Koska tiistaille oli tiedossa kohtalaisen iso luolaretki, halusin ottaa maanantain rauhallisesti. En siis lähtenyt mukaan yritykseen uusia Garyn vuorikävely, joka olisi ollut ainakin 15 kilometria pitkä, vaan lyöttäydyin Allanin seuraan lyhyempää lenkkiä varten. Richard liittyi myös mukaan. Ennen kävelyämme 
kävimme Tardetsissa torilla, tai itse lähinnä kävin ruokakaupassa hakemassa lisää luolaeväitä.
Kävelyretkemme kohde oli Espanjan puolella rajaa: ajoimme ylös PSM:n hiihtokeskukselle, mutta hotellikompleksin sijaan käännyimme kohti rajan ylittävää solaa. Ensimmäinen nähtävyyspysäkkimme oli Lepineuxin kuilun pinnalla peittävä kivitönö järeine portteineen ja muistolaattoineen. Tämä oli alkuperäinen reitti PSM:n luolastoon, se, josta aikanaan ensimmäiset tutkimusretkeilijät laskettiin alas vinssillä (ja jonka rikkoutuminen johti Marcel Loubensin kuolemaan). Sisäänkäynti on sittemmin todettu niin epävakaan irtokiviseksi, ettei sitä saa käyttää lainkaan, siksi porttirakennelma. Otimme pakollisen pöljän rajanylitysselfien sekä pari kuvaa suuaukosta, ja jatkoimme matkaa vielä muutaman minuutin Espanjaan.
Roncalin laakson vuoristokeskuksen (ravintola/suksivuokraamo) parkkipaikalta alkoi Ferial-Ligoletan kävelypolku, noin 6,5 km / 2 tuntia kyltin mukaan. Se vaikutti sopivan leppoisalta.
Reitin alkupuoli kulki ohi kalkkikivikon ruohikkoisena loivana rinteenä, jossa bongasin jonkun pienen näätäeläimen (mahdollisesti kärppä). Helpon näköisen, matalan ja positiivisen kiipeilykallion ohitettuamme päädyimme laitumelle, jossa kilisi lehmän- tai lampaankellojen ääni. Paitsi että mättään takaa ilmestyikin hevoslauma! Näköjään niilläkin voi olla kellot. Heppoja oli parikymmentä, ne olivat oikein komeita, ja onneksi myös säyseitä. Satunnaiset vaeltajat eivät niitä näyttäneet kiinnostavan.
Pysähdyimme lounaalle kivikkoon vastapäätä rinnettä, jossa oli meneillään valtava lampaiden massavaellus. Niitä löytyi lisää reitin varrelta myöhemminkin useampaan otteeseen, vielä enemmän kuin mitä esimerkiksi Walesissa yleensä näkee. Lisäksi jatko-osuus reitistämme sisälsi hieman ylämäkiä ja omituisen metallihäkkyrän, jolle emme keksineet hyvää selitystä. Näimmepä myös pari komeaa heinäsirkan sukulaista. Reitti oli kaiken kaikkiaan mukavan vaihteleva, kivikosta ruohikkoon, missä reittimerkit olivat välillä hankalasti löydettävissä tolpissa, ohi komeiden maisemien ja lopulta metsään, missä oli runsaasti luolaisan näköistä kalkkikiveä. Yhtään varsinaista luolan sisäänkäyntiä ei kuitenkaan ikävä kyllä tullut vastaan.
Rauhallista tahtia ja otuksia ihmetellen kävely vei meiltä noin 2,5 tuntia. Sen päätteeksi joimme vielä kolat vuoristoravintolassa, jonka seinällä olevat valokuvat näyttivät, miten koko alue olisi talvella syvän lumen peitossa. Tänään sitä uhkasivat vain laaksosta ylös ryömivät, vellovat pilvimassat.
Palasimme Ranskan puolelle ja alas sumuisaan synkkyyteen. Pysähdyimme matkalla Saint-Engracessa hassussa perinteisessä sekatavarakaupassa, missä ostokset tehtiin pyytämällä asioita tyypiltä tiskin takana.
Leirissä ilmasto oli kolea ja sadetta enteilevä. Olin juuri ehtinyt lämmittää sieni-kinkkurisottoni pikku kaasukeittimelläni kun taivas repesi. Pakenin säätä Harveyn katoksen alle, kuten moni muukin. Tänä iltana ei kukaan istunut Quillyn katottoman pöydän ympärillä, vaan kaikki hakeutuivat suojaan rankkasateelta ja ukkoselta. Komentoteltta oli kovassa suosiossa. Itse pysyttelin siellä tasan tarpeeksi kauan, että seuraavan päivän retken suunnitelmat oli lyöty lukkoon. Aikainen nukkumisyritys osoittautui kuteinkin tuhoon tuomituksi: riehuva rankkasade ja tulevan retken jännitys pitivät minua hereillä ties miten myöhään.
Lohkareikko 