19.8. Tuskavaellus (Rettenbachalm – Ischler Hütte)

Kiitos myöhäisen saapumisajan, meillä oli aamiaiseksi vain ystävällisen emäntämme tarjoamia sämpylöitä, pullaa, hilloa ja munia. Päivän ensimmäinen tehtävä oli siis hankkia kahvia. Se löytyi Cafe Centralista alempaa Ebenseen keskustan läheltä. Richard liittyi seuraan, ja mietiskelimme porukalla päivän kulkua. Olimme harkinneet, että ennen pakollista ohjelmanumeroa eli vuorimajaan vaellusta yrittäisimme vaikkapa käydä jossain via ferratalla, mutta lopulta totesimme, että siinä tulisi kiire. Parempi lähteä hyvissä ajoin kävelemään.

IMG_9297Sunnuntaina oikeastaan kaikki kaupat olivat kiinni. Löysimme viimein Gmundenin läheltä huoltoaseman, josta saimme suoritettua pakolliset hankinnat, eli luolaevästä ja kahvia kämpille. Sen jälkeen seuraavan yön ja päivän kamat kasaan, ja tiimillä minä, Elina, Jaakko ja Richard suunta kohti Bad Ischliä, ja siellä Rettenbachalmin parkkipaikkaa, josta lähti vaellusreitti ylös kohti Ischler Hütteä, seuraavan yön majoitustamme.

Olin katsonut vain kävelyn keston—kaksi ja puoli tuntia, ei paha—mutta en korkeusgradienttia. Huvittavaa kyllä tämä oli tasan sama virhe kuin edellistä kertaa vuorimajaan kavutessani, ja olin tehnyt toisenkin saman virheen, eli pakannut mukaan ihan liikaa tavaraa. Tämä parin tunnin nousuhan oli toki koko matkalta IMG_9305ylämäkeen, nousua noin 800 metriä, ja sää oli turkasen kuuma. Olin kuvitellut parin kuukauden ahkeran lenkkeilyn pohjalta olevani edes jonkinlaisessa kunnossa, mutta ne luulot lähtivät saman tien. Väsähdin heti kättelyssä, ja mistään vaelluksesta nauttimisesta ei ollut puhettakaan, vaan koko kapuaminen mäkeä ylös, joka lopulta vei noin kolme tuntia ja vartin, oli silkkaa kärsimystä. Muut tuntuivat viillettävän edellä kuin vuorikauriit, itse raahustin mäkeä ylös ja mietin, pitäisikö minun diskata itseni huomisen luolaretkeltä, kun kerran olen näin surkeassa kuosissa. Minulla oli kyllä selkeästi porukan painavin rinkka, mutta suoritus oli silti aika säälittävä.IMG_9306

Onneksi tuskan päätteeksi saavuimme puoli seitsemän maissa söpöön suojaisaan laaksoon vuorien keskellä. Ischler Hütte oli tilava ja täysin varusteltu: löytyi vesivessat, sähkö, ja jopa suihkumahdollisuus (lisähintaan). Majan emäntä Renate kokkasi herkullista paikallistyylistä ruokaa, ja viiniä ja olutta sai kohtuulliseen hintaan. Illan aikana ehdimme tutustua seuraavan päivän oppaisiin, Irikseen ja Andreakseen, ja muuhun porukkaan, jossa oli meidän lisäksemme viisi unkarilaista (joista kolmen nimi oli Tamás). Nukkumaan siirryimme varhain, jo kymmenen jälkeen, mutta väsymyksestä huolimatta uni ei taaskaan tullut, kun alla oli raskasta reippailua, ja yhdeksän hengen jaetussa makuuhuoneessa tuskaisen kuuma.

Mainokset

10.8. Espanjan aurinko ja yhdeksän ruokalajia

Torstai, ja väki väheni entisestään. Dave poistui Josh kyydissään kohti Brittejä, samoin Paul T, ja Lilo lähti ajamaan Saksaan. Gary poikineen ja Quilly lähtivät Bexankaan, tarkoituksenaan purkaa sieltä köydet. Itse olin toivonut edes vähän parempaa säätä viimeiselle päivälleni leirissä, että roinat viimein kuivuisivat, ja että pääsisin jollekin kivalle kävelylle – esimerkiksi alueen korkein vuori, Pic d’Anie, olisi kiinnostanut kovasti. Vaan Pyreneiden sääjumaluudet olivat eri mieltä. Sää oli edelleen pilvinen ja märkä. Koska aurinkoa ei näkynyt, lähdimme minä, Richard ja Gareth D. etsimään sitä Espanjan puolelta.

Richard ohjasti pakunsa nokan kohti etelää, ylös tutuksi tullutta vuoritietä PSM:n solaan. Sää ei parantunut ylempänä, vaan pikemminkin päinvastoin: nousimme pilviin, missä näkyvyys tippui pariin metriin. Ei tietoakaan muutaman päivän takaisista maisemista Lepineuxin kuilun pintarakennuksen ja kävelyretkemme nurkilla. Alempana Espanjassa pilvet hieman väistyivät tarjoten ajoittain näkymiä alas laaksoon, mutta aurinko pysyi visusti piilossa.

Lue loppuun

7.8. Espanjan eläimet

Koska tiistaille oli tiedossa kohtalaisen iso luolaretki, halusin ottaa maanantain rauhallisesti. En siis lähtenyt mukaan yritykseen uusia Garyn vuorikävely, joka olisi ollut ainakin 15 kilometria pitkä, vaan lyöttäydyin Allanin seuraan lyhyempää lenkkiä varten. Richard liittyi myös mukaan. Ennen kävelyämme IMG_6977kävimme Tardetsissa torilla, tai itse lähinnä kävin ruokakaupassa hakemassa lisää luolaeväitä.

Kävelyretkemme kohde oli Espanjan puolella rajaa: ajoimme ylös PSM:n hiihtokeskukselle, mutta hotellikompleksin sijaan käännyimme kohti rajan ylittävää solaa. Ensimmäinen nähtävyyspysäkkimme oli Lepineuxin kuilun pinnalla peittävä kivitönö järeine portteineen ja muistolaattoineen. Tämä oli alkuperäinen reitti PSM:n luolastoon, se, josta aikanaan ensimmäiset tutkimusretkeilijät laskettiin alas vinssillä (ja jonka rikkoutuminen johti Marcel Loubensin kuolemaan). Sisäänkäynti on sittemmin todettu niin epävakaan irtokiviseksi, ettei sitä saa käyttää lainkaan, siksi porttirakennelma. Otimme pakollisen pöljän rajanylitysselfien sekä pari kuvaa suuaukosta, ja jatkoimme matkaa vielä muutaman minuutin Espanjaan.

Roncalin laakson vuoristokeskuksen (ravintola/suksivuokraamo) parkkipaikalta alkoi Ferial-Ligoletan kävelypolku, noin 6,5 km / 2 tuntia kyltin mukaan. Se vaikutti sopivan leppoisalta.

Lue loppuun

6.8. Vaihtoehtokävely

IMG_6916Garylla oli sunnuntaiksi kävelyretkisuunnitelma: kaksi autokuntaa lähtisi seuraamaan samaa pitkää polkua vuorenharjanteilla Espanjan ja Ranskan rajalla polun kummastakin päästä. Puolivälissä kohdatessaan tiimit vaihtaisivat autojen avaimia ja jatkaisivat eteenpäin poistuen lopuksi toistensa autoilla. What could possibly go wrong?

Garyn autokunta ajeli pakullaan toiseen suuntaan, minä, Lilo, Evan ja Jill Daven kyydillä toiseen, ylemmäs ja ylemmäs, ohi Larraun kylän, ylös sumuun ja pilviin. Kun rajasolassa nousimme autosta, lämpötila oli noin kahdeksan astetta ja näkyvyyttä ehkä viisi metriä. Täällä olisi tarvinnut hanskat, pipon ja sadevaatteet vetistä viimaa vastaan; minulla ja Lilolla ei ollut riittäviä varusteita, eikä tässä säässä jyrkillä rinteillä kävely muutenkaan tuntunut hyvältä ajatukselta. Tietenkään kellään meistä ei myöskään ollut kännykässä kenttää. Palasimme autoon ja ajoimme alarinteeseen kunnes pystyimme soittamaan Garylle ja ilmoittamaan, että meidän tiimillemme kävelysää oli vähän liian jännittävä. Kuulemma heidän päässään paistoi aurinko ja näkyvyyttä oli kilometritolkulla. Kiva heille, mutta me emme silti lähtisi tähän leikkiin tänään.

Daven auto kaipasi tankkausta, joten ajoimme Tardetsiin bensa-asemalle ja kahville miettimään jatkoa. Istuskelimme mukavasti kahvia lipittäen kylän aukiolla kunnes viimein yhteistuumin päätimme lähteä toteuttamaan Lilon ehdottamaa B-suunnitelmaa, riippusiltakävelyä Holzarten kanjonin liepeillä. Subarun nokka siis taas kohti Larrauta, ja auto parkkiin varsin täydelle parkkikselle lähellä Logibarin kuppilaa.

Lue loppuun

18.7. Fårö jalkaisin

Koska kaikki muut vaellussuunnitelmat olivat jääneet puolitiehen, olin päättänyt varata yhden Gotlannin-päivistäni jalankululle. Gotlannissa ei juurikaan ole merkittyjä vaellusreittejä, mutta minulla oli kartta ja visio!

Heräsin seitsemältä, ja olin reippaana klo 8.20 Visbystä lähteneen bussin kyydissä. Kohteeni oli Fårö, aivan Gotlannin pohjoispäädyssä sijaitseva erillinen saari. Matka sinne vei läpi monen pikkupaikkakunnan sekä lossilla meren yli, ja kesti puolisentoista tuntia. Jäin pois Fårön kirkon pysäkkillä, missä piti katsastaa kyseinen kirkko, josta löytyi muun muassa katosta riippuva laivan pienoismalli sekä hylkeenmetsästystä kuvaava taulu.

IMG_4293Kävelyni tavoite oli Digerhuvud, saaren laajin keskittymä rauk-kivimuodostumia, eroosion kuluttamia kalkkikivisiä rantakallioita. Kirkolta sinne oli matkaa seitsemisen kilometria, ja se oli päivän tylsin osuus: kohtalaisen vilkkaasti liikennöity asfaltoitu autotie vailla mäntymetsää ihmeempiä maisemia. Tien päädyssä häämötti Lauterhornin  kalastajakylä, mutta ennen sitä kääntyi oikealle pienempi tie kyltillä ”Raukområde 1 km”. Jee, viimein!

Lue loppuun

5.8. Col du Coq – Dent des Crolles (2062 m) – Bellefont – St-Pierre-de-Chartreuse – Martinière

Keskiviikkona oli suuri de- ja reriggauspäivä: yksi joukkue lähti valokuvaamaan ja purkamaan köysiä Glaziin, toinen korjaamaan köysitilannetta Guiersiin. Kumpikaan tarjolla olleista retkistä ei oikein inspiroinut, päivät alkoivat käydä vähiin, enkä ollut vielä vieraillut luolaisan vuoremme Dent des Crollesin huipulla. Päätin siis omistaa toPolku Dent des Crollesilleisenkin päivän kävelyretkeilylle.

Aamuyhdeksän paikkeilla sain kyydin Col du Coqiin Glaziin menevältä tiimiltä. Heidän jäädessään vaihtamaan luolavermeitä minä heitin kevyen repun selkääni ja lähdin jälleen kerran etenemään tuttua polkua metsän läpi ja Pré qui Tuen siksakkeja ylös. Kävely oli huimasti kevyempää ilman kymmentä kiloa luolakamaa selässä, ja vaelluskengät olivat roimasti paremmat jalkineet kuin kumisaappaat. Risteyksessä, josta aina aiemmin olin kävellyt vasemmalle kohti Glazia, lähdin nyt oikealle, kohti Pas de l’Œillea, nopeampaa tietä vuoren laelle.

Polku oli jyrkkä, ja vaati välillä hieman käsienkin käyttöä. Yhdessä kiipeilyssä oli jopa vaijerinpätkä. Muita kulkijoita oli kohtalaisen aikaisin ja arkipäivänä melko vähän. Yhä ylemmäs noustessa ympäristö muuttui kivisemmäksi, ja maisema kauas alas ja ympäröiville vuorille aina vain huikeammaksi. Saattoipa hyvinkin olla reissun paras näkymä.

Lue loppuun

2.8. Martinière – Charmant Som (1867 m) – Martinière

SuuntaSunnuntaille luvattiin oikein mainiota kävelysäätä: aurinkoa ja jonkin verran pilviä, lämpötila 25 asteen kieppeillä. Siispä päätin toteuttaa haaveeni pitkästä vaellusretkestä yksin, kohteena Charmant Som, yksi leirintäalueelle näkyvistä vuorenhuipuista, jonka luo vievän polun olin torstaina paikantanut. Pakkasin mukaan vettä ja evästä, ja puoli yhdentoista paikkeilla aloitin nousuni kohti huippua. Martinièren leirintäalue sijaitsee 885 metrissä, joten 1867 metriselle vuorelle kavuttavaa olisi melkein 1000 metrin verran.

Polku alkoi mutaisena ja metsäisenä, ja jatkui sellaisena ensimmäiset pari kilometriä, oikeastaan aina noin 1500 metrissä sijaitsevaan Le Colletiin saakka. Muita kulkijoita oli vähän: pari alaspäin kipittävää polkujuoksijaa, ja kaksi pariskuntaa matkalla ylös kuten minäkin. Metsä muistutti paljon kotimaista kuusikkoa – villivadelmia kasvoi runsaasti – mutta oli toki huomattavasti jyrkempi kuin mikään rinne Suomessa. Polku sahasi siksakkia edestakaisin. Ylempänä alkoi ajoittain näkyä kalkkikivikkoa metsän seassa.

Lue loppuun