti kenttää ja Suomea.

Lue loppuun