Palattuani tammikuussa Norjaan oli fiilis, että voisin yrittää toteuttaa erilaisia talviliikuntahaaveita, joita minulla oli jo vuosi sitten muuton aikoihin, mutta joihin en vielä ollut tarttunut. Yksi niistä oli kokeilla uudelleen laskettelua, lajia, jota harjoitin viimeksi 12 vuotta sitten Sveitsin vaihtolukukauteni aikana (ja sitä ennen edellisen kerran teininä, eli ehkä hyvinkin 12+12 vuotta sitten). En halunnut toistaa Sveitsissä tekemääni virhettä ja rynnätä rinteeseen testaamaan, vieläkö pysyn pystyssä, vaan ilmoittauduin aluksi alkeiskurssille, joka oli viikonloppuna 20.-21.1. Oslon Grefsenkollenin laskettelukeskuksessa.
Päätökseni aloittaa uudelleen kurssin kautta osoittautui viisaaksi: pelkkä monojen ja suksien jalkaan laittaminen tuntui aivan vieraalta. Kurssille oli lisäkseni ilmoittautunut vain yksi toinen henkilö, ja hän oli ihan oikea aloittelija, joten etenimme hyvin rauhalliseen tahtiin. Aloitimme lauantaiaamulla lasten mattohissillä varustetusta minirinteestä, ja puolentoista tunnin session loppupuolella etenimme laskemaan helpointa varsinaisista rinteistä. Kun opetusaika päättyi, pidin kahvitauon paikallisessa kuppilassa, ja jatkoin sen jälkeen harjoituksia vielä reilun tunnin. Kävin myös tutustumassa keskuksen toisen puolen rinteisiin, jotka ovat hieman pidempiä, ja joiden huipulta oli kauniin aurinkoisessa säässä hieno näkymä yli Oslon. Ekan päivän päätteeksi fiilis oli oikein tyytyväinen ja toiveikas tulevaisuuden suhteen.
Harmillisesti kurssin toinen päivä ei ollut yhtä onnistunut kuin ensimmäinen. Olin toivonut, että pääsisimme auraukäännöksestä yhdensuutaisiin käännöksiin, mutta emme lopulta ehtineet kuin hieman kokeilla suorilla suksilla mutkittelua erittäin loivassa rinteessä. Muun ajan teimme toistoja auraamalla. Opettaja yritti neuvoa tekemään sitä vielä sujuvammin, mutta suurin osa ohjeistuksesta tuli norjaksi, ja vaikka ymmärsin pääkohdat, tuntui, että aika paljon meni ohi. Kaiken päälle sää oli nihkeä. Kun yritimme edetä toisen puolen isompaan rinteeseen, huipun siirtymäladulla löi kasvoille hirveä vaakatasoinen jäätävä räntäsade, ja käännyimme ympäri. Näissä olosuhteissa en viitsinyt opetuksen loputtua tehdä kuin muutaman ylimääräisen laskun ennen varusteiden palautusta ja kotiinpaluuta.
Opettajan ohjeistus jatkoon oli harjoitella lisää, mutta epäselväksi jäi, mitä tarkalleen pitäisi treenata. Aurakäännöksen koin jo osaavani kohtalaisen hyvin, emmekä missään vaiheessa puhuneet tarkemmin siitä, miten tästä edettäisiin ”oikeampaan” lasketteluun. Kurssin järjestäneen hiihtokoulun nettisivuilla mainitaan, että heidän jatkokurssinsa on ihmisille, jotka osaavat jo käännöksen yhdensuutaisin suksin. Missä se opetellaan, kun kerran alkeiskurssilla ei sitä tehty? Pitäisikö tässä nyt sijoittaa yksityisopetukseen, jotta pääsisi ”seuraavalle tasolle”?
Lohkareikko 